(säv. K. Koskinen / san A. Sinnemäki / sov. K. Koskinen - A. Lehtinen - J. Melasniemi - T. Saarikivi)

 




ÄÄNITYS: DAN TIGERSTEDT, JUHA LAAKSO, JYRKI TUOVINEN
MIKSAUS: DAN TIGERSTEDT

Siili saatiin jo keväällä valmiiksi ja on koko kesän kuulunut keikkasettiin, joten se lienee monille tuttu ralli. Kerkko halusi alusta saakka biisin loppuun vähän liikaa kertsejä ja mahdollisesti feidauslopetuksenkin korostamaan superrentoa ja -tarttuvaa rallatusmeininkiä.

A-osia ja kertosäettä jouduttiin hinkkaamaan treenikämpällä ihan sikana jotta molempia osia palveleva tempo löytyi. Ja muutenkin joutui opettelemaan ihan uuden taaksepäin nojaavan tavan soittaa (itse ainakin yritin vääntää sellaista feikki-tommiviksteniä). Antti ja Jani kehitti kertsiin sellaisen senegal-osaston perkussiorytmikudoksen, jota pääsi toteuttamaan myös Tommi, Kerkko ja minä. Leikkikoulun soitinkerhoa muistuttavassa äänitystilanteessa Jani soitti kongat, Antti lehmänkellot, mulla oli nippu jotain sheikkereitä, Kerkolla "surdoa" korvaava pikkutomi ja Tommi kalisteli jotain isotomin kehikkoa rumpukapulalla.

Kerkon alunperinkin ylisimppelistä jousiarrista karsittiin äänitystilanteessa melkein kaksi kolmannesta pois (lähinnä Antin toimesta). Näin biisiin jäi loppuun asti ilmava ja, no, letkeä tunnelma.

Masterointivaiheessa koko biisiä päätettiin hieman nopeuttaa, kun olimme tottuneet kesäkiertueella vetämään sitä jonkin verran nopeammin ja studioversio alkoi tuntua hieman laahaavalta.

 

  10. MITÄ ON TAIVAS?
  12. KOHTAAMINEN
  UB-ETUSIVULLE
  VESIREITTEJÄ