Informaatioteknologian nopea kehitys luo odotuksia, joista suuri osa jää väkisinkin täyttymättä. Tuote- ja palveluideoista vain murto-osa päätyy tuotantoon. Tämä koskee myös musiikkialaa. Asiakaspotentiaali on aina rajallinen, ja sen aika ja kiinnostus on rajallinen, oli tuote tai palvelu miten edistyksellinen, edullinen, järkevä tai kätevä tahansa. Tietotekniikan visionäärit - jotka harvoin ovat riippumattomia tietotekniikan taloudesta - maalailevat mielellään sitä, mikä olisi mahdollista, pitäen sitä usein samantien todennäköisenä kehityssuuntana.

Rio tuli

Äänilevyteollisuuden mörkö, MP3-ilmiö, on saanut lisää tuulta purjeisiinsa kannettavien paristokäyttöisten MP3-soittimien tultua lopulta markkinoille. Ensimmäinen MP3-soitin, Rio, soittaa musiikkia suoraan sähköisestä muistista, ilman liikkuvia osia. Kappaleita voi ladata tietokoneen avulla Internetistä. Myös monet levy-yhtiöt ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä kauppaamaan musiikkia verkossa MP3-muodossa.

MP3-maailma odotti MP3-soittimia valmistavan Diamond Multimedian ja RIAA:n (Yhdysvaltojen äänilevyteollisuuden etujärjestö) oikeusriidan tulosta jännittyneenä. RIAA pyrki kieltämään Rio- soittimien tuomisen markkinoille. Diamond voitti oikeudenkäynnin, ja nyt Rio-soittimia saa myös Suomesta, noin 1.600 markalla, mutta markkinointi ei ole toistaiseksi ollut kovin aktiivista. Yhdysvalloissa Rion hinta on alle 200 dollaria. Houkuttelevaksi Rion tekee myös se, että se toimii yhdellä AA-paristolla 12 tuntia.

Koreasta kuuluu

Kannettavia MP3-soittimia - joita kutsutaan myös yleisnimellä MPMan - kehitetään kiivaimmin Koreassa, jonka elektroniikkateollisuus suoltaa markkinoille lähiaikoina useita uusia MP3-soitinmalleja. Joissakin malleissa käytetään Flash-muistin sijasta Iomegan 40 megatavun Click!-levykkeitä. Click!- levykkeitä lukeva MP3-soitin on perinteisen walkmanin täysiverinen digitaalinen vastine. Korealaisen Sahean-yhtiön kannettavaan H10-malliin tulee pieni sisäinen kovalevy, eli tallennuskapasiteetti on jo huomattava. Jos mainoskuviin on uskomista, mahdollisesti jopa neljän gigatavun luokkaa. Neljään gigatavuun mahtuisi MP3- muodossa tuhatkunta kappaletta eli noin sadan pitkäsoiton sisältö. Äänikorteilla rahaa tehnyt Creative on tuomassa markkinoille kaikkia mahdollisia ääniformaatteja toistavaa soitinta.

Jotkut MP3-soittimet toimivat myös sanelukoneena tai yleiskäyttöisenä massamuistina, johon voi tallentaa esimerkiksi tekstiä, kuvia tai muuta dataa. Tulossa olevien mallien lisätoimintovalikoimasta löytyy radio, muistio, kalenteri, digitaalikamera, laulutekstinäyttö karaokea varten...

www.mp3.com

Internetissä MP3-ilmiön keskuspaikka on www.mp3.com, josta löytyvät tärkeimmät MP3-linkit ja ohjelmat. Ilmaisia ohjelmia löytyy läjäpäin, samoin ohjelmia, joilla MP3-musiikkia voi polttaa CDR- levylle. Suosituin soitto-ohjelma on nimeltään Winamp. Ilmaisen (ja kunnollisen) MP3- enkoodausohjelman löytäminen on jo hankalampaa, mutta kuulemma sekin onnistuu.

"Very complex question..."

Tekijänoikeuskorvauksia koskevaan tiedusteluuni vastattiin www.mp3.com:ista seuraavasti: "Very complex question, with the answers being worked out." Siitä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä. Musiikin download-myynti verkossa on luonteeltaan mekanisointia, josta pitäisi suorittaa mekanisointikorvaus tekijöille Teoston tai vastaavan ulkomaisen järjestön kautta. Tätä kirjoitettaessa jää arvoitukseksi, miten asia aiotaan hoitaa www.mp3.com:issa ja siellä toimivassa DAM-systeemissä.

Kalifornialainen GoodNoise (aivan: www.goodnoise.com) on saanut äskettäin tiettävästi ensimmäisen mekanisointilisenssin tekijänoikeustoimisto Harry Foxilta. GoodNoise, jolla on online-levymerkki, myy MP3-tuotteita webbisivuillaan.

DAM on lyhenne sanoista Digital Automatic Music. Www.mp3.com:issa toimiva DAM on musiikin automaattinen myynti- ja markkinointijärjestelmä. Touhu on automatisoitu siinä määrin, että täytettyään asiaankuuluvat www-lomakkeet ja lähetettyään musiikki- ym. materiaalinsa palvelun ylläpitäjälle, taiteilijan ei välttämättä tarvitse tehdä muuta kuin odottaa rahantulon alkamista.

Musiikki on enkoodattava MP3-muotoon ennen lähettämistä DAM:iin. Jos se ei onnistu, DAM hoitaa asian viiden dollarin korvausta vastaan, kunhan taiteilija lähettää CD:n. DAM myy musiikkia myös CD:inä, jotka DAM valmistaa. Artistin tehtäväksi jää ilmoittaa kappaleiden järjestys levyllä sekä hinta. DAM lähettää levyn maksaneelle asiakkaalle. Tulot CD- ja download-myynnistä jaetaan puoliksi DAM:in ja taiteilijan kesken. Kun taiteilijan tilille on kertynyt 50 dollaria, summa luvataan panna tulemaan taiteilijan tilille. Kuulostaa hienolta.

Tosiasia kuitenkin on, että DAM:in osuus voisi olla paljon pienempikin. Siinä määrin vaivatonta ja vähän kuluja aiheuttavaa toiminta on siinä vaiheessa, kun se on löytänyt uomansa ja automaatio on maksimoitu. Verrattuna levy-yhtiöiden maksamiin ääniterojalteihin, 50 prosenttia on toki paljon. Vertauskohta on kuitenkin sikäli väärä, että kysymys on täysin erilaisesta toiminnasta. Jatkossa kilpailu saattaa pudottaa verkkojakeluyhtiöiden ottamaa provisiota merkittävästi alle 50 prosentin.

Kuka markkinoi ja miten?

Arvoitus kuitenkin on, miten taiteilijan musiikkia käytännössä markkinoidaan DAM:in toimesta. Sivistynyt arvaus on, ettei juuri mitenkään. Tosielämässä markkinointi lienee valitettavasti hoidettava itse. Sen varaan DAM voineekin surutta laskea. Kummalla on suurempi intressi saada nimenomaan artisti X:n materiaalia kaupaksi, artisti X:llä vai DAM:illa, jolla saattaa olla kymmenien tuhansien toinen toistaan tuntemattomampien ja marginaalisempien artistien materiaalia kaupan?

Jos repertuaaria ja aktiivisia artisteja on riittävästi, DAM voi jäädä odottamaan, että tavara käy kaupaksi. DAM:n motivaatiota lähtea markkinoimaan yksittäisen taiteilijan tuotantoa voisi verrata kustantajan vastaavaan. Kun repertuaaria on tarpeeksi, ei välttämättä tarvitse ryhtyä aktiiviseen toimintaan, vaan voi keskittyä rahan vastaanottamiseen ja hallinnointiin.

Artisti saa toki standardikotisivut ja paikan DAM:in hakusysteemissä, mutta jos kävijät eivät eksy juuri kyseisen taiteilijan sivuille, ei kauppaa sanottavammin synny. Satunnaisten kahlaajien varaan ei paljon voi laskea, vaikka sivuston kävijävolyymi olisi suuri.

Jos artisteja ja kappaleita on vaikkapa vain tuhansia, miten DAM voisi jatkossa ohjata asiakkaita juuri tietylle artistille? Arvaus: paremman näkyvyyden saa rahalla, niinkuin mediassa yleensäkin. Varsin yleinen käsitys onkin, että levy-yhtiöiden rooli on jatkossa ensisijaisesti markkinoinnissa. Voisi olettaa, että pelkän markkinointipanostuksen perusteella yhtiöt eivät voisi ottaa yhtä suurta siivua tulosta kuin nykytilanteessa, jossa levy-yhtiöt ovat vielä enemmän kokonaistuottajan roolissa. Tuotantovastuu on toki jo vähitellen muutenkin siirtynyt taiteilijoiden suuntaan, mikä helpottanee murrosta uudenlaiseen ajatteluun.

Levytyssopimukset ja MP3

Perinteiset levytyssopimukset eivät yleensä kata download-myyntiä, ne kun koskevat lähinnä fyysisten tallenteiden kauppaa. Joissakin tuoreemmissa levytyssopimuksissa yhtiöt ovat varautuneet download- kauppaan ja lunastaneet taiteilijoilta yksinoikeuden myös musiikin download-levitykseen.

Sellaisten varsinkin jo nimekkäiden yhtyeiden ja artistien kohdalla, jotka tuottavat omat masterinsa itse, saattaa levy-yhtiöiden MP3-huoli olla aiheellinen. Jos MP3-muodossa tai jossakin muussa formaatissa tapahtuva verkkolevitys valtaa vähänkään merkittävämmän osan markkinoista, saattaa artistille avautua valinnan mahdollisuus: Kummalle antaisin verkkojakelun hoitamisen: levy-yhtiölle, jolta saan pienen rojaltin vai verkkojakelijalle, joka ottaa pienen provision? Jos artistinimi on tunnettu, ei sivujen löytyminen verkosta ole kynnyskysymys.

Verkkojakelu on edullista, yksinkertaista sekä todennäköisesti automaattista, eli se ei vaadi juuri lainkaan henkilöresursseja. Kynnys omatoimijakelun aloittamiseen ei sekään ole hirvittävän korkea, mutta koska teknisen verkkojakelupalvelun tarjoajia tullee kehityksen myötä pilvin pimein, kilpailu saattaa pudottaa jakelupalvelun hinnan nopeasti niin alas, että omatoimisuus ei enää välttämättä kannata.

Imurointi ja streaming

Kun äänitiedosto on imuroitu netistä omalle koneelle, sitä voidaan soittaa, kopioida, äänittää CD:lle, kasetille tai mille tahansa alustalle. Streaming-tekniikoilla musiikkikappaleen kuuntelu voi alkaa vastaanottopäässä ilman että koko tiedostoa tarvitsee imuroida vastaanottokoneelle.

RealNetworks (www.real.com) on hallinnut Internetin streaming audio/video -puolta melko suvereenisti ilmaisella Real-Player-ohjelmallaan. Microsoft on pyrkinyt jaolle Media Playerillaan, joka soittaa myös RealAudio/Video-tiedostoja. Nyt myös MP3-muotoisia tiedostoja voi lähettää ja vastaanottaa streaming- tekniikalla. Lisätiedot ja tarvittavat softat löytyvät osoitteesta www.shoutcast.com.

Kestää ja kestää...

MP3- eli MPEG 2 layer 3 -tiedostojen sisältämä äänitieto on kompressoitua. Tavallisella CD-levyllä musiikki on (data)kompressoimatonta, "aitoa" CD-laatua. Aidon CD-laadun välittäminen Internetissä on toistaiseksi toivoton ajatus tukkoisen kuluttajakaistan johdosta.

Kotimodeeminopeuksilla saisi keskivertokuluttaja imuroida yhtä CD-laatuista kappaletta (noin 40 MB) vajaat kolme tuntia. CD-laatuun verrattuna noin kymmenesosaan kompressoitu vastaava MP3-tiedosto kotiutuisi varttitunnissa. Yksinkertaista ISDN-yhteyttä (64 kbps, kilobittiä sekunnissa) käytettäessä edellä mainitut ajat puolittuisivat. Käytettäessä ISDN-liittymän kumpaakin linjaa (yhteensä 128 kpbs) sillä seurauksella, että myös puhelumaksu tuplaantuisi, edellä mainittu MP3-tiedosto tulee kotiin neljässä minuutissa, mutta CD-laatuista kappaletta saisi odotella vielä 40 minuuttia.

Mikä on tarpeeksi hyvä?

Kukaan ei lopulta tiedä, millainen äänenlaatu kuluttajille yleisesti ottaen riittää ja millainen kvaliteetti kuluttajia miellyttää. Laatuvaatimukset saattavat vaihdella ja myös eriytyä musiikin lajista ja kuuntelutilanteesta riippuen. Tämä voi - ja ehkä sen pitäisikin - johtaa eri laatuisten formaattien erilaiseen hinnoitteluun. CD-laatuun tottunut keskivertokuuntelija saattaa huomata eron täyden CD-laadun ja suunnilleen kymmenesosasuhteessa kompressoidun audion (MP3, Liquid Audio, MiniDisc) välillä, mutta takuuseen siitä ei kannata kenenkään mennä. Kultakorville MP3-taso on kuitenkin kauhistus, sitä on turha kaunistella. He odottavatkin DVD:n myötä aimo harppausta CD-laadusta ylöspäin.

Taide on raskasta

Käytännössä kuluttajien saatavilla oleva Internet-kaistanleveys on pysynyt noin vuoden verran lähes ennallaan. Oikeastaan vain hinta on laskenut terävöityneen kilpailun myötä. Kulttuurituotteiden verkkokaupan vinkkelistä tilannetta voitaisiin verrata mustaan muoviverhoon, johon on tehty nuppineulalla reikä. Reiästä voi tihrustaa verhon takana avautuvaa tarjontaa, musiikkia, multimediaaa, elokuvaa ja niin edespäin. Kun perusmodeemi vaihdetaan ISDN-liittymään, suurenee reikä korkeintaan parsinneulaluokkaan.

Ongelmana on - puhdasta tekstipohjaista sisältöä lukuunottamatta - se, että kulttuuriteollisuuden tuotteet sisältävät lähes poikkeuksetta runsaasti dataa vaativia nyansseja. Merkityksellinen, korkealaatuinen ja elämyksiä tuottava taiteellinen sisältö vie digitaalimuodossa yleensä erittäin paljon tilaa. Etenkin audiotiedostojen kompressointi on osoittautunut hankalaksi. Taide on raskasta, puhdas tieto yleensä kevyttä.

Saako sitä laajakaistaa?

"Täysilaatuisen" musiikin verkkokauppa edellyttäisi kuluttajapäässä niin sanottua laajakaistayhteyttä. Laajakaistan pitäisi olla jo kuluttajienkin saatavilla, mikäli visionäärien parin vuoden takaisiin lupauksiin on yhtään ollut uskomista. Pikainen kyselykierros pääkaupunkiseudulla tuotti seuraavan tuloksen:

Helsingin Puhelin tarjosi kotiasiakkailleen edelleen vain ISDN-yhteyksiä. Sonerallakaan ei laajakaistayhteyttä ollut pääkaupunkiseudulla tarjolla, eikä myyjä tiennyt mitään edes tarjolla olevien yhteyksiensä nopeuksista. Satelliittikanavia välittävästä Canal Digital Finlandista kerrottiin, että satelliittivälitteistä internetpalvelua "testataan", mutta sitä ei ole vielä tarjolla kuluttajille.

Helsinki Television kaapeliverkossa tehdään kaksisuuntaistamistöitä, jotka ovat valmiit Pasilan ja ydinkeskustan osalta. Etu-Töölöön ei kaapeliyhteyttä kuitenkaan vielä saanut, mutta maaliskuulle lupailtiin. Liittymismaksu on 270 mk ja kuukausimaksu 245 mk. Downstream-kokonaiskaista (kaista kotiin) on 30 Mbps jaettua kapasiteettia ja upstream (kaista kodista ulos) on 768 kbps, joka sekin jää riippumaan koko systeemin kulloisestakin kuormituksesta.

Downstream/upstream

Verkkokaupan kannalta on downstream-kaista tärkeämpi, ellei sitten tarkoituksena ole ryhtyä kauppaamaan tuotantoaan maailmalle suoraan omalta kotikoneelta, missä tarvitaan upstream-kaistaa. Tulevaisuuden visiona ei tämäkään vaihtoehto olisi musiikin tekijöiden kannalta hassumpi. Varsinkin, jos visionäärien vakuuttelut siitä, että yhteydet halpenevat tulevaisuudessa niin paljon, että kuka tahansa voi pitää koko ajan Internet-yhteyttä auki, pitävät osaksikaan paikkansa.

Kriittisenä rajana voidaan musiikin verkkokaupassa pitää noin 1,4 Mbps downstream-kaistaa, jolla musiikkia voisi jo kuunnella reaaliajassa verkon yli, ja jolloin täyden CD-laadun imurointiaika olisi yhtä kuin kappaleen kestoaika. MP3-laadulla operoitaessa, vastaava "kriittinen kaista" olisi noin 140 kbps.

Ongelmat eivät kuitenkaan lopu tähän. Laajakaistayhteys kotiin ei vielä riitä. Kaistan pitää olla riittävä koko yhteyden pituudelta, palvelun tarjoajalta kuluttajalle saakka. Ratkaisevaa on se, mitä kautta kulloinenkin yhteys muodostuu. Yhteyden todellinen nopeus riippuu hitaimmasta pullonkaulasta, esimerkiksi Atlantin alituksesta.

Musiikkijakelun visiot

Puhtaimmillaan verkkojakelu toimii maksullisena download-palveluna, jossa asiakas maksaa myyjälle saadakseen imuroida tietyn tiedoston, esimerkiksi yhden biisin, tai tiedostojoukon, esimerkiksi albumin kappaleet.

Perinteisen äänitejakelun ja verkkokaupan välimaastossa toimivat palvelut, joissa voi tehdä verkossa äänitteiden postimyyntitilauksia (esimerkiksi www.boxman.fi), jotka voi joko maksaa suoraan verkossa luottokortilla tai pankkien maksujärjestelmillä.

Askel virtuaalisempaan suuntaan otetaan palveluissa, joissa valmistetaan tilauksesta asiakkaan haluaman sisältöinen levy, kuten osoitteessa www.musicmaker.com. Viimemainittu on muuten näppärä väline kuunnella näytteitä tietyn artistin tuotannosta, vaikkei olisi ostoaikomustakaan. Www.mp3.com:istakin (DAM) voi tilata CD-levyn, mutta sisällön ja kappaleiden järjestyksen päättää artisti. Jäin siihen käsitykseen on, että DAM:in tekemillä levyllä musiikki on MP3-laatua.

Kuluttajan eväät

Kauppa ei käy, jos kuluttajalla ei ole helppoa ja halpaa tapaa käyttää tarjolla olevia tuotteita. CD- soittimien penetraatio on sivistysmaissa suvereeni. MiniDisc ei vieläkään ole lunastanut siihen kohdistettuja odotuksia, lukuunottamatta ehkä Aasiaa.

MP3-soittimet ja muu MP3-hardware on tiensä alussa, eikä kenelläkään ole varmaa käsitystä siitä, löytävätkö laitteet merkittävässä määrin tiensä kuluttajille. Kuriositeettina mainittakoon, että eräs suomalainenkin yritys on tiettävästi ryhtymässä valmistamaan MP3-purkukortteja.

Mitä yksinkertaisempaa ja selkeämpää kuluttaminen on, sitä houkuttelevampaa se on kuluttajalle. Jos kuluttaminen edellyttää monimutkaisia asennuksia, hankalaa tiedonsiirtoa verkossa ja eri laitteiden välillä ja niin edelleen, on synnytetty jo lukemattomia mahdollisuuksia sille, että jokin ei toimi, ja niin myös tapahtuu. Tämän vahvistaa muun muassa Murphyn laki.

Musiikinkuluttaja ei jaksa taistella tietokoneen ja ohjelmien kanssa, jos aikomuksena on yksinkertaisesti kuunnella musiikkia, eli jotain sellaista, mikä tähänkin asti on onnistunut kaukosäädintä vilauttamalla. MP3-ilmiössä voi olla potentiaalia todelliseksi kuluttajaformaatiksi vasta, kun kuluttaminen on riittävän halpaa ja helppoa.

Vesileimat ja turvallisuus

Tarjolla on useita erilaisia vesileima- ja suojaustekniikoita, joilla digitaalimuotoinen musiikki pyritään suojaamaan luvatonta käyttöä vastaan. Liquid Audio (www.liquidaudio.com), joka on käytössä esimerkiksi edellä mainitun www.musicmaker.com:in download-palvelussa, on laajentanut konseptinsa myös tuotantopuolelle. Ainakin ProTools-äänitysjärjestelmään on saatavissa ohjelma, jolla mastereista voi suoraan tehdä Liquid Audio -versiot verkkolevitystä varten. Liquid Music System, joka on ollut käytössä levy-yhtiöissä, studioissa ja artisteilla jo pari vuotta, on yksi monista "kokonaisratkaisuista" digitaalisen musiikin promootiota ja myyntiä varten.

Liquid Audion perustama Genuine Music -koalitio pyrkii edistämään laillisen musiikin verkkokauppaa laajalla rintamalla. Kuten kaikki muutkin yrittäjät tässä vaiheessa julistavat, mukana pitäisi olla "suuria levy-yhtiöitä". Aika näyttää. Aikaisemmasta linjastaan poiketen myös Liquid Audio vannoo nyt "avoimien standardien" nimeen. Uusimman Liquid Playerin pitäisi soittaa kaikissa mahdollisissa formaateissa olevaa musiikkia.

Tekijänoikeustahot odottavat paljon vesileima- ja tunnistusjärjestelmiltä. Eri asia on, miten toimivia järjestelmät ovat käytännössä, ja mitä seurauksia niiden käyttämisessä on kuluttajan kannalta. Normaalia käyttöä hankaloittavat tai rajoittavat suojamekanismit ovat yleensä jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittuja yrityksiä.

Harva suojamekanismi on aukoton. Sitä mukaa, kun uusia suojajärjestelmiä otetaan käyttöön, hakkerit ja piraatit pyrkivät kiertämään ne. Useimmat vesileimat katoavat digitaali-analogimuunnoksessa, joka ei kunnolla tehtynä heikennä äänenlaatua havaittavasti. Kun analogitallenne muunnetaan takaisin digitaaliseksi, piraattilevittäjä voi aloittaa "puhtaalta pöydältä".

Yksi strategia musiikkipiratismin hillintään verkossa voi olla sellaisen hinnoittelurakenteen löytyminen tuotteille ja palveluille, että kuluttajan vilunkimotivaatio heikkenee. Toki aina löytyy niitä periaatteen ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa saadakseen jotakin maksullista ilmaiseksi.

Maksaminen takkuaa

Kauppa ei käy, jos maksaminen takkuaa. Internetissä voi monessa tapauksessa jo maksaa melko vaivattomasti ja turvallisesti, mutta maksujärjestelmät - ehkä pankkimaksua lukuunottamatta - eivät yleisesti ottaen vielä ole kuitenkaan saaneet kuluttajia vakuuttuneiksi turvallisuudestaan. SET-standardin viivästyminen ja käyttöönottoyritys keskeneräisenä on olennaisesti heikentänyt uskoa verkkomaksuun ja viivästänyt sen läpilyöntimahdollisuuksia.

Kun aikanaan yritin saada SET-maksuvarmenteita Luottokunnalta, homma kaatui milloin nurin oleviin servereihin, milloin palvelun yleiseen tahmaukseen. Muutaman yrityksen jälkeen jätin systeemin kypsymään rauhassa. Aika parantaa.