Etusivulle Organisaatio
Sopimukset ja Tariffit
->    J?senedut ja Palvelut
Liity J?seneksi

Muusikko online / takaisin 9/2005 pääkirjoitus


Spämmiparlamentarismia

Tekijänoikeuslain käsittely eduskunnassa on saanut tätä kirjoitettaessa sekä hupaisia että karmaisevia piirteitä. Sisällöllisesti valmista lakipakettia käsittelevät kansanedustajat joutuivat viime metreillä ankaran sähköpostiryöpyn kohteeksi, kun edustaja Jyrki Kasvi (vihr) levitti tahattomaan tai tarkoitushakuiseen väärinkäsitykseen johtanutta tulkintaa, jonka mukaan yksityinen kopiointi tulisi uuden lain myötä enemmän tai vähemmän kielletyksi. Populistinen ja paikkaansa pitämätön pääteesi oli, että laillisesti hankittua musiikkia ei enää saisi kopioida MP3-soittimiin.

Oikeus yksityiseen kopiointiin on sivistysmaissa vakiintunut osa tekijänoikeusjärjestelmää, eikä siihen esityksessä kajottu. Jos prosentissa julkaistavista uusista äänitteistä on kopiosuojaus, ja nekin muutamat äänitteet on saatavissa nettikaupoista suoraan MP3-soittimiin sopivassa muodossa, missä on todellinen ongelma? Laki ei edes vaikuttaisi levy-yhtiöihin, jotka voivat edelleen käyttää teknistä suojausta harkintansa mukaan. Laki ei myöskään kieltäisi suojauksen purkua kuuntelemista varten. Suojauksen purku kopiointia varten on Suomessakin pakko kieltää, koska direktiivi sitä edellyttää.

Mitä kertoo kansanedustuslaitoksen toiminnasta tai poliittisen järjestelmän tuloskunnosta se, että neljä vuotta kestänyt mutkainen ja työläs lainsäädäntöprosessi vaarantuu yhdessä yössä sopivasti masinoidulla sähköpostikampanjalla? Kuka voi tietää, ovatko sähköpostit edes aitoja, vai onko osa viestitulvasta vaikkapa generoitu keskitetysti. Kun kopioinnista on kyse, on internet maailman suurin kopiokone. Kopiointitaustaa on myös suuren valiokunnan puheenjohtajalla Jari Vilénillä (kok), joka näytti ottaneen asiakseen huolehtia siitä, että kopiointi olisi jatkossakin mahdollisimman vapaata.

Tekniset suojaukset ovat digitaaliajan lukkoja. Lukitsemisen oikeus on yhteiskunnassa tarpeen niin kauan kuin ei voida täysin luottaa siihen, että sallitun ja kielletyn rajasta vallitsee universaali yksimielisyys, ja kaikki tuntevat tuon rajan ja kunnioittavat sitä.

ahti.vanttinen@musicfinland.com Ahti V?nttinen