Etusivulle Organisaatio
Sopimukset ja Tariffit
->    Jäsenedut ja Palvelut
Liity Jäseneksi

Muusikko online / takaisin12/99


Muusikkojen liiton jäsenille millennium-etu

TURVAA VAPAA-AIKAAN JA MATKOILLE

Suomen Muusikkojen Liitto ry antaa jäsenilleen kaikkien aikojen millennium-lahjan vakuuttaessaan jäsenensä Sammossa vapaa-ajan tapaturma- ja matkavakuutuksella. Uusi rahanarvoinen jäsenetu on nimeltään Liittosampo. Vakuutusturva on voimassa uudenvuoden aatosta kello 00:00 alkaen, joten vakuutusturva kattaa myös vanhan vuosituhannen viimeisen päivän.

Tähän Liittosampo-ryhmävakuutuksen piiriin kuuluvat kaikki alle 70-vuotiaat jäsenet ja liiton toimihenkilöt ja se sisältää vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä matkavakuutuksen. Tätä lakisääteistä tapaturmavakuutusta täydentävää vapaaehtoista perusturvaa voi täydentää yksilöllisillä henkilövakuutuksilla.

Vapaa-ajan tapaturmavakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa silloin kun vakuutettu jäsen ei ole työssä tai työmatkalla. Tapaturman hoitokuluja korvataan 15 000 markkaan asti vahinkotapausta kohden.

- Korvattavia hoitokuluja ovat esimerkiksi lääkärin palkkiot sekä lääkärin antaman tai määräämän hoidon ja tutkimuksen kustannukset. Lääketieteellisen haitta-asteen mukaan maksettava korvaus tapaturman aiheuttamasta täydestä pysyvästä haitasta on enintään 150 000 markkaa. Muusikkojen Liittosampoon sisältyy myös 30 000 markan kuolemantapaussumma, joka maksetaan tapaturmaisen kuoleman yhteydessä omaisille, selvittää yhteyspäällikkö Matti Kaukonen Sammosta.

Vakuutukseen ei sisälly päivärahakorvausta tapaturman aiheuttamasta ohimenevästä haitasta eikä korvausta matkakuluista.

- Vakuutus kattaa normaalin kunnon ylläpitämiseen liittyvän liikunnan. Vakuutus ei kuitenkaan ole voimassa silloin, kun osallistutaan urheiluliiton tai -seuran järjestämiin kilpailuihin, otteluihin ja harjoituksiin tai harjoitellaan valmennusohjelman mukaisesti. Jos haluat vakuutusturvaa myös näiden varalle, kysy vakuutusmahdollisuutta Sammosta, Kaukonen opastaa.

Matkustajavakuutus enintään 45 vuorokaudeksi kerrallaan

- Liittosammon Matkustajavakuutus on voimassa enintään 45 vuorokautta kestävillä ulkomaan ja kotimaan matkoilla silloin kun matkustetaan päivittäisen elämänympäristön ulkopuolelle. Se on voimassa esimerkiksi kun vietetään lomaa vuokratulla mökillä tai lomakeskuksessa. Työmatkalla se on voimassa sinä aikana, jota työnantajan lakisääteinen vakuutus ei kata. Omalla kesämökillä alkaneita sairauksia vakuutus ei kata, mutta tapaturmat kuuluvat tällöinkin Liittosammon piiriin. Kun matka kestää yli 45 vuorokautta, kysy vakuutusratkaisua Sammosta, Kaukonen neuvoo.

Matkustajavakuutuksesta korvataan matkalla alkaneen sairauden tai sattuneen tapaturman hoitokuluja ilman markkamääräistä ylärajaa. Jos matkasairaus tai -tapaturma vaatii kotiinkuljetuksen tai matka näistä syistä peruuntuu tai keskeytyy, sovitaan ylimääräisistä kuluista ja niiden korvattavuudesta Sammon kanssa erikseen ja etukäteen.

Matkustajavakuutuksen voimassaolo urheilutoiminnassa on rajoitettu samoin perustein kuin vapaa-ajan tapaturmavakuutuksessa. Kuntoliikunnassa matkalla sattuneet tapaturmat siis kuuluvat turvan piiriin.

Sammon matkustajavakuutuksessa on se merkittävä etu, että isän tai äidin turva sisältää myös vakuutetun jäsenen alle 20-vuotiaat lapset yhteisillä matkoilla oltaessa. Kun alle 20-vuotias lähtee matkalle ilman vanhempiaan, hän tarvitsee oman matkavakuutuksen.

- Muille perheenjäsenille Muusikkojen liiton jäsen saa jatkuvan Matkasammon 30 prosentin alennuksella, Kaukonen huomauttaa.

Ulkomailla tavallisimmissa turistikohteissa Sammon asiakas saa maksuttoman hoidon näyttämällä yhdistettyä jäsen- ja vakuutuskorttia, josta ilmenevät voimassaoloajat. Kortti postitetaan jäsenille kevään aikana. Siihen saakka Muusikkojen liiton jäsen matkustaa Sammosta ennen matkaansa noutamallaan tai tilaamallaan matkavakuutuskortilla.

Matkalla kiireellisesti tarvittaviin vakuutusturvaan liittyvissä kysymyksissä opastetaan ja neuvotaan Sammon päivystysnumerossa 0800 1 3800, ulkomailta soitettaessa + 358 800 1 3800.

Matkatavarat ovat vakuutettuna Kotisammossa, jos sinulla se on koti-irtaimistosi turvana. Voit myös ottaa matkalla mukana oleville tavaroille erillisen matkatavaravakuutuksen. Työmatkalla mukana oleville muusikon työvälineille soittimille ym. kattavin turva on Kojesammossa, josta Muusikkojen liiton jäsenet saavat 11 prosentin alennuksen.

Kysy lisätietoja

Tarkan selvityksen Liittosampoon kuuluvien vapaa-ajan tapaturma- ja matkavakuutusten sisällöstä saat voimassaolevista vakuutusehdoista. Voit pyytää ne lähimmästä Sammosta tai puhelimitse Sampo-Palvelusta 0800-9-2468.

Sammon konttorista saat Matkasammon vakuutusoppaan, jonka avulla voit perehtyä vakuutusturvasi sisältöön. Ulkomaan korvausoppaaseen on koottu tärkeää tietoa siitä, missä saat avun lähimpää ja miten menettelet vahinkotilanteessa.

Oman järjestön Samposopimus

Kun keskität vakuutuksesi Sampoon, saat liiton jäsenyydestä lisäalennuksia Samposopimukseesi.

Autosampo, alennus 15 %
Kotisampo, alennus 11 %
Kojesampo 11 %
Matkasampo (jatkuva), 30 %
Muut vapaaehtoiset vahinkovakuutukset, alennus 6 %

- Samposopimuksen tehdessäsi mainitse olevasi Suomen Muusikkojen Liitto ry:n jäsen. Jos sinulla on jo tavallinen Perheen Samposopimus, pyydä muuttamaan se oman liittosi Samposopimukseksi. Näin saat liiton sopimat lisäalennukset hyödyksesi, yhteyspäällikkö Matti Kaukonen muistuttaa.

LIITTOSAMPO PÄHKINÄNKUORESSA