|
Muusikkojen liiton taiteilijaresidenssit
Muusikkojen liiton jäsenten käytössä on kaksi taiteilijaresidenssiä ulkomailla. Berliinin residenssi Kreuzbergin kaupunginosassa avattiin alkuvuodesta 2009 ja Lontoon Fulhamin residenssi on käytössä huhtikuusta 2012 alkaen.
Jäsenistö voi käyttää residenssejä esimerkiksi harjoitteluun tai muuhun työskentelyyn ja vaikkapa promootiotarkoituksiin. Koska kyseessä on ensisijaisesti työskentelyyn käytettävät residenssit, mukaan ei voi ottaa vieraita, omia perheenjäseniä lukuun ottamatta. Lemmikkieläimiä ei voi tuoda residenssiin. Kumpikin residenssi on varusteltu työskentelytarkoituksia silmälläpitäen. Varustukseen kuuluvat muun muassa Yamahan "silent" flyygeli, sähköinen työpiste koskettimistoineen, miksereineen ja kaiuttimineen sekä residenssikohtaisia soittimia.
Molemmat residenssit myönnetään jäsenistön käyttöön arvontojen kautta. Etusijoilla arvonnoissa ovat ne jäsenet, jotka eivät ole vielä vierailleet kummassakaan residenssissä. Hakijoita muistutetaan kuitenkin siitä, että eri viikoilla on huomattavan erilainen kysyntä. Helpointa arvonnassa onnistuminen on loma-aikojen ulkopuolella. Hakijan tulee olla Muusikkojen liiton jäsen ja jäsenyyden tulee olla kestänyt hakuajankohtaan mennessä vähintään kuusi kuukautta. Jäsenmaksujen tulee olla kunnossa hakuajankohtana sekä matkustusajankohtana. Tarkemmat hakuohjeet hintoineen ja hakuaikoineen löytyvät residenssien omilta sivuilta.
Berliinin residenssi
Lontoon residenssi
|