Joskus viime syksynä, kun Vesireittejä alkoi olla valmis, mutta ennen sen julkaisua, päätimme Kultaisessa Härässä pidetyssä bändikokouksessa, että ko. levy jäisi Ultra Bran viimeiseksi. Sillee niinku ainakin toistaiseksi ikinä. Tuntui että UB:n "formaatin" rajoja oltiin venytetty tarpeeksi pitkälle. Samalla kertaa sovimme, ettemme puhuisi päätöksestä ennen tätä kevättä. Halusimme promota levyä ja tehdä sen tiimoilta keikkoja kaikessa rauhassa, ilman hajoamisselittelyjä ja kalman hajua. Sillä Vesireittejä ei ole mikään UB:n Let it Be - kiva läjä hajoavan bändin left-overeita - vaan energisimmillään ja luovimmillaan toimivan ryhmän täysipainoinen levy, jota meidän oli hirveä hinku päästä tahkoamaan keikoille. Toinen syy uutisen panttaamiseen oli tietenkin harkinta-aika ja mahdollisuus päätöksen pyörtämiseen, niinkuin avioeroissa tms.

Niinpä pidimme päätöksen omana tietonamme yli puoli vuotta, väistellen ja kierrellen aiheeseen liittyviä iänikuisia kysymyksiä. Monet toimittajat ovat kuitenkin tavalla tai toisella tienneet asian oikeastaan jo pitkään, joten kiitos heille siitä, että antoivat meidän "tulla kaapista" omalla ajallamme. Ja sori kaikille faneille joille meileissä tai keikan jälkeen jutellessa on tarjottu puolitotuuksia ja ympäripyöreyksiä. Tänä aikana käsityksemme UB:n lopettamisesta/tauolle jäämisestä vain vahvistui. Bändihenki on ollut hyvä, ehkä mutkattomampi kuin koskaan ennen (vaikka muutenkin me flaidataan paljon vähemmän kuin jengi luulee), paria uutta biisiäkin on treenailtu. Mutta siinä missä aiempina vuosina meitä ajoi tunne, että olimme matkalla kohti jotain mullistavaa ja käänteentekevää, ei meillä Vesireittien jälkeen enää oleollut varsinaista suuntaa, pakkomiellettä siitä miltä bändin pitäisi kuullostaa. Ultra Bra on valmis konsepti jota varioida ja temmellyskenttä jolla leikkiä. jos kellään meillä ei olisi elämää ja ambitioita UB:n ulkopuolella, meidän olisi helppo jatkaa tästä viisitoista vuotta eteenpäin. Mutta rokettirollissa pitää lähteä kun on huipulla ja jättää hyvän näköinen ruumis.

Tulevaisuudesta ei kuitenkaan kannata mennä sanomaan mitään varmaa. Pidätämme itsellemme oikeuden palata lavoille tai studioon mielemme mukaan - CMX-stailiin tai Mestarit Areenalla -tyyppisenä nostalgiatrippinä sitten vuosikymmenten päästä. On tietenkin epävarmaa, saadaanko näin isoa porukkaa koskaan samanaikaisesti vakuuttumaan comebackin tarpeellisuudesta, saatikka aikataulullisista mahdollisuuksista. Joten älkää TODELLAKAAN pidättäkö hengitystänne.

Ensi syksyksi saatamme valmiiksi kattavan kokoelmalevyn, jonka nimeä en vielä paljasta, mutta jonka sisällössä ei ole mitään salattavaa: Levyllinen hittejä, ja toinen harvinaisuuksia ja vielä julkaisematonta kamaa (mukaan lukien Kalpeat kasvot, koko perkeleen Houkutusten kiihottava maku -ep ja niin pois päin. Ties vaikka menisi triplan puolelle. Mitään puoliksikaan järkevää ei jätetä pois). Tarkka formaatti ja mahdolliset erikoisjuhlasuperpainos-vedätykset ovat vielä epäselviä.

Suomi on kierretty moneen kertaan, ja ehkä ne keikkailusta tulevat kicksit ovat vähän laimenemaan päin. Kovin radikaalilla tavalla uudenlaisia keikkakokemuksia harvoin tulee enää vastaan, mestat on nähty ja koettu. Mutta kiertue-elämä on suunnilleen hauskinta mitä tiedän, monesti meiltä kysytään "tähän astisen uran kohokohtaa" tms., ja aina tulee mieleen parikymmentä aivan-ehdottomasti-kaikkein-parasta-ja-mieleenpainuvinta keikkaa. Paskoja keikkojakin on aina ollut, mutta ihan liian harvoin, jottei niihin vähän helvetin hyviinkin hieman turtuisi.

Odotan (ja varmasti noi muutkin odottaa) tulevaa kesää ja festareita kuin kuuta nousevaa. Kolmen viikon päästä starttaava viimeinen osa Vesireittien jälkeen aloitetusta rundailusta muuttuu vähän niinkuin jäähyväiskiertueeksi, ja sitten lopuksi mennään soittamaan Tavastialle niin pitkiä settejä niin moneksi päiväksi, että viimeinenkin maksanut katsoja ja kaveri lähtee himaan! Ja kyllä me syksyllä jotkut jäähyväisbileet järkätään Kårenille ja Pakkahuoneellekin jos se mitenkään on meistä kiinni.

En nyt rupea tässä vielä ketään kiittelemään menneistä vuosista, tässähän on vielä kuukausitolkulla tehokasta peliaikaa ja kaikkea touhuilua edessä. Sanotaan kuitenkin erityiskiitos ja halaus kaikille keikoilla käyneille ja levyjä diggailleille - nähdään tien päällä! Ei surra eikä vaivuta melankoliaan vaan bailataan aivan erkkinä loppuun asti.
Kiitti jengi. Me rakastetaan teitä kaikkia.

yhtyeen puolesta,
Joel Melasniemi
03. 05. 2001

ETUSIVULLE