Huomioita Viime vuoden äänitetuotannosta

Jouni Nieminen

Ääni- ja Kuvatallennetuottajat ry (ÄKT) on jälleen julkaissut nettisivuillaan (www.ifpi.fi) tilastoja jäsenyhtiöidensä viime vuoden äänitemyynnistä. ÄKT:n jäsenyhtiöiden äänitemyynnin rahallinen arvo putosi noin 5 prosenttia edellisestä vuodesta ja oli yhteensä 64,8 miljoonaa euroa. Pudotus on vielä varsin maltillinen vaikkapa siihen nähden, kuinka suureksi piratismin osuus markkinoillamme on päässyt kasvamaan. Monissa Länsi-Euroopan maissa myynti putosi huomattavasti enemmän. USA:ssa myynnin kappalemääräinen pudotus oli peräti 11 prosenttia edelliseen vuoteen verraten.

Kotimaisen tuotannon suhteellinen osuus äänitemyynnistä nousi edelleen. Euromääräisesti mitaten koti- ja ulkomaisen repertuaarin myynti ovat jo lähes tasoissa. Kappalemäärissä mitaten kotimaisen osuus on ollut jo monena vuonna ulkomaista suurempi. Kotimaisenkin tuotannon myynti hieman laski edelliseen vuoteen verraten, mutta siis huomattavasti vähemmän kuin ulkomaisen, mistä johtuu suhteellisen osuuden nousu.

Ohessa on ÄKT:n tilastoista muokattu taulukko, joka esittää viiden suurimman levytuottajan markkinaosuudet koti- ja ulkomaisen tuotannon osalta. Mukana on myös markkinaosuuksista johdettu euromääräinen myynti sekä kunkin yhtiön myynnin jakaantuminen koti- ja ulkomaisen tuotannon kesken.

Viisi suurinta yhtiötä jakaantuu kahteen leiriin koti- ja ulkomaisen tuotannon suhteilla mitattuna. Universal ja Sony ovat edelleen vahvimmin ulkomaiseen tarjontaan nojautuvia. Lähes 80 prosenttia näiden yhtiöiden myynnistä on ulkomaista alkuperää. Kolme muuta yhtiötä saavat myyntitulonsa noin 60-prosenttisesti kotimaisesta tuotannosta. Koska ulkomaisten hittilevyjen jakelu on aika tarkalleen viiden suuren hallussa, on luonnollista, että muut ÄKT:n yhtiöt ja etenkin yhdistyksen ulkopuoliset toimijat keskittyvät etupäässä kotimaiseen tuotantoon.

Pitää huomioida, että taulukko kuvaa vain ÄKT:n sisäisiä markkinaosuuksia. Yhdistyksen ulkopuolinen tuotanto ja maahantuonti kattanee reilun kymmenen prosentin osuuden laillisista kokonaismarkkinoista.

Julkaisujen määrä

Lähetin ystävällisen viestin eri levy-yhtiöiden tiedottajille, joilta pyysin listaa yhtiönsä kotimaisista julkaisuista vuonna 2002. Sainkin muutamia vastauksia ja useimpien muiden tiedot löytyivät sitten nettisivujensa uutuuslistoja selaten. Harmillinen piirre useimpien ÄKT:n yhtiöiden nettisivuissa on se, että vain harva niistä ylläpitää koottua katalogiaan nettisivuillaan. Päivän uutuudet sitä vastoin esitellään näyttävästi. Pienemmillä yhtiöillä back-katalogin esilläolo näyttää olevan itsestäänselvyys ja jonkinlainen kunnia-asia. Varsinaista merkitystä tuollaisella palvelulla on toki vain levykeräilijöille ja alaan muuten friikahtaneille. Varsinkin kun sitä back-katalogia ei laajemmin pidetä saatavilla.

Kyselyn tuloksena selvisi, että viisi suurinta yhtiötä julkaisivat reilut 80 uutta kotimaista pitkäsoittoa vuonna 2002. (Tässä ja tästä eteenpäin olen laskenut Poko Rekordsin tuotannon mukaan EMI:n lukuihin, koska näin se esiintyy myös markkinaosuustilastoissa.) Muut ÄKT:n jäsenyhtiöt julkaisivat yhteensä lähes saman verran. Ahkerimpina kotimaisen repertuaarin julkaisijoina isoista yhtiöistä kunnostautui EMI, joka yhdessä Pokon kanssa julkaisi yli 30 kotimaista uutuuslevyä. BMG:n tuotannosta löytyi vastaavasti yli 20 kotimaista uutuutta. Muut isot yhtiöt saattoivat markkinoille kotimaista uutuustuotantoa seuraavasti: Warner (12), Universal (11) ja Sony (5). Huolimatta suhteellisen vähistä julkaisuista pitää Warner suvereenisti kotimaisen tuotannon kakkostilaa. Tätä selittää tietenkin Warnerin ylivoimaisesti suurin back-katalogi, josta riittää uudelleenjulkaisuja ja kokoelmia tehtailtavaksi silloinkin kun uutta tuotantoa ei synny. Myös osumatarkkuus oli Warnerilla hyvää luokkaa. 12:sta julkaisusta peräti neljä ehti myydä kultaa julkaisuvuotensa loppuun mennessä.

Muista ÄKT:laisista toimeliain oli Spin-Farm Oy, joka julkaisi eri levymerkeillään noin 25 kotimaista levyä. Tämä tuotanto auttoi sen saavuttamaan 7 prosentin markkinaosuuden kotimaisella puolella. Universal osti enemmistöosuuden Spin-Farm Oy:stä viime vuonna, mutta yhtiö esiintyy tilastoissa edelleen itsenäisenä.

Osumatarkkuudesta

Isojen yhtiöiden julkaisuseula on näennäisen tiheä. Noin kahdeksankymmenen uutuuslevyn joukkoon mahtui parikymmentä debytoivaa artistia. Aika näyttää moniko näistä tekee toisenkin levyn ja pääseekö tekemään sen samalle yhtiölle. Yleissilmäys kertoo kuitenkin sen, että debytantit ovat menestyneet suhteellisen mukavasti listasijoituksilla tai ainakin palstamilleillä mitaten.

ÄKT:n nettisivuilta löytyvät myös tilastot myönnetyistä kultalevyistä (15.000 myytyä levyä).Viisi suurinta yhtiötä saivat 20 kultalevyä vuoden 2002 julkaisuistaan kyseisen vuoden loppuun mennessä. Näin ollen näiden yhtiöiden julkaisuista lähes joka neljäs möi vähintään kultaa julkaisuvuotenaan. Muutama äänite lienee lisäksi siinä määrin hilkulla, että kultaa myönnetään tänä tai ensi vuonna. Tässä, samoin kuin ÄKT:n kultalevytilastossa on kotimaisiksi levyiksi huomioitu lastenlevyt Puuha-Pete ja Smurffit, joiden kotimaisuusaste ei ehkä kestä kriittisintä tarkastelua.

Muista yhtiöistä kultalevyjä uusilla julkaisuillaan saivat Edel ja Spin-Farm (molemmat 3) sekä Lahden Levy-yhtiö (1). Näiden lisäksi kultalevyjä myönnettiin artistien aiempina vuosina julkaistuille äänitteille (5), artistien omille kokoelmille (7) sekä "eri esittäjiä" –kokoelmille (5).

Kannattavat julkaisut?

Levyteollisuuden usein toistama mantra on se, että 10 prosenttia levyistä on kannattavia ja nämä maksavat muiden levyjen tuotantokulut ja tappiot. Tästä lausahduksesta liikkuu toki useita versioita. Levybisneksen kriitikot ovat analysoineet lausetta ja todenneet, että mikään ala ei voisi kestää tuollaista tuotannon rakennetta pitkään. Ainakin se aiheuttaisi nopeita vaihdoksia yhtiöiden johdossa.

Anglosaksinen muoto lauseesta meneekin siten, että 10 prosenttia levyistä kattaa tuotantokulunsa. Tässä on ehkä enemmän totuuden siementä kun tunnetaan sikäläinen tuotantotapa. Kun artisti maksaa levyn tekemisen ennakkorojalteillaan, saattaa levy olla yhtiölle selkeästi kannattava paljon ennen kuin artistille aletaan maksaa varsinaista rojaltia. Tuo 10 prosenttia tarkoittaa siis niitä levyjä, joista artistikin tienaa jotain.

Edellä kuvattu julkaisujen määrän ja niistä myönnettyjen kultalevyjen suhde osoittaa, että ainakin major-yhtiöiden suomalaiskonttoreissa osataan tehdä parempia julkaisupäätöksiä kuin alan retoriikka olettaisi tehtäväksi. Kun joka neljäs levy myy kultaa, voidaan sanoa, että A&R-osastolla on onnistuttu. Joku voisi nähdä tilanteen niinkin, että media on niin hyvin suurimpien yhtiöiden hallussa, että heikommin voidaan onnistua vain julkaisumääriä lisäämällä.

Tietyllä tavalla toimialaa kuvaava oli Helsingin Sanomien musiikkikriitikkojen lista vuoden 2002 parhaista rytmimusiikin levyistä. Parhaiden kotimaisten joukkoon oli päässyt isojen yhtiöiden julkaisuista ainoastaan muutama EMI:n leirin tuotanto. Tämä heijastelee tietenkin tiettyä kriitikkoelitismiä, mutta myös yhtiöissä vaikuttavaa "varman päälle" –mentaliteettia.

Jos julkaistujen levyjen tarkastelua laajennetaan kaikkiin levy-yhtiöihin ja edelleen omakustantajiin asti, voidaan jossain vaiheessa päästä lähelle tilannetta, jossa yksi kymmenestä levystä on kannattava. Vuoden 2001 Gramex-aineiston mukaan Suomessa julkaistiin yli 400 pitkäsoittoa, joista moni tehtiin epäilemättä muista kuin kaupallisista syistä.

Kannattavan tuotannon raja täytyy toki olla paljon alempana kuin tuo kultalevyraja. Yksittäisten tuotantojen kustannukset ja siten kannattavuusrajat poikkeavat toisistaan paljon. Yleispäteviä rajoja on vaikea määritellä, mutta joskus on esitetty, että keskimääräisen äänitteen break even olisi noin 3000 kappaleen paikkeilla. Tuollaisella myynnillä saataisiin siis katetuksi keskimääräiset tuotantokulut ja kenties pienehkö mainoskampanjakin. Kun tähän lisätään pari tuhatta myytyä kappaletta, kattaa levy omalta osaltaan myös yhtiön kiinteitä kuluja. Suomessa lienee tehty muutamia ulkomaisille markkinoille suunnattuja levyjä, joiden break even on korkeampi kuin täkäläinen kultalevyraja.