Kannattaako suomalainen kulttuuriteollisuus?

...oli nimenä lokakuun lopulla Helsingin Lasipalatsissa järjestetyllä seminaarilla. Termi "Cultural industry" oli tälläkin kertaa käännetty mieluummin teollisuudeksi kuin toimialaksi. Seikka liittynee järjestävien tahojen Sitran ja Kulttuuriteollisuuden osaamiskeskuksen intresseihin.

Odotetusti otsikon kysymykseen ei annettu suoria vastauksia, vaan pikemminkin heräteltiin uusia hyviä kysymyksiä. Ajatuksia seminaarikäytäntöjen mielekkyydestä syntyy kun huomaa joillekin alustajille jääneen alan käytännöt ja rahavirrat epäselviksi. Kulttuuriteollisuutta tutkinut professori pitää tekijänoikeuksia ylihinnoiteltuina koska "musiikin oikeuksista voidaan pyytää miljoonia". Päänpuisteluja tai perintökateutta yleisössä aiheutti myös Sitran edustaja, joka oli kuullut huhuja Sibeliuksen perikunnan tekijänoikeustuloista.

Onneksi Martti Heikkilä Elvis ry:stä oikoi alustajien puheita ja osasi asettaa tekijänoikeuskorvaukset oikeisiin mittasuhteisiin. Sibeliuksen tekijänoikeuksista tuskin tuloutuu perikunnalle asti kahtasataa miljoonaa vuodessa, kuten esitettiin. Mainittakoon, että Teosto ja NCB jakavat suomalaisille tekijöille ja heidän oikeudenhaltijoilleen alle 100 miljoonaa markkaa vuodessa. Jokainen voi arvailla itsekseen, paljonko tuosta on Sibeliuksen osuus.

Mitä tulee musiikin hintoihin, niin varmasti joidenkin musiikkiteosten elokuvaoikeuksista suuressa lännessä on maltaita pyydetty ja maksettukin. Tällöin puhutaan niukan hyödykkeen kaupasta, joka on verrattavissa vaikkapa tähtinäyttelijän esiintymisen hinnoitteluun. Teos on tekijänoikeuden suojaama, mutta tällaisessa kaupassa hintalapun sille asettaa viime kädessä tekijä itse eikä kollektiivijärjestelmä.

Ikävää sinänsä, jos mainitunkaltaiset esimerkit arvovaltaisten alustajien esittäminä lähtevät kiertoon. Tekijänoikeuksista ja niiden korvauksista tuntuu olevan jo liikkeellä disinformaatiota enemmän kuin tarpeeksi. Joidenkin tahojen intressejä vääristynyt tieto saattaa toki palvellakin.

Tilaisuudessa puhuttiin tietenkin myös tietoyhteiskunnasta ja sen suomista mahdollisuuksista kulttuuriteollisuudelle. Ja toden totta, mahdollisuudet näyttävät edelleen upeilta. Ulkomaiset riskirahoittajat ovat tiettävästi löytäneet Suomen teknologiaparatiisin. Harmi vaan, että naapurissakin osataan teknologia ja ollaan lisäksi nopeita sen hyödyntämisessä. Suomalaisia kulttuurituotteita on jo jonkin aikaa myyty meille Internetin avulla ruotsalaisin voimin. Boxman myy äänilevyt ja ensimmäinen suomalaista musiikkia tarjoava on-line -myyntipiste deo.com on sekin ruotsalaisten hallussa. Suomalaisten Internet-osaajien uho ei ole sittenkään vielä konkretisoitunut sille tasolle, että kaupankäyntiin olisi tarjolla kilpailukykyisiä kotimaisia ratkaisuja.

Faktatietoa kaupparekisteristä

Lasipalatsin naapurissa sijaitsee kaupparekisteri, minne kulttuuriteollisuusyrityksetkin ovat velvoitettuja toimittamaan tilinpäätösasiakirjansa. Nopea silmäys musiikkialan toimijoiden kansioihin kaupparekisterissä todistaa, että kulttuuriteollisuus voidaan saada kannattavaksi ja jopa ilman mainittavia valtion tukia. Eri asia on tietenkin se, paljonko taiteilijapuolen hyvä tahto merkitsee tuloksen rakentamisessa.

Monikansallisten levy-yhtiöiden toiminta Suomessa näyttää olevan varsin tuloksekasta. Etenkin Sony tekee näyttävää tulosta, josta on hyvä jakaa osinkoa emoyhtiölle. Monikansallisten kohdalla voidaan lähteä arvailemaan, kuinka suuri ja kuinka kannattava osa bisneksestä on kotimainen tuotanto. Kotimaiseen tuotantoon liittyy aina aloituskustannukset, kun taas ulkomainen repertuaari on yleensä muualla testattua ja suurimmat kustannuksensa kattanut. Ohjelmatoimistojen kannattavuus jää selvästi levy-yhtiöiden kannattavuudesta, mutta myös riskitaso ja tuotekehittelykustannukset ovat merkittävästi alhaisemmat.

Harmillista, että monet alan toimijat eivät ole vielä toimittaneet viimeisiä tilinpäätöstietojaan viranomaisille. Kiinnostava olisi tietää esimerkiksi kotimaiseen musiikkiin keskittyneiden tai musiikinkustannusalalla toimivien yhtiöiden kulu- ja tulorakenteesta. Uusi laki velvoittaa toimivia osakeyhtiöitä lähettämään tilinpäätöstietonsa kaupparekisteriin kahden kuukauden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta. Patentti- ja rekisterihallitus lähettääkin aika ajoin karhukirjeitä niille yrityksille, joiden puuttuvia tietoja on kyselty. Palataan asiaan laajemmin tuonnempana ja toivotaan, että useammat alan yritykset ovat tuolloin ehtineet lähettää tietonsa rekisteriin.