Rock on rock

Työnantaja tarjoaa työntekijälle palkallista työtä työsuhteessa. Rock-työnantaja tarjoaa rock-työntekijälle rock-palkallista rock-työtä rock-työsuhteessa.

Alalla on ihmetelty, mikseivät rocktoimistot halua pelata yhteisillä pelisäännöillä muiden ohjelmatoimistojen kanssa. Rocktoimistojen ei-liikkeelle ei näytä kelpaavan työnantajuus ikävine velvoitteineen, yleissitova työehtosopimus vähimmäispalkkoineen, pääluottamusmiesjärjestelmä maksuineen eikä oikein mikään muukaan. Paitsi provisio, joka otetaan varmuuden vuoksi myös esiintymiseen liittyvistä kuluista.

Mikä tekee rock-liiketoiminnasta niin erikoista ja ainutlaatuista, että mitkään hyvät käytännöt ja toimivat pelisäännöt, joita alan työmarkkinoilla on aikojen kuluessa syntynyt, eivät kelpaa? Onko vastaus yksinkertaisesti rock?

Rocktoimistojen pyrkimykset muistuttavat jostain syystä enemmän kovan linjan yrittäjäjärjestön militanttisiiven iskulauseita kuin mitään kovin spontaania rock-anarkiaa. Voi olla, että kyse onkin lopulta muutamien mielipidejohtajien ideologisista ennakkoluuloista. Työmarkkinajärjestöjä pitää jostakin syystä vastustaa jo periaatteesta. Miten ne voisivat olla rock?

Muusikkojen liitto on vuosien varrella suhtautunut ymmärtävästi rock-sektorin toimintaan. Ehkä jopa vähän rock-asenteella, tai ainakin asioita on katsottu rock-lasien läpi, ehkä liikaakin. Rocktoimistot ovat työnantajina joutuneet työsuhdeperusteisten vaatimusten kohteeksi monin verroin harvemmin kuin aihetta olisi ollut. Tapauksia on ollut vuosien varrella vajaa kourallinen.

Rocktyönantajat ovat operoineet vähintään niin vapaasti kuin Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa ylipäätään on lain, sopimusten, rockmuusikkojen joustavuuden ja terveen rock-ahneuden värikkäässä nelikentässä mahdollista.

On tullut tavaksi pitää levy-yhtiöitä musiikkibisneksessä esiintyvän riiston ruumiillistumina. Vaikka levyjättien neuvotteluasema on ylivertainen säveltaiteilijoihin nähden, voi asioista kuitenkin yleensä neuvotella, ja sopimuskulttuurissa on ainakin muodollisessa mielessä sivistyneitä piirteitä, kun taiteilijat voivat käyttää lakimiesapua neuvotteluissa ja sopimukset tehdään kirjallisesti.

Onko kyse rocktoimistokulttuurin lyhyestä historiasta, kun pelisääntöjä tai laillisia oikeuksiaan kyselevä bändi saa sopimusneuvotteluissa saman tien asennevammaisen leiman ja opastuksen ulko-oven suuntaan? Työelämän kotimaista historiaa saa selata aika monta vuosikymmentä taaksepäin löytääkseen vastaavaa mentaliteettia.

Työsuhteen tuoma turva, vähimmäispalkka ja oikeus luottamusmieheen ovat esimerkkejä työntekijän, heikomman osapuolen, suojaksi kovilla uhrauksilla ja sinnikkyydellä aikojen kuluessa saavutetuista asioista. Jos ne tai yhteiskunnan pelisäännöt yleisemmin eivät rocktoimistojen mielestä ole tarpeeksi rock, siitä vaan neuvottelupöytiin muuttamaan niitä, samalle viivalle muiden kanssa.

ahti.vanttinen@musicfinland.com