Muotopuoli muotti - Radioformatointi yksipuolistaa tarjonnan

Radioformatointi on herättänyt keskustelua sekä syillään että seurauksillaan. Formatointi on vain osa suurempaa kokonaisstrategiaa viihdeteollisuudessa. Se heijastuu musiikissa ja muuallakin viihdealan kentässä.

Kulttuurit muuttuvat ja ovat aina olleet vaikutuksessa keskenään. Kaikki muutos ei ole suinkaan pahasta. Kuitenkin globalisoitumisen yksi negatiivisista puolista on rahan vallan korostuminen. Makuamme manipuloidaan, ja teollisuuden valta kasvaa.

Musiikkiteollisuuden main-streamin tunnuslauseena tuntuu olevan: halvemmalla, nopeammin, enemmän. Onko formatointi salajuoni kuluttajan maun manipuloimiseksi jotta tuottavuutta voitaisiin lisätä? Suomalaisessa tanssilavamusiikissa ja -kulttuurissa näkyy meille ominainen estetiikka. Kuinka globaalit musiikkimarkkinat esimerkiksi formatoinnin kautta voivat muuttaa tätä kulttuuria? Tarvitsemmeko tänä globaalina aikakautena kansallisen kulttuurin, tradition merkityksen ja paikallisten arvojen puolestapuhujia?

Jos ei muuta, niin formatointi on jo vaikuttanut radiokuuntelijan valinnan mahdollisuuksiin. Joillakin musiikintekijöillä, toimittajilla, ja muilla joiden ammatti on kytköksissä viihdealaan ja sen ilmiöihin, on huoli tarjonnan latistumisen vaikutuksista kulttuuriympäristöömme.

Haastatteluotokseemme osallistuivat Sakari Warsell; toimittaja, Veijo Miettinen; toimittaja, Martti Metsäketo; muusikko/kouluttaja, Marjo Riitta Kervinen; muusikko/laulunopettaja, ja Peter von Bagh; elokuva- ja musiikkihistorioitsija/toimittaja.

Kilpailu yleisöstä

Formatointi-ajatuksessa kanavat vastaavat toisten kanavien asettamaan kilpailutilanteeseen samoilla lääkkeillä. Formatoinnin idea on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa markkina-alue on huomattavasti suurempi. Kohderyhmien koon perusteella saattaisi pitää järkevänä erilaisten formaattien perustamista, mutta nyt on havaittu, että edes Amerikan Yhdysvaltojen kokoisella alueella järjestelmä ei toimi kaikin tavoin tyydyttävästi. Niinpä siitä ollaan ainakin osittain luopumassa.

Suomen kokoisella alueella vastaavanlaisen ajattelun toteuttaminen johtaa kilpailutilanteeseen, jossa kohdealueen ja -ryhmän pienuuden takia lähes kaikki radioasemat soittavat samaa musiikkia.

Sakari Warsellin mielestä kilpailutilannetta ei ole synnytetty kansan kulttuuritarpeita kuuntelemalla. Kilpailutilanne perustuu pikemminkin siihen, että pienten kanavien on seurattava alisteisesti isompien liikkeitä pysyäkseen ajan hermolla.

- Kun Yleisradio jaettiin kolmeen osastoon, alettiin kulttuuri mieltää ainoastaan korkeakulttuuriksi. Ylen ykkösverkko, joka hoitaa tätä kulttuuria, soittaa musiikkia niin kuin sille kuuluu, eli klassista taidemusiikkia, ja vanhoilta peruilta kansanmusiikkia ja jazzia, koska molemmilta alueilta siellä on yksi toimittaja, kuittaa Warsell.

- Radio Suomi, jota kaikista eniten maassa kuunnellaan, ei soita kansanmusiikkia lainkaan. Molemmat eniten kuunnellut radioasemat, Ylen kanava, ja eniten kuunneltu paikalliskanava, soittavat keskimääräisesti samaa musiikkia. Tämä tarkoittaa sitä että soitettavan musiikin ulkopuolelle jää suuri osa soitettavaksi kelpaavaa musiikkia, jota yleisö mielellään kuuntelisi.

- Tämä näkyy muun muassa siitä että kun ihmiset saavat toivoa musiikkia, niin se on kokonaan toisenlaista kun se mitä heille nyt tarjotaan, toteaa Warsell.

- Tottakai jonkinasteinen kilpailu Yleisradionkin kohdalla on ymmärrettävää. Eihän voi olla sellaista radiota joka perii lupamaksuja, ja jonka kuuntelija ja katsojaluvut on nolla. Mutta Yleisradion kilpailuvalttihan olisi nimenomaan toimia toisin kun muut, leveämmin ja laveammin. Silläpä tämä kilpailu-sana onkin jonkinasteista väärinymmärrystä.

- Toiseksi missään toimilupasäädöksissä ja muissa virallisissa papereissa ei puhuta sanaakaan kilpailemisesta. Siellä on lueteltu vain joitakin tehtäviä, missään ei sanota että koettakaa kilpailla. Ja senhän olisi hieno kilpailla sellaisella musiikilla johon kellään muulla ei ole mitään mahdollisuuksia.

- Aikanaan puhuttiin kanavakilpailusta, mutta se todettiin mielettömäksi koska se syö toinen toistaan saman talon sisällä. Työnjako on parempi keino kun se, että kanavat kilpailevat keskenään.

Lattapäiset lainehilla

Peter von Baghin mielestä ollaan tempautumassa sokeaan lähetysvirta-ajatukseen, jossa kalastellaan helpoimmilla ja nopeimmilla konsteilla tiettyjä kuulijamassoja. Ei ajatella vivahteita, eikä sitä, että elämyksillä pitää olla emotionaalista syvyyttä ja jonkinlaista kantavuutta. Sitä ei voida saavuttaa vain heittäytymällä koko päiväksi listaiskelmiin.

- Toimittajat eivät enää osallistu henkisesti levyjen valitsemiseen, eivätkä integroi niitä puhuttuun sanaan. Muutaman vuosikymmenen henkinen saavutus (jolla oli pitkät juuret, kuusikymmentä luvulla se pystyttiin selvästi formuloimaan) oli että mahdollisimman laaja musiikillinen otos tulisi mahdollisimman laajan yleisöpohjan kuuluviin.

- Se ei ole pakkosyöttöä, vaan sitä että musiikin moneus heijastaisi ajattelutapojen moneutta, eikä vain uuden musiikin tuputusta sisään. Von Bagh kavahtaa ajatusta antautumisesta kaikkein hauraimmassa, ja ehkä myös tietyllä tapaa aivottomimmassa iässä olevan ikäluokan muotitottumusten ohjailtavaksi. - Näitä virtauksia sitä paitsi ohjaillaan jostakin muualta päin maailmasta kuin Suomesta, hän huomauttaa. Se on monella taholla eräänlaista antautumista josta on kyllä maksettu kallis hinta.

- Se on se, että radiota ei oteta enää primäärisenä vaikuttajana huomioon, vaan päästetään tällainen ohjelmamössö päälle. Sen jälkeen toimittajilla ei ole enää identiteettiä, he eivät enää tavallaan saa nimikko-ohjelmia. Muutamat muotitoimittajat ovat aina näennäisesti esillä, mutta ei heilläkään kovin paljon sanottavaa ole.

- Oma henkilökohtainen kokemukseni voisi valaista jotain vallitsevasta suuntauksesta. Olin Yöradiossa viitisentoista vuotta Yömyöhä-lähetyksessä, joka vain lopetettiin vaivautumatta edes sanomaan, että nyt se loppuu. Perustelu oli että ohjelmassa puhutaan liikaa. Tämä oli jonkun Yleisradion tutkimusosaston mittaustulos.

Von Baghin mielestä yleisöä aliarvioidaan. - Ainoa oikea tapa nykyään tuntuu olevan, että joku aivan henkisesti huolimaton henkilö, löysä sanankäyttäjä, sanoo sanan pari, ja sitten taas uusi levy päälle. Ihmisillä ei ajatella enää kello yhdentoista aikaan illalla olevan sen enempää henkistä tasoa.

- Monet ohjelmat joita itse kuuntelin olivat sellaisia joita kuuntelin sen takia että niissä puhuttiin eloisasti, ja näitä radion kuuntelijana kaipaan. Niissä oli mahdollisuus kehittää pitkäjänteisesti henkilökuvia muutaman tunnin jaksoissa. Tuollainen ohjelmamuoto saattoi olla radion alkuperäistä keskustelevaa kulttuuria ihan parhaimmillaan, ja se vain pyyhkäistiin pois ylhäältä tulevalla kynänsutaisulla. En näe tällaisessa toiminnassa minkäänlaista radiopolitiikkaa, enkä luovaa otetta.

Warsellin mielestä kysymyksessä on eräänlainen aivopesu. - Vuosien mittaan ihmiset tottuvat siihen tarjontaan mikä on. Se, että on joitakin kanavia joilla soitetaan muuta musiikkia on eräänlaista vastaanpyristelyä, koska ennen pitkää alkaa toimia tämä ilmiö että sitä mitä soitetaan, aletaan toivoa. Ei tarjota tarpeeksi leveätä spektriä, eikä kukaan jaksa muistaa mikä levy silloin vuonna -56 oli se kiva.

- Ihmisiltä ei enää kysytä mitä he haluavat kuulla. Isot kansainväliset trustit hoitaa tuotantoa, jakelua ja mainontaa. Suomessa on haarakonttorit ja myöskin todennköisesti tulosvastuu sinne, myöskin siitä mitä ne tekevät.

- Mutta nimenomaan Yleisradionhan ei tarvitsisi juosta tällä tavalla trendien perässä. Sehän on rahoituspohjaltaan ihan erilainen. Ja sehän on todella kallista tämä uusien levyjen soittaminen.

- Lupamaksussa sanotaan että siitä 80 % menee toimintamme tukemiseen. Sille rahalle pitäisi saada jotain katetta.

Asiaankuulumaton rooli

Martti Metsäketo esittää mielipiteenään käsityksen, että radioasemia ajatellaan nykyään levyfirmojen etäispäätteinä, jotka soittavat niiden uutta tuotantoa sen kummemmin laatuun katsomatta.

- Uusien levyjen soittaminen ei ole paha asia, toteaa puolestaan Warsell. - Se on oikeaa ja tarpeellistakin asiaa, jos sitä järkevästi tehdään. Mutta siinäkin noudatetaan tätä Amerikasta lanseerattua ns. voimasoittoa. Se tarkoittaa sitä, että tutkimusten mukaan kun samaa kappaletta jauhetaan useamman kerran, se alkaa pikku hiljaa mennä perille.

Radioasemat ja -kanavat toimivat siis myöskin tähdentekijöinä, joka rooli ei niille oikein kuulu. Suomen Kuvalehdessä oli marras-lokakuun tienoilla erittäin valaiseva artikkeli näistä asioista.

Hei hei, mikä on nyt in

Ajan hermolla pysymisessä käytetään myös ulkopuolista konsultointia.

- On olemassa trenditietotoimisto, firma tuolla keskustassa, jolta radiokanavat kysyvät mitä heidän pitäisi tehdä, tietää Warsell. - Sieltä annetaan maksua vastaan formaattiohjeet että minkälainen kanava teillä pitäisi olla. Sitten ne yleensä nöyrästi noudattavat sitä.

- Ainoa asema koko maassa joka soittaa ainoastaan kotimaista musiikkia toimii Lapualla. Suuren kansan ja varttuneemman väen musiikille on käymässä peräti huonosti.

- Joku on sanonut että mainokset suunnataan 25-35-vuotiaille, ja musiikki sen mukaan. Vaikka ostokykyhän on vallan muualla, jos ruvetaan tätä asiaa väestötieteellisesti tarkastelemaan. Sehän on siitä ylös, tuolla 50-55-vuotiaissa. Voitteko kuvitella että makututkimukset joita ainakin tähän asti on suoritettu päättyvät vuoteen 54. Kun minäkin olen täyttänyt jo 55 ja Veijo vähän enemmän, niin kuinka me voisimme toimia Yleisradiossa musiikkitoimittajina, kun emme pääsisi enää edes makututkimukseen, päivittelee Warsell.

Vaatimuksena laatua

Veijo Miettinen näkee tilanteen jotensakin pessimistisesti. - Kysyttäessä mitä tälle asialle voisi tehdä vastaus on, että ei mitään. Ja kun ajatellaan että siellä on levystössä yli puoli miljoonaa levyä, niin olisi resurssit ammattimaisesti toimittaa sellaista musiikkia että kilpailijoilla ei olisi mitään sanomista.

- Ennen oli laulelmakilpailuja, livekonsertteja ja nauhoituksia. Nyt on ollut jossain jopa tällainen ajatus, että ei saisi soittaa lainkaan ei-laulettua musiikkia. On käsitys, että instrumentaalimusiikki ei ole kovin suosittua, se on enemmänkin tällaista säestyksenomaista musiikkia. Niinpä joku ehdotti että instrumentaalimusiikki pitäisi kokonaan kieltää.

Sakari Warsell jatkaa: - Kantanauhoillakin on niin monia hienoja instrumentalisteja tallennettuina. Ja monia niistä joita ei ole siirretty cd-formaattiin ei tulla koskaan soittamaan, koska monikaan ei ala työntää sitä kantanauhaa koneeseen kun se on niin hankalaa. Nämä lukuisat sinne ostetut hienot esitykset makaavat siellä arkistoissa ikuisiksi ajoiksi käyttämättöminä, sillä vain osa niistä on siirretty cd:lle.

Metsäketo ottaa kuvioon mukaan laadun vaatimuksen: - Aikanaan Melakoski kävi päällikkönä ollessaan juttelemassa Yleisradion politiikasta, silloin kun Repo oli vielä kuvioissa. Hän selitti tätä asiaa niin, että kun Suomeen tuli tasa-arvo, niin ei enää ole kisällejä ja mestareita, kaikki osaa soittaa ja kaikki osaa laulaa. Kaikki saa esiintyä televisiossa, tehdä levyjä ja laulaa radiossa.

- Kontrolli häipyi pois kokonaan. Se aiheutti tällaisen tilanteen että meiltä tullaan kysymään että mitä sä tykkäät, kun sä olet ammattilainen, kun se (kappale) soi siellä radiossa koko ajan, ja mä en voi sietää sitä, että onko mussa jotain vikaa? Sitten piti vaan sanoa että ei sussa mitään vikaa ole, pidä mielipiteesi vaan tiukasti.

- Aikanaan oli koesoitot radiolle Fabianinkadulla. Siellä oli Sibikseltä raati viereisessä huoneessa. Musta se oli soittajallekin hyvä juttu huomata että nyt mä olen jossakin tasossa, nyt mä osaan jo jotakin kun pääsin läpi siitä. Nykyään levyiltä saa kuulla aivan alkuruuduissaan olevia; sieltä tulee aivan uskomattomia asioita, päivittelee Metsäketo.

Taistelua tanssikulttuurin katoamista vastaan

- Tämä formatointi on oikeastaan orkestereitakin koskeva. Bändit soittaa samoja kappaleita, kuka paremmin, kuka huonommin, sen sijaan että tekisivät oman linjan, toteaa Martti Metsäketo.

- Olen huomannut sen, että nyt kun oman bändin kanssa soitetaan erilaista musaa, ei oikeastaan ollenkaan tätä beat-musaa, vaan erilaisia lattareita, niin ihmiset tykkää kovasti. Tullaan kysymään, että mitä tää on, kun on niin kivan kuulosta. Yleisölle pitäisi antaa valinnan mahdollisuutta.

Tarjonnan latistaminen vaikuttaa kauaskantoisesti myös lavatilanteeseen. - Kun nykyään yhä useammat bändit osaavat soittaa enää vain beatia. Kaikki se rytmien monimuotoisuus joka tanssimusiikissa on olemassa, on katoamassa.

- Sitä myötä kun se katoaa radiosta, niin se katoaa myös ohjelmistosta. Bändit eivät enää kuule oikeita rytmejä mistään, ja virtaus vaatii soittamaan tietyllä tavalla. Parhaimmillaan on kuultavana vain jotain sekavaa fuusiota, joka ei ole selkeästi oikein mitään. Kuitenkin, kun otetaan mukaan osakuntien vanhaintanssit, niin erilaisia tanssirytmejä löytyy kuitenkin peräti viisikymmentä kolme.

- Lavoille tämä vaikuttaa tietysti siten, että tanssijat alkavat jäädä pois, kun ei ole enää muita tanssittavia rytmejä kuin suora beat-komppi. Ja sitä myötä pienet lavat alkavat kaatua. Niillä ei ole aina varaa suuriin tähtiin, joita yleisö tulee katsomaan siitä huolimatta että he eivät aina esitä tanssittavaa musiikkia. Niiden kannalta onnellista on se, että tanssin harrastajat eivät solistien perässä juokse, vaan haluavat tanssia hyvin soitetun tanssimusiikin tahdissa.

- Siksipä onkin nyt laitettu pystyyn tämä tanssibändien koulutus yhteistyössä Muusikkojen liiton ja Freelancemuusikoiden kanssa. Heikki Kahilan Tanssitaito tavaksi-kampanjan tuloksena tanssijat ovat alkaneet aktivoitua. Nyt bändien täytyy pystyä vastaamaan tähän kysyntään, toteaa Metsäketo.

- Se, että saataisiin muutos parempaan suuntaan, ja että pientenkin tanssipaikkojen eloonjääminen olisi mahdollista, vaatii soittajilta alan tehokasta koulutusta ja osaamista. Osaamalla ja tarjoamalla tanssijoille monipuolista ja tyylipuhdasta tanssimusiikkia voisimme osaltamme säilyttää ja jatkaa tätä hienoa kulttuuriperinnettämme, ja pitää ammattikuntamme elossa, hehkuttaa Metsäketo.

Laulunopettajan näkökulma: kunnioitusta ammattitaidolle

Marjo-Riitta Kervisen mielestä nykytilanne on umpikuja. - Jos joku saa menemään läpi jonkun tietyntyyppisen biisin jonka laulaa tietyntyyppinen laulaja, niin joka levy-yhtiössä otetaan samanlainen. Kaikilla täytyy olla samanlainen laulaja, että päästään siihen samalle viivalle kilpailemaan, toteaa hän.

Kervinen on myös huolissaan tilanteesta esiintyjän kannalta. - Kaikki tähtää kertakäyttökulutukseen. Levy-yhtiöt haluaa tähden joka on up to date, ja sitten kun se on ohi niin roskikseen. Ei kukaan ole kiinnostunut siitä, että uraa rakennettaisiin pitkän päälle. Pikemminkin ajatellaan, että äkkiä tästä rahat veks ja seuraava pulla uuniin.

Tämä johtaa myös siihen, että tarjonnan samankaltaistuessa se myös yksinkertaistuu. Kervisen mielestä ollaan koko ajan menossa harmonisesti, melodisesti ja rytmisesti yksinkertaisempaan ja puuduttavampaan suuntaan.

Marjo-Riitta Kervistä on häirinnyt myös muun muassa se, että juontaja Pertti Salovaara kutsui jokaista vasta-alkajaakin Suomen Tähti-kilpailussa artistiksi: - Sehän kärsii inflaation koko sana, hän toteaa.

- Lisäksi Salovaara sanoi jotenkin, että kun sitten alkaa siinä televisioiden ääressä tuntua että siinähän on mukava ja karismaattisen tuntuinen tyyppi, ja minun mieleinen, niin äänestäkää sitä. Ja että eihän sillä ole niin väliä vaikkei se laulu niin hyvin meniskään.

- Mä ajattelin että miten tää on mahdollista; tässä vaan kannustetaan siihen alatasoon. Pitäisi olla jotain ammattitaidon kunnioitusta ja ylläpitoa. Onhan siellä oikeasti ihan lahjakkaitakin ihmisiä. Mutta sitten kun levy-yhtiön puolesta jollekin voidaan sanoa että sinä et saa mennä laulutunneille, niin on se aika ihmeellistä. Mutta tämä kaikki on tyypillistä tälle vallitsevalle virtaukselle.

- Eihän se ole tarkoitus että meillä olisi joku ihanneformaatti johon kaikki yritetään tunkea. Meillä ei ole yhdenlaista ääni-ihannetta. En ole käsittänyt että kukaan meistä opettajista täällä yrittäisi muuttaa jonkun ihmisen ääntä, vaan päinvastoin yritetään löytää sen ihmisen omin ääni. Sehän on jokaisen arvokkain omaisuus, se oma uniikki soundi.

- Ja jos tekniikkaa opetetaan, niin sehän on vaan helpotukseksi siihen, että pystyy laulamaan. Kaivetaan jokaisen ihmisen äänestä kaikki ne mehut mitä siellä on, jotta se sitten pystyy myöskin monenvärisenä sitä tekemään. Jos aiot tehdä laulajana uraa, etkä pysty ääntäsi muuntamaan sen kulloisenkin esittämäsi musan mukaan, niin kyllähän se aika köyhää on, toteaa Kervinen.

- Nyt on pikkuisen jo merkkejä siitä että täältä koulutettujen laulajien arvostus on kuitenkin nousemassa. Miserableseissa on Nina Tapio, Mikko Jokinen, Pirjo Aittoniemi, kuorossa Railion Veera, Salokosken Emma, ja Hanna-Riikka Siitonen Chorus Linessa. Nämä alkavat nyt toivon mukaan päästä sellaiselle alueelle missä panostetaan ammattitaitoon. Ja jos sitten taas ajatellaan keikkakuvioita, niin taustakööreissä on paljon meidän ihmisiä.

- Mutta se on niin kamalan sääli että sitten on nämä niin sanotut näkyvät laulajat. Heistä mielestäni johtuu suurelta osin tämä klassisen ja kevyen musiikin välinen suuri juopa. Klassikot kuulee usein vain niitä joilla ei ole koulutusta mutta ovat näkyvästi kentällä. Ja niiden perusteellahan he muodostavat sen mielipiteensä meidän puolen laulajista.

- Kuitenkin sitten kun he kuulevat jotain koulutettuja laulajia, niin he myöntävät, että kyllähän tälläkin puolella osataan oikeasti laulaa. Ja mä haluaisin kuroa umpeen sen välin, koska klassisella puolella olisi paljon annettavaa meille, ja meillä niille, varsinkin populaarimusiikin rytmisen fraseerauksen osalta, toteaa Kervinen.

Kaupallisia kytkentöjä

Peter von Bagh ottaa heijastuspinnan television tilanteesta. Hänen mukaansa television tilanne musiikkipolitiikan suhteen on melkoisen anonyymi: sitä ei juuri ole. Kaupallisen tiedottamisen etäispääte-ajattelu näyttäisi olevan melko voimakasta.

- Aikaisemmin oli tällainen illuusio että viestinnän säännöt estivät kaikenlaiset räikeät kaupalliset kytkennät. Nyt voidaan noin vain laittaa sponsoroitua ohjelmaa käyttämällä yhtä pääkanavaa.

- Se koskee sekä musiikkia että elokuvaa, että ei enää ole kriittistä katsetta eri elämänalueille. On pudottu siihen, mikä olisi ollut aivan mahdotonta muutama vuosi sitten. Hyväksytään kaupallisten tuottajien lähettämä mainosmateriaali ja roikutaan sen varassa. Sitten on muutama kommentti seassa. Mutta oikeastaan sieltä otetaan ilmaisia näytteitä niiden ehdoilla.

- Musiikin alueella tämä on vielä laajemmassa muodossa koko juttu. Siellä kilpaillaan yhteisenä nimittäjänä se, että sähköisillä viestintävälineillä ei ole enää mitään itsellisyyttä ja ammatillista ylpeyttä. Jopa Yhdysvalloissa, joka on niin räkäisen kaupallinen yhteiskunta, oli aikanaan skandaaleja rock and rollin kohdalla, joissa lyötiin poikki näitä yhteyksiä. Ja pudotettiin ihmisiä joilla oli yhteyksiä levy-yhtiöihin. [Viittaa Alan Freedin Payola-kytkentöihin.]

Muutos kulttuurimaisemassa

- Nyt on tullut kuvioihin vielä nämä Selector-koneet, ja jokainen Selector-koneen käyttäjä on nykyään musiikkipäällikkö, ironisoi Warsell. - Siellä pyöritetään ymmärtääkseni tällaista kahdentuhannen levyn satoa, useimmissa tapauksissa käsittääkseni tämän päällikön mielipiteen mukaan.

- Karmea esimerkki: meillä on suuria maakuntaradioita, joilla ei ole tässä selektorissa ainuttakaan harmonikka-kappaletta. Kainuun radiossa oli eräs tilanne että sikäläiset isännät, harmonikansoittajat ja laajat kansalaispiirit eivät tätä musiikkia saaneet paikallisesta radiosta ollenkaan.

- Siitä tultiin sitten valittamaan Helsinkiin saakka, ja täältä annettiin ohje että kyllä sitä pitää jonkin verran soittaa. Sitten meni vielä karvalakkivaltuuskunta sikäläiseen toimitukseen hanureiden kanssa näyttämään että minkälainen oikein on hanuri. Tästä seurauksena viikon verran sitä oli soitettu silmät suut täyteen, ja sitten taas ei yhtään.

Formaattiajattelu on ajettu läpi joka paikassa. Perusformaatin mukaan vanha musiikki alkaa 60-luvulta, mikä sulkee esim. Olavi Viran parhaat pois, suurimman osan Laila Kinnusen tuotannosta, Henry Theelin ja Jori Malmstenin kokonaan, jne. Jos musiikki poikkeaa siitä vallitsevasta kanavasaundista tai linjasta, niin sitä ei voida soittaa.

- Asemat kyttää toisiaan, ja kukaan ei uskalla poiketa mihinkään suuntaan siitä pelosta että kuuntelijat häviävät toiselle kanavalle joka pysyy siinä pukilla, toteaa Warsell.

- Niinpä sitten koko tarjonta autoradiossa on seuraava: kaikki soittavat keskimäärin samanlaista musiikkia, miinus Classic ja Ylen Ykkönen ja muutama muu. Musiikki tuotetaan muutamassa isossa yhtiössä jotka ovat järjestänsä kansainvälisessä omistuksessa. Mitä tämä tarjoaa verrattuna siihen mitä monopoli-radio teki, kyselee Warsell. - Silloin oli laulelmatkin oikein omana ohjelmistonaan; piti olla. Nykyisin eivät kaikki edes tiedä mikä on laulelma, tilittää Warsell.

- Ohjelmasuunnitelmissa oli lueteltuna kaikki musiikin lajit ja niiden ohjelmapaikat, että kaikki musiikin lajit varmasti pysyivät ohjelmistossa. Nyt häviää moniulotteisuus, vanha traditio ja kulttuuri, suomalaisuus ja suomalainen kulttuuri.

Myös Peter von Baghin havainnon mukaan ohjelmistosta katoaa kokonaisia musiikin lajeja jotka ovat monella inhimillisellä tasolla kommunikoivia, kuten laulelma.

- Näissä tyyleissä on keräytyneenä inhimillisen kontaktin erinäisiä muotoja, ja on oireellista että juuri siitä päästä sitten pyyhkäistään pois pelkän kolinan hyväksi, hän toteaa.

Hänen mukaansa radio on menettänyt merkityksensä siten että siihen kiinnitettäisiin huomiota. Mutta sillä on merkitystä anonyymina taustavoimana, joka pyyhkäisee tietyt inhimilliset asiat yhä laajemminkin vaikeampaan kulmaan.

- Ne asiat katoavat meidän tajunnastamme, ja niitä on hyvin vaikea rakentaa uudelleen. Ne ovat menetetty pala kulttuuria; musiikkikulttuuria, mutta myös laajempaa inhimillistä kulttuuria. Siinä mielessä tällainen näin karkea päätöksenteko noin isoissa asioissa on jotenkin vandalismin oloista.

- Ja kun on ollut olemassa selkeä hyvä käytäntö, selkeät voitetut asiat, aika laajan ja sivistyneen musiikkikulttuurin olemassaolo, jota pari vuosikymmentä kehiteltiin. Radio osallistui siihen ansiokkaasti, ja sillä oli vanhanaikainen kunniallinen eettinen idea takana tässä jutussa, ja sen takan oltiin laidasta laitaan. Sitä pidettiin hölmönä jos kauheasti yritti jotakin muuta, ja nyt tämä hölmöläismäisyys on voittanut näin pitkälle, pahoittelee von Bagh.

Tuputusta vai sivistystä

- Tietenkin osa kuulijoista on ollut tyytyväisiä, toteaa Sakari Warsell. - Ei ole enää tarvinnut kuunnella laajoja ohjelmasarjoja afrikkalaisen musiikin kehityksestä tai rumban olemuksesta; senkun kuuntelet. Kaikki on tehty tavattoman helpoksi.

- Kreikkalaista musiikkia viljelin viitisen vuotta, opiskelin sitä varten jopa kieltä ja kävin haastattelemassa tekijöitä. Nyt siitä on jäljellä jälleen se, mitä sitä ennenkin; Never on Sunday ja Zorban tanssi.

No pitääkö tällaisen yhtiön toiminnan sitten olla niin kovin valistavaa ja sivistävää, kysyy Warsell, ja vastaa: - No ei liian paljon. Mutta on se kummallista ja outoa, eikä ollenkaan tällaisen yhtiön toimintaan sopivaa, jos se sen kokonaan lopettaa.

- Mutta mitä vähemmän ihmisillä on omaa ymmärrystä ja omia korvia, sen parempi rahahakuisen musiikkiteollisuuden kannalta, koska silloin menee läpi melkein mikä hyvänsä. Musiikkitoiminnasta tulee automatisoitua muutaman henkilön päättämää. Yleisöltä näennäisesti ensin kysytään mitä he haluavat, sitten tehdään johtopäätöksiä jotka siunataan niillä ajatuksilla mitkä jo valmiiksi ovat.

- Tästä syntyy se kehä, että voidaan sanoa että mehän olemme tutkineet tilannetta. Ei kukaan halua kuunnella harmonikan soittoa, kun tarjotaan siinä kuuntelutilanteessa 20 sek jotain rupista vanhaa harmonikan soittoa puhelimen välityksellä ja kysytään haluatteko tämmöistä kuunnella. Ja sitä tarjotaan korkeintaan 54-vuotiaille. He saattavat sanoa että no ei. Mutta he eivät ehdi sanoa että mä haluaisin kyllä kuulla Lasse Pihlajamaan sen ja sen kappaleen...

- Ihmisille on jäänyt vanhastaan sellainen käsitys, että toimittajat ratkaisevat nämä kysymykset. Eihän me mitään ratkaista, vaan tämä on kääntynyt sellaiseksi, että käytännössä yksi henkilö määrää musiikkitarjonnasta. Musiikkipäällikköjen valta on nykyisin niin suuri. Heille tarvittaisiinkin lisää koulutusta.

- Olen kuullut jopa sellaisen ohjelman, jossa haastatellaan erästä muusikkoa, ja kerrotaan että hän on tehnyt uuden levyn. Mutta siltä levyltä ei soiteta yhtään kappaletta, koska sitä ei ole siellä selektorilla. Selektorin täyttäjä valitsee laitteen sisällön todennäköisesti seuraamalla kilpailijoita ja myyntilistoja, ja pysyttelee tiukasti sillä linjalla millä arvelee muidenkin pysyttelevän.

Suomalaisuus puristuksessa

- Suomalaisuus on muutenkin lujilla, toteaa von Bagh. - Meidän laillamme rakentuneessa yhteiskunnassa ei tietenkään voi olettaa että olisi täydellistä yhteisvastuuta ja kokonaissuunnittelua. Sitä puuttuu kaikessa, osatekijöissäkin vastaavasti.

- Mutta se on jotenkin hurjaa, että tässä maassa saatettiin tämä isoin levyaarteisto, populaarimusiikin aarteisto varsinkin, ja valtava määrä klassista musiikkia, myydä ylikansalliselle Warnerin yhtiölle. Että tässä maassa ei saatu kasaan sellaista summaa, joka ei ollut varmasti ylivoimainen, että olisi voitu pelastaa Musiikki Fazerin valtava korvaamaton aarteisto oman maan käsiin.

- Nyt niin Olavi Virta kuin suuri osa Sibeliuksen musiikkia on ylikansallisessa yhtiössä. Sillä on sellaiset seuraukset, että sitä tullaan aina julkaisemaan vain tarkasti lasketuissa kaupallisissa annoksissa, ja se ei ikinä tule olemaan sillä tavalla väljää kun aikaisemmin. Onneksi yhtiön johdossa on sivistynyttä väkeä, niin että ainutlaatuinen "Unohtumattomat" -sarja on kuitenkin varhaisten vuosikymmenien iskelmien osalta saatu julkaistuksi. "Unohtumattomien" kaltaista hahmotusta ei varmaan edes ole missään muussa maassa - olennaisin iskelmämusiikki CD-muodossa. Suomessa on rinnakkain tällaisia upeita hahmotelmia, ja sitten toiselta suunnalta rikotaan niin paljon kuin ehditään melkeinpä päivittäiseltä pohjalta. Se siinä on surkeaa.

- Tällaiset negatiiviset elementithän ovat aina ilmassa, ja silloin tarvitaan todellisia johtajia, kulttuuripoliittista älyä ja laajaa kulttuurimieltä. Siis mentaalisesti kehittyneitä ihmisiä täytyy olla strategisilla paikoilla. Jos ei ole, niin nykyaikana on hirveän helppo tempautua mukaan kaikenlaiseen populismiin ja henkiseen surkeuteen. Kun ne syöttöelementit ovat kaikkialla, niin hirveän nopeasti syntyy Suomessakin täysin järjettömiä trendejä. Ja lähdetään hyvinkin laajamittaisesti sopulilaumana menemään johonkin suuntaan, kun puuttuu vakaampi pohja ymmärrykselle.

- Musiikin rikkaushan on yksi oire siitä että maailmakin on rikas. Ja jos sammuu pisteitä kentästä, kokonaisia musiikin lajeja, on se aika suurta kurjuutta.