Tiedon sietämätön vapaus

Tietoyhteiskunnan edistämiseksi on käynnissä erilaisia kansallisia ja ylikansallisia hankkeita, joilla on toinen toistaan mediasvengaavampia nimiä. Tietoyhteiskuntaa onkin syytä edistää. Asia tuntuu kaikin puolin kannatettavalta eikä soraääniä juuri kuulu. Niin kuin tapana on, siitä miten tätä yhteistä asiaa pitäisi edistää, on eri tahoilla kovin erilaisia käsityksiä.

Teknologiayrityksille tietoyhteiskunta on ennen muuta markkinat, joilla laitteet ja teknologia käyvät kaupaksi. Jos jokin edes teoriassa saattaisi varjostaa kännykän tai digiboksin menekkiodotuksia, on kyseessä saman tien tietoyhteiskuntaa vastaan suunnattu maanpetokseen verrattava salajuoni, johon on kovalla kädellä heti puututtava korkeimmalla mahdollisella tasolla.

Vaikka digi-tv -laatikko onkin ihan mukava vempain, ei tietoyhteiskuntakehitys sitä eikä montaa muutakaan laitetta mitenkään suoranaisesti kaipaa tai edellytä. Teknologiateollisuuden ja kuluttajan edut ovat tietoyhteiskuntakehityksessä pääasiassa vastakkaiset, vaikka kuluttajaliike ja teollisuus ovatkin löytäneet toisensa lobatessaan tekijänoikeuksia vastaan. Kuluttaja haluaisi päästä osalliseksi tiedon valtateiden riemuista mahdollisimman vähin investoinnein ja alhaisilla käyttökustannuksilla. Teknologiateollisuuden ja valtatienpitäjien eli operaattorien kannalta katsottuna kuluttajan pitäisi mieluiten investoida välineistöön mahdollisimman paljon ja usein ja maksaa tien käytöstä niin sanotusti nenästä.

Niin teknologiateollisuus, tietoliikenneala kuin sisällöntuottajatkin joutuvat tekemään tilinsä viime kädessä kuluttajan kukkarolla. Teollisuus pelaa tässä suhteessa kypsää peliä yhtyessään siihen kuoroon joka vaatii tekijänoikeussuojaa heikennettäväksi ja sisältöjä ilmaiseksi saataville. Tiedon vapaus -argumentti sopii tähän käyttötarkoitukseen päällisin puolin mainiosti. Jos sisällöt - joita ilman väline- ja kaistakauppa ei kauaa käy - saa ilmaiseksi, riittää kuluttajalla enemmän rahaa teknologiaan ja tiedon siirtelyyn. Teknologiateollisuus ja tietoliikenneala ottaisivat edelleen mielellään leijonanosan tietoyhteiskunnan kuluttajan irtorahasta. Kun maksulliset digisisällöt tulevat toden teolla markkinoille, on kilpailu kiristymässä. Jos kuluttajan rahat eivät enää riitä sekä kalliiseen teknologiaan ja liikennekustannuksiin että sisältöön, joutuu joku tyytymään vähempään kuin ennen.

Informaation vapaus on yksi niistä pääteeseistä, joihin tietoyhteiskunta nojaa. Puhutaan tiedon ja vallan hajauttamisesta. Tietoon pitää olla pääsy, mutta myös sen jakamiseen pitää olla oikeus. Liikutaan perusoikeuksien tasolla. Jostain syystä myös tekijänoikeuden vastustajat vetoavat tiedon vapauden periaatteeseen. Tekijänoikeuden kehittämisen väitetään olevan vakava uhka tietoyhteiskunnalle.

Teknologiayritysten logiikka on tällä kohdin raadollista. Esimerkiksi, jos kasettimaksuna tunnettu hyvitysmaksu kohdistetaan kovalevyihin tai vaikkapa digibokseihin, se voi heikentää niiden menekkiä. Huoli on siis pelkästään yrityksen voittosaldosta eikä lainkaan siitä, löytääkö mökin mummo verkosta kaipaamaansa keskeistä elämänhallintatietoa.

Tietoyhteiskunta ei ole laiteyhteiskunta eikä musiikki tai kuvataide ole vain bittejä. Puhtaalla informaatiolla ja tekijänoikeuden suojaamalla sisällöllä on vissi ero. On tärkeää, että yleisöllä on helposti ja maksutta - joskin laitevalmistajat ja operaattorit ottavat tästäkin osuutensa - saatavissaan tietoa siitä, milloin ja missä konsertti järjestetään, mitä liput maksavat, ja ketkä esittävät ja mitä. Se on informaatiota, jota pitää olla vapaus levittää ja vastaanottaa. Kun konsertti alkaa, tarjolla on enemmän kuin pelkkää tietoa. Tietoyhteiskunnassakin liput on ostettava, kassalta tai verkosta.

ahti.vanttinen@musicfinland.com