KLEZMER SOI MONIN SÄVYIN

Doina Klezmerin musiikillisessa ajattelussa yhdistyvät eri perinteet

Pekka Raittinen

Kahdeksan vuoden ajan, vuodesta 1996 toiminut Doina Klezmer -yhtye on levittänyt suomalaisille Itä-Euroopan juutalaisten rikkaasta musiikkiperinteestä periytyvän klezmer-musiikin ilosanomaa.
Viulisti Hannu Vasaran, hanuristi Markku Lepistön, kontrabasisti Sampo Lassilan ja lyömäsoittaja Tapani Jämsenin muodostama kokoonpano yhdistää perinteistä klezmer-ajattelua klassisesta musiikista, jazzista ja suomalaiskansallisesta tyylistä saatuihin vaikutteisiin.

”Harrastuneisuus tätä musiikin muotoa kohtaan on valtavasti kasvanut sinä aikana kun olemme olleet koossa”, taustoittaa viulisti Hannu Vasara. ”Nythän on olemassa jo useana vuonna toiminut Helsinki Klezmer Festival ja erilaista toimintaa järjestävä suomalainen klezmer-yhdistyskin.”

Mutta kuinka tämä eräästä klezmerin urkupisteestä – doinasta – nimensä ottanut yhtye sitten sai alkunsa? Mikä innoitti täysin supisuomalaiset muusikot lähtemään tutkimusmatkalle eksoottisen klezmerin maailmaan?

”Aluksi soitimme Sampo Lassilan kanssa tätä musiikkia erilaisissa kaveriporukoidemme juhlissa”, kertoo Vasara. ”Olin ollut pari vuotta Israelissa, ja siellä törmäsin tähän musiikkiin ja satuin ostamaan nuottejakin. Ajattelimme Sammon kanssa, että soitetaan muutama kappale noista nuoteista. Se oli sattumien summa.”

”Yksi ensimmäisistä keikoistamme taisi olla Hannun pojan Väinön ristiäisissä 1995”, muistelee yhtyeen originaaliohjelmiston säveltämisestä vastaava Lassila. ”Se oli heti sykähdyttävä kokemus. Sitten meitä pyydettiin esiintymään muun muassa Art Goes Kapakka -kaupunkifestareille.”

Doina Klezmer -nimellä ja nykyisellä neljän miehen kokoonpanolla yhtye aloitti 1996. Ohjelmisto koostui aluksi kokonaan traditionaalisista klezmer-kappaleista.

”Alkuvaiheessa tärkeintä oli se, että keikoilla tuli sellaista palautetta ja tunnetta, että tätä musiikkia halutaan kuulla ja tämä koskettaa ihmisiä”, painottaa Lassila.

Maailmojen summa

Doina Klezmerin musiikin ja sen jäsenten musiikillisten taustojen voi sanoa olevan erilaisten musiikillisten maailmojen yhteentörmäyksen summa. Esimerkiksi nykyään päätyönään Sinfonia Lahden riveissä soittava säveltäjä-basisti Lassila vaikutti 1980-luvulla Edward Vesalan legendaarisessa Sound & Fury -kokoonpanossa ja Raoul Björkenheimin Krakataussa.

”Vesala ja Krakatau ovat olleet minulle hyvin tärkeitä musiikillisia rakennusaineksia ja työaikoja. Tällä hetkellä olen mukana myös muun muassa Eero Hämeenniemen intialaista musiikkia ja improvisaatiota yhdistävässä Nada-yhtyeessä sekä samaten laajasti vapaata improvisaatiota harrastavassa Free Okapi -yhtyeessä. Orkesterimuusikkona osana sektiota soittaminen on minulle tärkeää.”

Myös RSO:ssa soittavalla Hannu Vasaralla on klassisen muusikon tausta ja koulutus, mutta samanlainen musiikillisissa maailmoissa seikkailijan mieli kuin Lassilallakin.

”Olen soittanut paljon uutta musiikkia ja ollut pitkään mukana Avantissa. Tässä kokoonpanossa minulle uutta oli improvisaation suuri osuus. Klassisen muusikon perspektiivistä katsottuna tässä kokoonpanossa improvisoinnissa on ollut se hyvä puoli, ettei ole tarvinnut pelätä itsensä mokaamista.”

Värttinässä ja Progmatics-yhtyeessä soittavan Markku Lepistön tausta on ennen muuta kansanmusiikissa.

”Aloittelin opintojani Sibelius-Akatemiassa 1980-luvun alussa, jolloin Sibiksen kansanmusiikin osastoa käynnistettiin. Silloin Akatemiassa pohdittiin, millaista kansanmusiikkia soittavan muusikon ammattilaisuus voisi olla verrattuna muiden genrejen ammattilaisiin.”

Myös Lepistö sanoo miettineensä paljon improvisaatiota omista lähtökohdistaan käsin: ”Haluaisin, että improvisointini olisi kansanmusiikin improvisointia, ei esimerkiksi jazz-improvisaation viitekehyksestä lähtevää.”

Tapani Jämsenin tausta on rytmimusiikissa – rockissa, jazzissa ja viihteessä.

”Toimin ammattilaisena 1980-luvun puolesta välistä lähtien, ja minulla oli ilo soittaa pitkään esimerkiksi Esa Pethmanin kanssa. 1990-luvulla keikkaelämä alkoi puuduttaa, ja vuosikymmen kului teatterimuusikkona Helsingissä. Opiskelin kuitenkin aikuisiällä aivan uuden ammatin, ja toimin nykyään IT-alan tehtävissä.

”Tavallaan on hassua, että myös musiikillinen täyttymys löytyi tämän yhtyeen riveissä ammattilaisuuden lopettamisen jälkeen.”

Klezmer kohtaa suomalaisuuden

Doina Klezmer on kahdella levyllään – vuonna 2000 julkaistulla Sorja Tanzilla ja viime keväänä julkituodulla Nomadalla – pyrkinyt löytämään synteesiä traditionaalisen klezmer-saundin ja Lassilan sävellysten edustaman oman linjan välillä.

”Alussa esitimme ainoastaan traditionaalisia klezmer-kappaleita”, kertoo Lassila. ”Aika pian nousi kuitenkin mieleemme yhdistää omat juuremme tähän musiikilliseen perinteeseen. Kehitys jatkuu edelleen.”

Tapani Jämsen nostaa varhaisena virstanpylväänä esiin yhtyeen ensimmäiseltä levyltä löytyvän ”Mehta Shavota” -kappaleen.

”Sen ensimmäinen äänitetty versio oli samalla yhtyeemme ensimmäinen hallittu äänitystilanne. Kappaleessa oli jo kuultavissa havumetsien huminaa ja suomalaiskansallisen tyylin vaikutusta.”

Yhtyeen jäsenet ovat monissa yhteyksissä korostaneet juuri tätä musiikkinsa ”pohjoista” ulottuvuutta. Mutta kuinka tämä suomalaisuus sitten musiikissa käytännössä ilmenee? Kokevatko yhtyeen jäsenet esimerkiksi, että klezmerin mollissa kulkevien melodioiden ja suomalaisen mollimelankolian välillä on olemassa yhteys?

”Kyllä varmasti sitä melankoliaa, joka on läsnä suomalaisissa kansanlauluissa, on myös klezmerissä”, pohtii Lassila. ”Emme kuitenkaan ole halunneet lähteä esimerkiksi suoraan sovittamaan suomalaista kansanmusiikkia klezmeriksi, koska se olisi voinut tuntua tekemällä tehdyltä.”

”Klezmerin mollivoittoisuudessa on myös paljon enemmän sävyjä ja vivahteita kuin useimmiten ajatellaan”, muistuttaa Vasara. ”Monet hyvin iloisiksi mielletyt, nopeat klezmer-kappaleet kulkevat mollissa.”

Organisoitu kokonaisuus

”Kun soitamme elävänä, käytössämme on monta eri tasoa – vaihtoehtoa”, toteaa Lepistö. ”Riippuen paikasta jossa esiinnymme, käytämme P.A. -systeemiä, pieniä lisävahvistimia tai soitamme kokonaan akustisesti. Kun soitamme sähköisesti, mukana on aina yhtyeen ´viides jäsen´, äänimies Pekka Purhonen.”

”Täysin akustisessa esiintymisessä hyvänä puolena on sen joustavuus”, pohdiskelee Vasara. ”Voimme vaihtaa paikkaa kesken keikan ja soittaa vaikka huoneen keskellä. Ihmiset myös todella keskittyvät kuuntelemaan akustista esitystä.”

Muusikon työ on yhtyeen muusikoiden mielestä paljon muutakin kuin vain keikoille ilmestymistä ja soittamista.

”Freelance-muusikon hommassa saa olla välillä kiertuemanageri, välillä musiikkituotantoalan yrittäjä ja välillä taas copywriter”, naurahtaa Lepistö.

”Olemme järjestäneet toimistopäiviä, jolloin jotakin bändin organisoimiseen liittyvää oheistoimintoa on tehty järjestelmällisesti. On esimerkiksi myyty keikkoja tai tehty myyntiin liittyvää materiaalia”, luettelee Jämsen.

”Olemme organisoitu kokonaisuus”, komppaa Lepistö. ”Tässä suunnitelmallisuudessa näkyy kokemuksen merkitys taustalla.”

”Toisaalta, sitten kun esimerkiksi järjestää itse konsertin, tietää minkälaisessa talossa sitä oikein asuu. Se on hyvin opettavaista. Ei tule missään vaiheessa ylimieliseksi, kun rakentaa koko jutun itse”, summaa Vasara.

Sovittaminen demokraattista

Miten Lassila sitten säveltäjänä lähestyy tätä projektia? Ajatteleeko hän jonkin tietyn kappaleen kohdalla säveltävänsä nimenomaan ”klezmeriä” ja juuri tälle yhtyeelle?

”Sävellysprosessi on aika luonnollinen. Varmasti silloin alussa kun aloin ajatella, että tälle bändille pitäisi saada jotakin omaakin materiaalia, päässä oli alkanut soida jokin melodianpätkä, joka sitten löysi tiensä nuottipaperille ja lopuksi treenikämpälle.”

”Myöhemmin asia on tietenkin kehittynyt vielä niin, että säveltämisen työskentelytapa on muuttunut monimutkaisemmaksi ja yksityiskohtaisemmaksi. Kansanmusiikin yksinkertaisuutta ja kauneutta olen kuitenkin pyrkinyt pitämään sävellysten olennaisena osasena”, analysoi vaatimattoman oloinen Lassila.

Doina Klezmerin jäsenten mukaan myöskään kappaleiden sovitusprosessia ei etukäteen mietitä liikaa.

”Sovittaminen lähtee hyvin pitkälle fiilispohjalta. Sovitukset tehdään yhdessä, demokraattisesti”, selvittää Vasara.

”Demokratia ei tietenkään aina ole sovittamisessa se helpoin tie”, pohdiskelee Lassila. ”Omia näkemyksiä pitää pystyä perustelemaan ja puolustamaan, mutta lopuksi palkintona voi sitten olla yllättäviä ja luovia ratkaisuja.”

”Sovitusten täytyy elää myös esiintymistilanteessa”, jatkaa Vasara. ”Sovitusten täytyy livenä sallia spontaanius ja juuri tuo improvisointi.”

Jämsen nostaa esille instrumenttien keskinäisen työnjaon.

”Olemme harrastaneet paljon jo alusta asti sellaista taajuusajattelua. Instrumentit pitää tällaisessa kokoonpanossa sovittaa keskenään niin, etteivät ne mene liikaa toistensa taajuuksille. Nomadan tuotannossa mukana ollut Timo Hietala painotti tätä seikkaa.

”Samaten sovitukset eivät ole mielenkiintoisia, jos esimerkiksi diskantti aina soittaa melodian”, lisää Lassila. ”Soitinten rooleja pitää sekoittaa!”

Arvostusta orkesterimuusikon projekteille

Yhtyeen jäsenet arvioivat, että Doina Klezmer soittaa vuodessa parisenkymmentä keikkaa. Kuitenkaan he eivät missään nimessä halua nähdä yhtyettä harrastuksena.

”Kaikki mitä tehdään, tehdään aina yhtä suurella sydämellä ja hartaudella”, kommentoi Lassila.

Miten Lassila sitten itse orkesterimuusikkona näkee ajankäytön jakamisen leipätyön ja muiden projektien välillä?

”Täytyy sanoa, että ajankäytön suhteen tässä välillä joutuu toimimaan todellisella minuuttiaikataululla. Olen kuitenkin ilolla seurannut sitä, miten ymmärrys ja positiivinen suhtautuminen orkesterimuusikon omia taiteellisia projekteja kohtaan on sinfoniaorkesteriorganisaatiossa vuosien varrella lisääntynyt.”

”Tuntuu, että laaja-alaisuutta ja itsensä oma-aloitteista uudistamista aletaan arvostaa, ja siihen myös annetaan mahdollisuus. Tämä on hienoa ja arvokasta ja pitkän päälle myös orkesterityönantajan etu!”

Lassila jatkaa, ettei hän koe hyppäämistä roolista toiseen ristiriitaisena.

”Mutta se on kyllä totta, että on tärkeätä on myös musiikillisesti hahmottaa itselleen perusteellisesti genrestä toiseen hyppäämisen vaatimukset. Tässä prosessissa on kuitenkin se hieno puoli, että löytää sellaisia reittejä ja ajattelutapoja, jotka eivät tulisi muuten mieleen.”

Lassilan väsymätön työ sivuprojektien parissa palkittiin juuri vuoden mittaisella säveltaidetoimikunnan apurahalla.

”Tarkoitus on käyttää vuosi pitkälle virkavapaana orkesterimuusikon toimesta. Tänä aikana voin intensiivisesti keskittyä työskentelyyn Doina Klezmerin ja myös muiden pienyhtyeprojektien parissa.”