Etusivu | Konsertit | Musiikkia | English |
|
PAULIINA FRED (s. 1974) aloitti musiikkiopintonsa Kirkkonummen musiikkiopistossa vuonna 1982. Hän soitti sekä nokkahuilua että poikkihuilua. Kiinnostus vanhaan musiikkiin heräsi kesäkurssilla, ja se johti ensimmäisen traverson hankintaan. Ammattiin valmistavat opinnot Fred aloitti Sibelius-Akatemiassa solistisessa ohjelmassa vuonna 1994 pääaineenaan nokkahuilunsoitto. Pääaine vaihtui kuitenkin traversonsoitoksi vuonna 1999. Fred valmistui ensin nokkahuilunsoitonopettajaksi. Pauliina Fredin opettajina ovat olleet Rabbe Forsman (nokkahuilu), Jari S. Puhakka ja Mikael Helasvuo (traverso) ja Liisa Ruoho (huilu). Keväällä 2001 Fred soitti diplomikonserttinsa ja valmistui musiikin maisteriksi. Vuosina 1997-1999 Pauliina Fred asui Hollannissa ja opiskeli traverson- ja nokkahuilunsoittoa Utrechtin ja Amsterdamin konservatorioissa Wilbert Hazelzetin, Jed Wentzin ja Paul Leenhoutsin johdolla. Hän valmistui traversonsoitonopettajaksi Utrechtin konservatoriosta kesäkuussa 1999. Fred jatkoi opiskelua konservatorion solistiohjelmassa matkustaen säännöllisesti Hollantiin, ja vuonna 2001 hän suoritti solistidiplominsa Wilbert Hazelzetin johdolla. Opintojaan Pauliina Fred on täydentänyt Konrad Hüntelerin, Barthold Kuijkenin sekä Marten Rootin mestarikursseilla. Pauliina Fred soittaa Opus X -yhtyeessä, Helsingin Barokkiorkesterissa ja Kuudennen kerroksen orkesterissa. Fred on aktiivinen kamarimuusikko ja soittaa monissa eri kokoonpanoissa, mm. Candela-duossa ja Volante-kvartetissa. Fred on esiintynyt lukuisilla festivaaleilla Suomessa ja konsertoinut kamarimuusikkona ja solistina Virossa, Latviassa, Norjassa, Hollannnissa, Saksassa, Ranskassa, Komin tasavallassa ja Yhdysvalloissa.
Ota yhteyttä Pauliina Fred pauliinafred @ yahoo.no +358 (0) 505323751
|