TUOTANTOVÄLINEET HALTUUN
Perustietoa omakustantamisesta

Jouni Nieminen

Muusikko-lehti julkaisee juttusarjan omakustannelevyn tekemisen saloista. Tässä numerossa käsitellään äänittämistä ja levyn painatusta. Tulevissa osissa perehdytään muun muassa lupakäytäntöihin, verotukseen, jakeluun ja markkinointiin.

Esittävälle taiteilijalle äänite on Suomen markkinoilla harvemmin mikään rahasampo. Se on kuitenkin usein hyvä keino saada oma nimi hetkeksi esille. Oman tekemisen dokumentoinnin merkitystä ei sitäkään pidä aliarvioida. Useimmat muusikot haluavat tallentaa omaa taidettaan äänilevylle, ja tietyillä sektoreilla äänite on jopa edellytys ammatissa toimimiselle. Se on eräänlainen käyntikortti, joka voidaan ottaa esiin keikkaa kaupattaessa tai vaikkapa apurahaa haettaessa. Tätä kautta on mahdollista päästä mukaan niille markkinoille, joilta muusikot saavat varsinaisen elantonsa. Sanoa pitää silti sekin, että monet muusikot ovat vahvasti mukana työmarkkinoilla ilman ensimmäistäkään äänitettä.

Tunku muusikoksi on kova, vaikka näkymät työmarkkinoiden tulevaisuudesta eivät aina olekaan kaikkein valoisimpia. Levy-yhtiöt ovat kaiken aikaa kiristämässä julkaisupolitiikkaansa, joten moni levytysurasta haaveileva joutuu pettymään tai miettimään muita vaihtoehtoja. Suurimpien yhtiöiden julkaisut keskittyvät yhä enemmän muodikkaimmille nuorisomusiikin sektoreille ja listoilta on surutta karsittu muun muassa pitkän linjan iskelmäartisteja. Tämä karsiminen on toisaalta avannut mahdollisuuksia uusille marginaalisempaan musiikkiin keskittyville yhtiöille. Jazz- ja kansanmusiikkilevyt tulevat lähes pelkästään pienkustantajilta, ja näyttää siltä, että myös perinteinen iskelmä on paljolti siirtymässä pois isojen yhtiöiden repertuaareista.

Kustantaja vai tuottaja?

Omakustantaminen on keino saada oma hengentuote julkisuuteen silloin kun kaupalliset tahot eivät ole siitä kiinnostuneita. Ulkopuolinen rahoitus ei toki ole kaikille mikään itseisarvo, vaan omakustanne voi olla juttu sinänsä.

Musiikin ohella omakustantamista harjoitetaan kirjallisuudessa, mistä sanan voidaan katsoa tulleenkin. Kirjallisuudessa kustantaja on se taho, joka maksaa kirjan painamisen ja julkaisee sen. Äänitteen kohdalla sana "omakustantaminen" on siinä mielessä epäonnistunut, että äänitteen rahoittajaa kutsutaan alan käytännössä tuottajaksi. Musiikkiympyröissä kustantaminen tarkoittaa totutusti musiikkiteoksen nuotin kustantamista ja sen muuta menekinedistämistä. Tästä huolimatta omakustantaminen on yleisimmin käytetty termi, kun puhutaan itse rahoitetun äänitteen julkaisusta, vaikkei siihen normaalisti liity musiikkiteoksen kustantamista.

Omakustantamisesta syntyy sananmukaisesti kustannuksia. Omakustannetta harkittaessa täytyykin miettiä tarkasti sitä, onko realistista odottaa saavansa sijoitustaan tai edes osaa siitä takaisin. Äänitemarkkinat vaikuttavat nykyisin varsin tukkoisilta, ja monet vakiintuneidenkin keikkanimien levyt ovat olleet pahoja pettymyksiä markkinointiosastoille. Kuten sanottua, voi omakustanne kuitenkin toimia tienavaajana keikkapaikoille, ja itsessään tappiollinen julkaisu voi sitä kautta olla kannattava.

Taloudellisen riskin kääntöpuolena on mahdollisuus normaalia levytyssopimusta huomattavasti suurempaan tulo-osuuteen silloin kun myynti lähtee vetämään. Kun normaalien levytyssopimusten rojaltit alkavat 6 prosentista ja break even -sopimuksissa voidaan päästä 15 prosenttiin, voi omakustanteen vastaava "rojaltiosuus" olla normaalijakelussa break evenin jälkeen 30 – 40 prosenttia. Jos sama levy on suoramyynnissä taiteilijalta kuluttajalle, voidaan päästä jopa 70 prosentin tuotto-osuuteen verottomasta vähittäismyyntihinnasta.

Verhon takana

Vähäisestä medianäkyvyydestä huolimatta omakustanteita tehdään melkoisia määriä. Vuonna 2001 Gramexiin ilmoitettiin lähes 400 kotimaista pitkäsoittoa, joista noin kolmasosa voitiin katsoa omakustanteiksi. Suuri osa näistä oli erilaisten kuorojen ja hengellisten lauluryhmien tuottamia. Myös paikallisen tason rock- ja iskelmäartistit olivat joukossa hyvin edustettuina.

Listaa selatessa käy ilmi se verho, jonka suojassa omakustantamista harjoitetaan. Vaikka työksenikin seuraan toimialaa tietyllä aktiivisuudella, olin hämärästi tietoinen ainoastaan muutamasta vuonna 2001 julkaistusta omakustanteesta. Kun lehtijulkisuuden ja radiosoiton saavuttaminen on harvinaista vakiintuneillekin pienlevy-yhtiöille, on se vielä monin verroin vaikeampaa ensimmäistä tuotettaan markkinoivalle omakustantajalle. Moni omakustantaja toimii toisaalta sellaisessa alakulttuurissa, että valtajulkisuutta edes musiikkilehdissä ei välttämättä tarvita. Edellä mainitut luvut eivät ehkä kerrokaan koko totuutta ilmiön laajuudesta. Nykyisessä soittolistamaailmassa saatetaan jopa Gramex-ilmoitus nähdä turhana vaivana.

Markkina-arvon nostatus

Omatuotantoisen musiikin ensimmäinen suuri buumi kansainvälisesti oli punk-aallon aikaan 1970–80-lukujen taitteessa. Tee-se-itse -ajattelu sopi täydellisesti punk-ideologiaan, ja tuohon aikaan syntyi myös useita indie-levy-yhtiöitä, joista sitkeimmät ovat edelleen itsenäisiä. Vastaavaa henkeä on aistittavissa nuoremman rap- ja hip-hop-sukupolven touhussa. Vaihtoehtoiset äänitteet leviävät taas alakulttuureissa, ja yksittäisiä menestystarinoitakin löytyy.

Menneen kesän menestyneimpiä listalevyjä on ollut Universalin julkaisema Don Johnson Big Bandin kakkoslevy Breaking Daylight. Yhtyeen debyyttilevy, vuonna 2000 julkaistu Support De Microphones oli omilla kamoilla äänitetty omakustanne, jota myytiin aluksi keikoilla ja kädestä käteen. Kun levyä oli myyty noin 3000 kappaletta, saatiin jakelijaksi Sony Music. Tähän mennessä levyä on myyty yli 10.000 kappaletta, ja on jopa todennäköistä, että se menee ajan kanssa ja nykyisessä nosteessa kultalevyrajan yli.

DJBB:n kakkoslevykin on tehty kotistudiossa ja julkaistu mastersopimuksella, jolloin oikeudet nauhaan ovat edelleen yhtyeen hallussa. Epäilemättä sopimusehdot ovat muutenkin toista luokkaa kuin normaalilla kakkoslevyään julkaisevalla yhtyeellä. Voidaan siis sanoa, että menestynyt omakustanne nosti yhtyeen markkina-arvon aivan toiseen potenssiin. Jos bändi olisi sen sijaan tehnyt levytyssopimuksen jo debyyttilevystään, se saattaisi olla kiinni kolmen levyn sopimuksessa normaalirojaltilla.

DJBB:n ohella alakulttuureissa liikkuu monia muitakin menestyviä omakustanteita. Tähän viittaa myös DJ Bunuel tämän lehden haastattelussa. Levy-yhtiöt joutuvatkin jälleen suuntaamaan katseensa undergroundiin löytääkseen seuraavan ison jutun. Varsinkin muodikkailla nuorisomusiikin markkinoilla toimivien artistien tulisi testata oma markkina-arvonsa omakustanteella. Tämän jälkeen on helpompaa istua ison yhtiön neuvottelupöytään – jos sen edes näkee tarpeelliseksi.

Omakustanteen jälkeen

Vaikka Suomessakin on nähty aika ajoin menestyviä omakustantajia, hekin ovat yleensä siirtyneet ennen pitkää varsinaisten levy-yhtiöiden listoille. Poikkeuksista on syytä mainita vaasalainen Klamydia-yhtye, jonka omakustanteiden myötä syntynyt levy-yhtiö Kråklund on nykyisin merkittävä indiejakelija.

Menestyneen omakustanteen jälkeen oma yhtiö on siis harkinnanarvoinen vaihtoehto. Useimmin artisti näyttää kuitenkin siirtyvän ison yhtiön leipiin. Don Johnson Big Bandin kitaristi-basisti-rumpali Kari Saarilahti kertoo yhtyeen maksavan nykyisen sopimuksen myötä tietyn hinnan siitä, että sillä on enemmän aikaa keskittyä tärkeimpään eli itse musiikkiin. Hänen mukaansa parasta ja pahinta omakustantamisessa on se, että siinä saa ja joutuu itse tekemään kaiken julisteiden levittämisestä promopakettien lähettelyyn ja painojen kanssa asiointiin. Oppimisprosessi on epäilemättä väistämätön. Onkin helppo uskoa, että jossain vaiheessa työmäärä kasvaa liian suureksi, ja eri asioihin on syytä hakea omat osaajansa.

Support your local

Medianäkyvyyden ohella suurin ongelma omakustantajille on jakelu. Useimpien omakustantajien on toki epärealistista odottaakaan kattavaa valtakunnallista jakelua. Tavallisimmat myyntikanavat heille ovat kädestä käteen -myynti keikoilla ja myyntitilikauppa erikoisliikkeissä ja levymessuilla.

Kun omakustanne tulee seuraavan kerran eteesi, sitä kannattaa lähestyä avoimesti ja ilman ennakkoluuloja. Omakustantajan tukemisesta saa hyvän mielen ja parhaimmillaan jopa aineellista hyvää tulevaisuudessa. Pienipainoksisten levyjen joukosta tulevat varmimmin löytymään tulevan ajan keräilyharvinaisuudet. Omasta levyhyllystäni veikkaan keräilykohteiksi ainakin Absoluuttisen Nollapisteen debyytti-ep:tä itsepiirretyin uniikkikansin (painos 300) sekä Giant Robotin aaltopahvikantista vinyylilevyä. Pien- ja omakustantaja pystyykin saamaan tuotteensa omannäköiseksi ja siten erottumaan levy-yhtiöiden ja piraattipajojen massatuotannosta.

Muusikko 9/2003

osa1: Kotistudiot syövät ammattilaisten leipää - kehittynyt studiotekniikka antaa kaikille mahdollisuuden
osa 2: Omakustanteen viimeistelyssä on tehtävä valintoja

Muusikko 10/2003

osa 3: Luvat, ääniteilmoitukset ja koodit
osa 4: Omakustanteen tiedotus ja markkinointi vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä

Muusikko 11/2003

osa 5: Omakustantajan raha-asiat
osa 6: Tekijältä kuuntelijalle - vaihtoehtoina levyn myyminen itse tai jakelija