Omassa työssään

Eräs soittaja kyseli kesätapahtumassa tavatessamme, voisiko niitä veroja maksella itse, kun on käsissä "näin kesäaikaan" taas niin paljon himmeitä keikkaliksoja, että hirvittää. Vastasin että kyllä voi. Verottaja ottaa mielellään rahaa vastaan vaikka vähän myöhässäkin, mutta työnantaja kyllä siinä taitaa kärsiä jonkinlaisen imagotappion, kun pimeä palkanmaksu paljastuu.

Eräissä maissa on työsuhteen ja yrittäjyyden välimaastossa itsensä työllistävien (self-employed) kategoria, joka rinnastuu meillä lähinnä itsenäiseen ammatinharjoittajaan. Itsensä työllistävä huolehtii paitsi töiden hankkimisesta ja tekemisestä, myös yleensä omasta sosiaaliturvastaan. Työsuhteeseen liittyvää erityistä sopimus- tai muuta turvaa ei tällöin ole.

Tämän tästä musiikkialallakin pyöritellään ajatusta siitä, että Suomessakin pitäisi olla jotakin vastaavaa - työn tekemisen muoto, joka ei ole työsuhde eikä varsinaista yritystoimintaa. Yhtäältä, usein mielletään määräaikainenkin työsuhde turhan raskaaksi tunnin esiintymisen juridisena raamina. Toisaalta, vaikka poikkeuksiakin on, varsinainen yrittäjyys istuu keskimäärin aika huonosti vapaan taiteilijan sielunmaisemaan.

Eräs ilmiö, joka sijoittuu muusikkotyön markkinoilla enemmän kuin yhdessä mielessä "välimaastoon", on harmaa talous, jonka alueelle siirrytään joustavasti, kun työnantajavelvoitteiden hoitaminen tuntuu hankalalta ja/tai kalliilta. Perusteena jonkinlaisen välikategorian luomiselle onkin esitetty, että houkutus hämärähommiin vähenisi, jos laillista toimintaa helpotettaisiin. Argumentti on yleisellä tasolla vastaansanomattomuudessaan hyvin kannatettava. Käytännössä kuitenkin markkinoilla kilpailu- tai muuta etua hakeva toimija, joka on nykyoloissa valmis rikkomaan lakia, olisi todennäköisesti valmis rikkomaan uuttakin lakia, riippumatta siitä miten paljon helpompi sitä olisi noudattaa. Lain noudattaminenhan asettaisi kaikki samalle viivalle kilpailemaan, mikä ei tunnetusti kaikille kerta kaikkiaan käy.

Työttömyysturvaa hakiessaan jotkut freelancemuusikot ovat saaneet viranomaisilta kuulla työllistyvänsä "omassa työssään", minkä vuoksi etuus on ainakin ensi vaiheessa saatettu evätä. Ajatus on soittajan vinkkelistä outo. Omaa työtäänhän muusikko tavallisesti tekee, vaikka yleensä muiden järjestämissä tilaisuuksissa. Niin viranomaistulkinnoissa kuin joidenkin työnantajien pyristelyssä vallitsevaa työsuhdeolettamaa vastaan on yksi kipupiste kustannustason ja byrokratian lisäksi se rajanveto, onko työ itsenäistä yrittäjätoimintaa vai työnantajan johto- ja valvontaoikeuden alaista työsuhteista työtä. Eli kuka on kenellä "töissä".

Muusikkoja varsinkin tilapäisemmin käyttävät työnantajat alinomaa kauhistelevat sivukuluja, lellejä ja tellejä ja sossuja ja... Kaupunkilegendan mukaan työllistämisen kustannukset työnantajalle ovat palkka + saman verran sivukuluja. Legenda ei pidä likikään paikkaansa. Työnantajasivukulut ovat muusikkojen osalta 17 prosentin luokkaa palkan päälle. Toki pelkästään pienten prosenttien ripottelu maksuvaiheessa eri instansseille voi rassata pientyönantajaa. Useimmat työnantajat käyttävät kuitenkin joka tapauksessa palkanmaksussa tilitoimistoa tai omaa palkanmaksuun erikoistunutta osastoa, joilla ei pitäisi olla asian hoitamisessa suurempia vaikeuksia.

Niin kauan kun kyse on siitä tavallisesta propagandasta, että työnantajavelvoitteet ovat aina joka tapauksessa liian raskaat, ei uusien työn tekemisen muotojen kehittelyyn ole laajemmin aitoa tarvetta. Työsuhteeseen sisältyy instituutiona yhteiskunnallisesti edelleen erittäin tärkeitä hyvinvointia turvaavia elementtejä. Ne painavat vaakakupissa enemmän kuin se, että "jotenkin nämä tellit ja lellit ovat niin hankalia". Jos halutaan aidosti keskustella sellaisista uudenlaisista vaihtoehdoista, joissa muun muassa sosiaaliturva tulisi asianmukaisesti hoidetuksi, kannattaa sellaiseen keskusteluun muusikkojen avoimesti osallistua.

ahti.vanttinen@musicfinland.com