Lostarissa vedettiin puoliakustisesti ja vähän lennosta uudestaan sovittaen (kun ei toi hevi oikein taitu akustisella). Antti koeajoi uutta rumpusettiä joka koostui pelkästään kalvoista (koko hoito mahtuu symbaalikeissin kokoiseen kassiin), ja Kerkon soitettavaksi siunaantui iänikuisen Rolandin sijaan ihkaoikea flyygeli.
Laulajilla ei ollut oikeastaan minkäänlaista monitorointia ja siinä kupolin alla oli aika outo akustiikka, mutta eiköhän se nyt ihan pätevältä kuullostanut. Osaan biiseistä saatiin ihan uudenlaista imua ja osa toki levisi käsiin, mutta hauskaa oli.

Vittu jengi mikä keikka! Jos Kårenilla oli vielä vaikeuksia saada Itket ja kuuntelet kasaan aloitusbiisinä, niin Tavalla se räjäytti vaikut korvista todella vikkelään. Lostarin hissutteluversiota lukuunottamatta ensi-illassa kuultiin Suutele nyt, eikä Mitä on taivas?takaan ole soitettu kuin viime kesällä nimenomaan Tavalla (kuunneltiin sen livetaltiointi PA:sta soundcheckissä ja tuli heti sellainen olo, että näin psykedeelinen biisi on pakko vetää illan kinkereissä, joten Sirénin Mikko sai opetella kappaleen lennosta. On tällä hetkellä monien meidän suosikkibiisi.) Eipä tuota Rommeliakaan ole vedetty miesmuistiin, joten setissä säilyi tosi tuore fiilis alusta loppuun.
Tämä keikka oli siitä harvinainen, että Jani pääsi katsomaan sen ikäänkuin kärpäsenä katosta, kun Mikko hoiti perkussiot. Kaikki olivat tietenkin keikan jälkeen ihan simona kärttämässä Janilta että miltä se meininki tuntui yleisön puolelta (ihan vitun hyvältä kuulemma, mistä oltiin helpottuneita, kun sai asiasta "ensikäden tietoa"). Tämä ilta skabaa parhaasta Tavan keikasta ikinä viime kesän kiertueen päätöskeikan kanssa. Eniten ainakin rokkasi parhaiten ikinä.
Keikan jälkeen Tavastian 2X2m-toimistokopissa ja myöhemmin yöllä Semissä sai maailman ensi-iltansa Villiviini-video, josta kaikki diggasivat ihan porona. Ensi vuonna perustetaan ihan oma Platinainen Muuvi tämän tason mestariteoksia varten. Erityiskiitos henkilökunnalle giniferneteistä suolareunuksilla. NO SLEEP TILL KÄPYLÄ.

Ultra Bra viisi vuotta! Ja ihan paska keikka! Ryve laimeassa meiningissä UB5V-spesiaalissa, lue tarkemmat vuodatukset ja katso kuvat!

Vuokko oli ulkomailla, Arto lapissa, eikä Markokaan päässyt, joten salanimellä vedetty keikka Arto Munan levynjulkkareissa oli aika friikki kokonaisuus: Kerkko lauloi Arton osuudet, Antti enkelifalsetilla Vuokon, Mikko soitti rumpuja ja yksi Teppo hoiti koskettimet. Ja oli ihan saatanan hauskaa. Biisit vääntyi aika rouheaan kuntoon, vireet oli vähän sinnepäin ja saundit rujot, ja sanoin jo ennen keikkaa Mikolle, että kaikkien biisien pitää kiilata ja jumalauta yksikään ei sitten sleebaa. Ja Antti spiikkasi setin ruotsiksi kun kerran Nykarlebystä oltiin. Teharit esiintyi nimellä Riistoyhteiskunta ja Lemonator nimellä Jytä. Ihan vitun rock.

Lahnajärvellä bussista vuoti jäähdytysnesteet (tms.) joten saavuimme Turkuun Salosta apuun tulleella tilausajolla. Sää oli mainio, mutta keikkapaikka kieltämättä oli todella omituinen: varmaan neljä tai viisi metriä korkea lava ja yleisö toisella puolella jokea. Yleisöön ei saanut oikeastaan yhtään mitään kontaktia, tuuli vinkui mikeissä, perkussionisti Mauro oli hälytetty kahden päivän varoitusajalla, mutta itseasiassa ainakin mulla oli vitun kivaa. Oikeastaan ainoa joka valitti oli Antti, eikä sekään kuin jostain Kroketin yhteensoitosta. Jopa Jukkakin kehu. Siellä ylhäällä oli mageet maisemat ja tuli sellainen lämmin kesä ja festarit -olo. Sitä paitsi muuten ihan tavanomaisessa setissä oli sellainen aika raikas piirre, että Sinä lähdit pois jäi soittamatta (vaikka itse asiassa sitä on ollut aina hauska vetää). Mutta kylläpä on typerää että tollanen tilaisuus on maksullinen!
Vähän myöhemmin käytiin Samppalinnassa katsomassa kuinka Antti suoriutuu Maritta Kuulan syntetisaattoritaiteilijan roolista, ja hauskaa oli. Olisi muuten ollut paljon hauskempaa soittaa tällä lavalla.
Osa lähti illaksi bussilla Helsinkiin, osa jäi Turkuun dokaamaan. Kiitos Vallulle hotellimajoituksesta ja aamiaisesta. Anteeksi kaikille, joita lyötiin, kuristettiin tai uhkailtiin.

Saavuimme kolealle festarialueelle kolmen paikkeissa soundcheckiin jossa oli tarkoitus harjoitella kaksi uutta biisiä iltaa varten. Normaalin kiertuehenkilöstön lisäksi mukana kulki oma valomies Antti Kuivalainen, kuvaaja Milka Alanen ja roudari Jonna Tervomaa (joku saattaa muistaa hänen lupaavan lapsitähden uransa vuosien takaa). Lisäksi Jartsa Sillanpään keikalla ollutta Karia tuurasi Antti Eskola.
Auringossa tuntui jo ihan lämpimältä, uudet biisit saatiin toimimaan ja vasta painosta tulleet paidat näyttivät sikamaisen hienolta, joten mieliala oli korkealla. Lavan syrjästä seurattu Tehareiden keikka oli todella vauhdikas ja sydäntälämmiittävä. Itse asiassa olisi vähän hermostuttanut mennä lavalle suoraan niiden jälkeen, mutta onneksi päälavalla soitti siinä välissä maailman kaikkein tyhmin, huonoin ja tylsin bändi Bloodhound gang, sopivasti laimentaen Tehareiden nostamaa tunnelmaa.
Playtime oli 23.30 juuri vuorokauden pimeimpään aikaan, ja ainakin lavalta käsin tuntui siltä, että Kuivalainen teki loistavat valot: stroboja ja savua koko ajan ja mahdollisimman paljon. Erilaisia dramaattisiakin kommelluksia kesti koko keikan: Tommin festariranneke aiheutti vasemman käden pallomaiseksi turpoamisen (puolessa välissä keikkaa Sumppi tajusi tulla leikkaamaan linkkarilla nauhan pois ranteesta, silti Tommi kulki koko viikonlopun käsivarsi siteissä), joten Tommi soitteli suurimman osan keikasta vain vapaita kieliä. Terhillä oli ekat kuusi biisiä täysin mystisestä syystä Vuokon kuuntelu, Kerkon pianon virtapiuha rupesi pätkimään jossain vaiheessa, oma kuunteluboxini lenteli ympäri lavaa, Antin meni kai mykäksi jossain vaiheessa. Ja juuri kun piti aloittaa Eniten, alkoi kuuntelusta soida iloisesti He kääntävät tyynynsä -kappaleen jousinauhat!
Kaikesta tästä huolimatta jo Itket ja kuuntelet -biisin ensi tahdeista oli selvää (ainakin mulle) että illan keikassa on tappamisen meininki. Biisilista oli rockpainotteinen, ja hyvä niin, pidempi suvantokohta olisi jäädyttänyt sekä yleisön että bändin (keikka oli muutenkin hienomotoriikaltaan aika kohmeloinen). Pinnan alla sekä Kaunis ja ylpee menivät molemmat paremmin kuin oli lupa odottaa ja käsittääkseni ne upposivat yleisöönkin. Etukäteen vähän kylmäsi laittaa biisin ensiesitystä setin vikaksi biisiksi, mutta K&Y:ssä oli niin magee hiphop-looppi lopussa ettei me keksitty sille mitään muutakaan paikkaa.
Eli itse olin ainakin tyytyväinen päätökseen sivulavalle menosta -verrattuna päiväaikaan päälavalta, kuten viime vuonna- vaikka siihen tietenkin liittyy jotain hierarkisia arvolatauksia. Meininki oli mielestäni paljon intensiivisempi kuin viime vuonna päälavalla ja otollisempi tuntemattoman materiaalin esittämiseen (setin 17 biisistä 9 oli levyllä julkaisemattomia). Eri asia sitten jos ilma olikin aika pirun kylmä, toivottavasti yleinen riehuminen ja alkoholi lämmittivät yhtyeen lisäksi myös yleisöä.

Matka kohti Raumaa alkoi rengasrikolla, jota sitten paikkailtiin bensiksellä ( ja myöhemmin saatiin kuulla, että Suomen teille oli tänä juhannuksena levinnyt ainakin viisi keikkabussia). Raumanmerelle ehdittiin kuitenkin hyvissä ajoin, ja siellähän on tunnetusti kesän paras festaricatering, joten luppoaika vietettiin Karjalaista kuunnellen ja pakkia kasvattaen.
Itse keikka oli omalta osaltani vähän vähän korrekti alkupuolella (kun oltiin juuri kuunneltu bussissa dat-nauha Provinssin keikasta, jolla oli ajoittain aika karskeja mogia), sellaista huolellista "oikein soittamista". Markolta salassa biisilistaan ujutetun Sankarittaren aikana tilanne parani huomattavasti: Soolon alkaessa synttärisankarin foniin työnnettiin jallupullo, jota juhlakalu kävi sitten tarjoilemassa ympäri lavaa Enitenin aikana. Ja heitti oikein kärrynpyöriä. Rawk´n´roll!!!
Illan alkaessa hämärtyä ajettiin artisteille varatulla limusiinilla artisteille varattuun rantasaunaan, josta käsin saattoi kuunnella ja nähdä Vilkkumaan keikkaa. Rauman Keisari Riku Räsänen kyllä tietää miten rokkarinplantut pidetään tyytyväisinä. Yöllä käytiin hotellin yökerhossa katsomassa Kemopetrolin keikkaa , joka toimi ihan eri tavalla kuin Provinssissa nähty päiväkeikka.
Seuraavana päivänä kokoontuminen aulassa (siis niinku lähtöä varten) meinasi mennä päiväkännäyksen puolelle, ja jukeboxistakin löyty Sinä lähdit pois, mutta pitkä bussimatka Jämsään vei uhon Antistakin.
Himos Festival oli viimekin vuonna aika karu ja särmikäs kuva juhannusfestarimeiningistä. Maa kukki muovituoppeja, jengillä oli päätöspäivänä kolmosta silmässä ja puskissa naitiin. Pelättiin vähän että onko kukaan enää hereillä kun soitetaan, onneksi turhaan. Jengi oli ihan banaaneina (vai?), kaikenlainen lavakukkoilu ja riehuminen astui reippaasti soittotarkkuuden edelle (Kerkon ja Tommin transsitila Kroketissa saavutti pisteen jossa edellämainittu ei enää maanrajasta ylöttynyt kertosäkeessä koskettimille) ja Jukalle tultiin sanomaan että me soitettiin lujempaa kuin Stratovarius (niinkuin viime vuonna Ruissalossa UB:lta mitattiin kovemmat desibelit kuin Metallicalta. Okei, ehkä vähän kyseenalainen braasailun aihe).
Festareiden lopetusaktia Nightwishiäkin jaksettiin ihastella pari biisiä, mutta enimmäkseen loppuilta meni bäkkärillä toinen toisillemme salmareita tarjoillen ja hirveisiin juhannuskänneihin hankkiutuen.

Olipa kyllä puhkisponsoroitu tilaisuus tämä Nova-klubin keikka! Jonkun internet-lafkan tipunkeltaisiin sambakarnevaaliasuihin pukeutuneita naisia pyöri joka paikassa ja tietokoneet oli prameasti esillä eteisessä ja otappa tosta ilmanen Image ja näkyykö tää Novan logo nyt varmasti telkkarissa.
Yleisö (ja varmaan vähän mekin) oltiin vähän jäykkiä kameroiden pörrätessä ympärillä, mutta kyllähän se sitten aika hyvin lähti käsistä loppupuolella. Pinnan alla tuntuu olevan sellainen insta-hitti, että uppoaa kuin sormi vanhaan ihmiseen ensimmäiselläkin kerralla. Kerkko kävi vähän kuristamassa Anttia kun me soitettiin sen loppuun sellaiset Iron Maiden loppuiskut (eli pilattiin koko biisi).
Katsottiin juuri keikka tölsästä, ja aika staattiseltahan se alussa näytti: ohjaaja oli määrännyt Kuivalaisen pitämään sellaista TV:seen muka tarpeellista lauantaitanssit-yleisvaloa ja olihan se vähän pieni lava liikkua. Mutta aika helvetin hyvältä se kuullosti (Jukka miksasi Antin avustuksella koko höskän vielä samana yönä, vaikka seuraavana aamuna lähdettiin kahdeksalta kohti Imatraa.)

Kylläpä oli kohtuullisen väsyneet lähtötunnelmat, kun kaikilla oli sellaiset kolmen-neljän tunnin yöunet alla. Bussin sängyt täyttyivät nopeasti, ja loput pelasivat korttia.
Teltta tuntui jotenkin suuremmalta ja leveämmältä kuin viime vuonna, ja souncheck tehtiin vähän uneliaissa tunnelmissa. Majoitus oli Imatran Terveyskylpylässsä, ja on kyllä pirun ankeeta kun ravintolassa lukee joka paikassa "varo suolan ja rasvan kulutusta" ja ulko-ovessa "ethän tupakoi sisäänkäynnin läheisyydessä". Asiakaskunta oli meidän ja Neljän Ruusun lisäksi keskimäärin 140-vuotiasta ja ruoka aivan saatanan terveellistä ja mautonta. Osa kävi pelaamassa sählyä, mutta itse testasin vain talon mainiot kylpylätilat.
Tultiin teltalle ajoissa haistelemaan ilmaa ja katsomaan Jonna Tervomaan keikkaa, joka olikin vitun hyvä. Neljä Ruusua sai hittiputkellaan jengin ihan banaaneiksi, joten panokset olivat korkealla.
Ilta aloitettiin varmalla showstopperilla Itket ja kuuntelet, jonka alkupuolella kuului joku ikävä brummi kuuntelussa ja PA:sta. Biisi, kuten koko keikkakin, meni kuitenkin loistavasti. Yleisö oli alusta saakka hyvin messissä ja bändi svengasi kuin poro. Kieliä meni kolme, ja kuskimme Topi saikin juosta koko keikan ajan tuomassa Sumpin virittelemiä skeboja takaisin. Vikana biisinä soitettu Kaunis ja ylpee tosin upposi yleisöön kuin muovihaarukka graniittiin (toisin kuin Provinssissa, jossa yleisö lauloi ekaa kertaa kuulemaansa kappaletta mukana), mutta moga oli helppo korjata encoreissa. Hauki saattoi olla paras ikinä, ja kyllä tollanen vähän ihmetyttää kun biisi on varmaan vähiten radiosoittoa saanut biisi Kroketilta ja juuri se saa ihmiset keikoilla ihan pähkinöiksi onnesta! Jokatapauksessa aivan sikamaisen hyvä keikka (and so say all of us), eikä paidassa taaskaan yhtään kuivaa kohtaa.
Kenelläkään ei tietenkään ollut kiirettä takaisin Imatran Terveyshelvettiin, joten jäätiin kaupungin yöhön neljään saakka. Ja hotellilla jatkettiin aamiaiseen asti. Ja kun Helsinkiin päästiin niin bussista suoraan Finnvoxille soittamaan lisää kitaroita Kaunis ja ylpee -biisiin.
Ensi viikolla Kuopio ja Oulu, toivottavasti viinijuhlilla on taas yhtä mahtava meininki ja videoskriini kuin viime vuonna!

Pitkä matka Helsingistä Iisalmeen päättyi kuin seinään bussin hajotessa jälleen käsiin (jotkut hihnat tai valjaat meni tällä kertaa, en ole automiehiä). Nyt bussi stoppasi onnekkasti noin kymmenen metrin päähän keikkateltasta, joten tapahtuma oli oikeastaan aika koominen luonteeltaan.
Keikkapaikka oli isohko Olutteltta niminen teltta Oluset-festareilla, joilla keskitytään vetämään bisseä, ja illan kinkereissä yleisö olikin aika vauhdikkaalla tuulella. Ehkä pienenä syynä saattoi myös olla se, että olimme kaupungissa ensimmäistä kertaa ikinä. Itse olin aivan banaaneina yleisön riehakkuudesta ja meiningistä, mutta yllättäen moni sanoi keikan menneen encoreita lukuunottamatta vähän autopilotilla. No enpä voisi olla enemmän eri mieltä keikan kulusta. Ainoa mikä vähän korpesi oli toi iänikuinen setti jota ei jostain syystä saatu muutettua biisinkään vertaa taaskaan.
Keikan jälkeen moni katosi Iisalmen yöhön (eli Los Coyotesiin) meitä ennen olleen Aarne Tenkasen & Tempuntekijöiden kanssa (se on Kerkon ja Ollin sählykavereita), itse odotin seuraavan päivän keikkaa sen verran etten halunnut olla aamulla tappokrapulassa.
Seuraavana päivänä Tampereen pakkahuoneen soundcheckissä päästiin pitkien teknisten ongelmien jälkeen toista kertaa treenaamaan Tehis-covereita. Antti ja Tommi oli plokannut levyltä torvi- ja jousiarrit, ja Mikko oli säätänyt sellaiseen perkussiopadiin kaikki kirkonkellot yms.
Ennen illan keikkaa järjestettiin internetchatti, jossa Hanski ja Arska esitti itseään, Matti itseään ja Kerkkoa, minä itseäni ja vähän Mattia, Antti itseään ja Kerkkoa. Eli aika huippujärkevää tekstiä.
Omista puheistaan huolimatta Teharit oli ihan sika kovia, ja niiden UB-coverit (Sinä lähdit pois, Hauki) oli todella rock ja punk ja jeejee. Hauki kuullosti vähän niinkuin Klamydialta soittamassa jotain joululaulua, ja Sinä lähdit pois siltä kun haluaisin sen kuullostavan meidän liveversiona. Antti kävi soittamassa aika you know -asenteella Pillitä Elli pillitä -biisissä "nelosia" (peräkkäisiä rumpusooloja) Teron kanssa. Tero oli vaan ilmottanut ennen keikkaa että sähän sit tuut.
Oma keikka alkoi aika Spinal Tap -tunnelmissa, kun jengi astelee savun seasta Itket ja kuuntelet intron aikana lavalle (niin kun isotkin rokkistarat) ja sitten Kerkon synapiuha -tai kanava on mykkänä. Seuraa kolmen minuutin freejazz-ambient maalailu, jonka draamallisen kaari lässähtää siinä 45 sekunnin kohdalla. Anyway, viat paikallistetaan ja korjataan, ja siitä eteenpäin keikka menee ihan sika hyvin. Setissä on vihdoin sen verran enemmän biisejä, että kokonaisuuteen tulee suuren urheilujuhlan tuntua. Asfaltti polttaa toimii kuin saksalainen auto, Suutele Nytin on/off dynamiikka puree niinkuin pitää, Niljaisten lehtien kaupunki on juuri oikeassa kohdassa showstopperina. (Omasta mielestäni) Maailmankaikkeuden coolein biisi, Tehareiden Ote irtoaa, sai loppukertseissä oikeanlaisen suuruudenhullun paatoksen päälle. Eikä sitten keksitty muita encoreita, joten Hauki ja Sinä lähdit pois kuultiin toisenkin kerran.
Kun kamat oli roudattu oli kello jo vitusti ja takseihin tunnin jono, joten Terhin synttäreitä mentiin juhlimaan suoraan hotellin yökerhoon ja jatkot sitten ympäri hotellia ja sen pihaa. Loistava loistava keikka! Kiitos kaikille (paitsi sille kätyrille, joka vaihtoi Mikon perkussiopädin kanavan eikä IDIOOTTI kertonut Jukalle; nyt jäi kirkonkellot ja patarummut kuulematta)

Lappeenrantaan tultaessa bussi hajosi taas, perinteidensä mukaan, tällä kertaa startti meni mykäksi viisi metriä ennen perille tuloa. Kamat roudattiin urheasti ylimääräisetkin metrit Rakuunateltta -nimiseen aika arkiseen esiintymistelttaan. Soundcheckissä keskityttiin lähinnä Petri Eskolan (joka tuurasi Mikkoa, joka on koko kesän tuurannut Jania) sisäänajamiseen, ja hyvinhän se tuntui biisit kertaheitolla omaksuvan.
Keikka oli merkattu alkavaksi jo seitsemältä, mutta viivästyi hieman kun järkkärit halusivat heittää alle 18-v. yleisöosan pois teltassa (joille siis oli käsittääkseni myyty lippu, ja jotka jo kerran oli päästetty sisään. Tarina ei kerro miksi näin oli tehty ja saivatko juniorit rahansa takaisin. Toivotaan). Keikan alku oli aika koomisen oloinen, kun äijät marssii lavalle soittamaan daideellisesti kunnianhimoista goottimetalli-ambient -teosta, ja eturiviin on aseteltu kolme TYHJÄÄ puupenkkiriviä, johon on liimailtu A-nelosia, joilla kai varattiin paikkoja tapahtuman sponssifirmojen läpinäkyville työntekijöille. Ja kun yritettiin vähän viittilöidä jengille, että tulkaapa etiäpäin, niin järkkärit vähän niin kuin toruen huitoi, että ei kun nämä penkit pysyvät tyhjinä.
Kyllähän se keikka siitä vetreytyi ja oli itse asiassa about kaikkien mielestä tosi hyvä kun jälkeenpäin tunnelmia kysyin, mutta allekirjoittaneelle jäi vähän sellainen olo, että kunnon vauhtiin pääsi vasta vikojen biisien aikana. Ehkä se alkukeikan sähläily jotenkin vaivasi, vaikka hymyhän siinä tuli

Lappeenrannasta päästiin yöksi kotiin, joten Helsingin postitalolta lähti n.15.30 Korsoa kohti aika levännyt yhtye. Ja paikan päälläkin backstagella tunnelma oli hyväntuulinen ja rento. Meillä, kuten monilla muillakin, kyseessä oli kesän päätöskeikka, joten esiintyminen oli kiertueen riehakkaammasta päästä. Setti oli lyhyehkö ja meni kuin siivillä, kun meininkimittari näytti punaista ekasta biisistä lähtien. Jani oli katsomassa lavan sivustalta setin läpi leveästi virnistäen, joten kaitpa se ihan hienosti meni. Antti soitti lujiten mitä koko kesänä, ja muistaakseni Hepan loppuiskuihin tultaessa (kolme suoraa paahtobiisiä takana) menetti voimansa niin täysin että molemmat palikat putosi käsistä. Ja itse braasailin Hauessa soittaen loppubiisin niskan takana, nyt vaan oli sellainen kohellus päällä, ettei simosalettiin tullut yhtäkään nuottia oikeasta sävellajista. Ja Jukka miksauspöydän takana huomasi sen, ja nosti kitaran ihan pintaan. Kuolema Oikeinsoittajille!
Keikan jälkeen halailtiin toisiamme tunnin verran, onniteltiin ja taputeltiin selkään. Sitten roudattiin kamat bussiin -kelatkaa!- Dingon Lähetyssaarnaajan soidessa ja ajettiin suoraan Manalaan juhlimaan onnistunutta kesää. Suuri osa teki saman Korso-Manala -reissun vielä seuraavanakin päivänä.
Ja lopussa kiitos seisoo: Eli suuuurrkiitos Jukalle (miksaus), Sumpille (monitorointi & kitaratekniikka) ja Topille (bussikuski (ja mikä bussi!) ja paitamyyjä)! Ja sitten tuuraajille ja paikkaajille Eskolalle, Korpelalle, Vernerille ja Maurolle. Erityisen paljon kiitoksia myös Kuivalaiselle hienoista valoista ja Milkalle kierue-elämän dokumentoinnista. Sitten kaikille järkkäreille, festari- ja ravintolatyöntekijöille kiitokset puhtaista pyyhkeistä ja jallusta. Ja Tavastian tyypeille erityiskiitos giniferneteistä suolareunuksilla ja Semifinalin lainasta. Ja hotellihenkilökunnalle ympäri Suomea kiitos kärsivällisyydestä ja huolenpidosta. Ja ainakin Otolle ja Katalle ja Vallulle ja Minikselle kiitokset yösijoista, en tiedä kenen huoneisiin muut on sammuneet. Tehareille kiitoksia biisilainoista ja hyvästä meiningistä! Ja kaikille bussin kyydissä olleille tutuille ja tuntemattomille - hauskaa että pääsitte käymään!
Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä: suurkiitokset yleisölle - hc-faneille, ekaa kertaa olleille, liput ostaneille ja vieraslistalaisille, yhden biisin ja kymmenen keikkaa seuranneille! Koko kesä tykitettiin välillä puoliväkisinkin tosi iso osuus ihan tuoretta ja levyttämätöntä materiaalia, mikä on tietenkin vähän suicide-ajatus, mutta ihmeen hyvin te kaikki jaksoitte innostua. Taputtakaa toisianne selkään! Syksyllä nähdään! Kitoos kitoos!!