(säv. K. Koskinen / san A. Sinnemäki / sov. K. Koskinen - A. Lehtinen - J. Melasniemi - T. Saarikivi)

VIERAILIJAT: JONTE KNIF (SKALMEIJA)
ÄÄNITYS: DAN TIGERSTEDT, JYRKI TUOVINEN
MIKSAUS: DAN TIGERSTEDT

Kerkko esitteli tämän biisin muistaakseni "Scorpions-tyylisenä heviballadina" eikä sen tyyppisen musiikin soittaminen ei oikein napannut, joten päätimme yrittää rakentaa kappaletta sen saman luupin päälle jonka Teppo oli soittanut Kauniin ja ylpeen loppuun. Puhetasolla (mikä siis on hyvin teoreettista) zibaleesta piti tulla sillee niinku staattisen minimalistista ja stilisoitua Massive Attack -osaston trip hop -meininkiä. Ja vitut. Studiossa biisi lipsui epäonnisesti sen Cata Mansikka-ahon ja Samuli Edelmannin dueton kuuloiseksi hyvän olon kevytjugurtti-muzakiksi, joka on tosi jees ja kaikkea, mutta ei käynyt meille päinsä ollenkaan. Pitkän pähkäilyn jälkeen turvauduttiin aina toimivaan rummut-särölle-ja-vittu-saatana -ratkaisuun jolla kertsi polkaistiin ihan eri levelille. Ja koneelta tosi "aidon" kuuloset handclapsit messiin lisäämään let´s gouta.

Biisin introon Jontelta (Ensemble Ambrosiuksesta kaikille tuttu barokkisoitinä-spesialisti!) pyydetty pseudoitämainen skalmeija-luritus (se on joku oboen muinainen esiaste) oli todella briljanttia soitantaa ja juuri sitä mitä tilattiin, mutta sai alun kuullostamaan kiusallisella tavalla Stingin maailmojasyleilevältä new-age-rakastan-kaikkia-alkuperäiskansoja-yhdistelen-jazzia-ja-etnoa -paskalta. Sekaan luupattiin kiertävän kitaran hurinaa ja kirskuntaa, arveltiin että ei kai se Sting näin tekisi.

Ihan alkuun Marko soitti neljällä foniraidalla kertsin teeman kun mulle tuli sellainen björk-visio siitä alusta. Tätä kirjoittaessa on hyvin epäselvää leikataanko se siitä alusta pois masteroinnissa.

Kerkko soitti piano-osuudet - ei suinkaan vieressä odottaneella flyygelillä - vaan sillä vitun ankeella Rolandillaan mun vanhan Marshallin läpi, kun se oli treenikämpälläkin toiminut niin. Haettiin vähän sellaista Robert Miles -soundia. Ja synamatot (mitkä jyllää myös K&Y:n c-osassa ja lopussa) samasta sähköpianosta (siin on niinku kaks mist voi valita). A-osissa olevan papatuksen soitti minä ja Antti geitin läpi vedetyllä Oberheimilla. Antti paineli koskettimia ja minä vääntelin jotain eq-resonanssipotikkaa.

Terhi veti laulut alun perin demomielessä nauhalle (kun piti saada videontekijöille biisivaihtoehtoja soitettavaksi) vaikkei kaikkia sanojakaan vielä ollut. Oikeanlainen fiilis kuitenkin löytyi samantien ja kaikki paitsi puuttuva toinen säkeistö tuli lopulliselle versiolle. Vuokko tuli mukaan ekaan kertsiin ja tokaan b-osan, ja varsinainen köörimeininki säästettiin lopppupuolelle. Vikoissa kertseissä olevista jätkien stadionrock-huudoista otan rinta rottingilla vastuun. Kerkko oli laulattamassa Artolla ja Ollilla niitä stemmoja sellaisella poikabändi-falsetilla (mikä sinänsä on hienoa ja kannatettavaa), mutta minä näin kuinka niiden sisäinen mies kärsi. Kerkko kysyi varmaan 20 kertaa vitsailenko, kun mä yritin demonstroida sellaista Creatures of the Night -tyylin ooo-ooo-laulua. Artsi ja Olli vanhoina Twisted Sister faneina ymmärsi mistä on kysymys ja veti sen todella stadionrockin kuullosesti.

Ja jos joku muuten ymmärtää mitä se c-osa tässä biisissä tekee, kertokaa meillekin.