10/99
KRUUNUNJALOKIVI MURENEMASSA
BBC on yhä edelleen jonkinlainen julkisen palvelun yleisradiotoiminnan edelläkävijä ja johtotähti. Sekä radion että television alalla organisaatio on ollut uranuurtaja ja suunnannäyttäjä. BBC:n toimintaperiaatteet ja organisaatiomalli samoin kuin sen tuottamat dokumenttiohjelmat, draamatuotannot ja musiikkipolitiikka ovat luoneet linjaa, jota monet eurooppalaiset julkisen palvelun yleisradioyhtiöt ovat halukkaasti seuranneet.
Kaikkialla Euroopassa tapahtuva yleisradiotoiminnan kaupallistaminen on tietenkin koskettanut myös Yhdistynyttä Kuningaskuntaa. Siellä pitkään jatkuneen yksityistämispolitiikan olisi voinut ajatella vaikuttavan yleisradiotoiminnan alalla enemmänkin kuin on tapahtunut. Ehkä BBC:n asema ja sen toiminnan tulokset ovat kuitenkin olleet niin vastaansanomattomia, että organisaation hajalle lyömistä ei tosissaan yrittänyt edes taannoinen pääministeri Margaret Thatcher, pienemmistä poliitikoista puhumattakaan. Politiikassa mikään ei ole ikuista. Nyt yksityistämishankkeet kohdistuvat myös BBC:hen.
BBC toimii lupamaksuilla, joiden tosiasiallista määrää on vuosi vuodelta vähennetty. Tämä on tapahtunut niin, että lupamaksua on nostettu vähemmän kuin kustannukset ovat nousseet. Nyt BBC on kulujen kattamiseksi siirtymässä digitaaliseen aikaan ja se maksaa mammonaa. Englannissa aiotaan kerätä erillinen digitaalinen lupamaksu, mutta sen ei uskota lainkaan riittävän uuden toiminnan menoihin.
BBC:n tulevaisuutta on pohdittu valtiovallan asettamassa komiteassa. Sen työn tulokset huolestuttavat niitä tahoja, jotka pitävät BBC:n tähänastista toimintaa ja organisaatiota perusteltuna ja hyvänä.
Yksi komitean ehdotuksista on BBC:n keskeisten osien yksityistäminen ja/tai myyminen osaksi ulkopuolisille.
BBC:n arvellaan komitean esitysten mahdollisesti toteutuessa muuttuvan ohjelman tuottajasta ohjelman tilaajaksi ja välittäjäksi. BBC muuttuisi tällä tavoin yksityisten yleisradioyhtiöiden kaltaiseksi välittäjäorganisaatioksi, jonka olemassaolon tukipilari on toimilupa. Suomessa tällaista yleisradioyhtiön mallia edustavat Nelonen ja pian myös MTV, eikä liene pitkä matka siihen kun Yleisradiostakin tulee lähinnä ohjelmaa välittävä yhtiö. BBC:n tulevaisuutta ei toistaiseksi suunnitella vuotta 2006 pitemmälle.
Julkisen palvelun yleisradiotoiminnan perinteisen mallin rapautuminen vaikuttaa sekä ohjelmatuotannon rakenteisiin että sisältöön. BBC:n palveluksessa on esimerkiksi nykyisin useita satoja muusikkoja vakinaisesti. Suuri määrä taiteilijoita työllistyy lisäksi tilapäisesti BBC:n ohjelmatuotannossa. Yksityistämisen seurauksena on vaarana, että vähemmän katsojia ja kuulijoita keräävä, mutta kulttuuripoliittisesti ja sivistyksellisesti tärkeä tuotanto loppuu.
Onko joku kuullut kaupallisesta radio- tai televisioyhtiöstä jolla olisi palveluksessaan esimerkiksi big band saati sinfoniaorkesteri?
|