VIE SIE, MIE VIKISEN

Äänitteiden suoja-aikojen päättyminen puhuttaa markkinoita

Lottaliina Lehtinen

Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeussuoja ei ole ikuista. Tekijänoikeuslain mukaan oikeudet tallenteisiin ovat voimassa tapauskohtaisesti 50 vuotta joko esitys-, tallentamis- tai julkaisuvuodesta. Tämän jälkeen tallenteita voi vapaasti kopioida ja julkaista ilman teoksen esittäneen taiteilijan tai esityksen tallenteen tuottajan lupaa. Lähivuosina vapautuu merkittävä määrä laadukkaita, 1950-luvulla tehtyjä tallenteita.

Esittävien taiteilijoiden ja äänitetuottajien tekijänoikeussuoja päättyy sen vuoden lopussa, jonka aikana on tullut kuluneeksi 50 vuotta esitys-, tallentamis- tai julkaisuvuodesta. Mikäli tehtyä tallennetta ei aikoinaan ole julkaistu, päättyy tallenteen suoja 50 vuoden kuluttua tallenteen tekemisestä. Samoin, mikäli esitys aikoinaan on tallennettu laillisesti vaikkapa yksityiseen käyttöön, saa tallenteen julkaista sen jälkeen, kun esitysvuodesta on kulunut 50 vuotta. Mikäli tallenne julkaistaan kyseisen 50 vuoden aikana, alkaa 50 vuoden pituinen suoja-aika kulua julkaisuvuodesta. Toisin sanoen, vuoden vaihteessa suoja-aika päättyi vuonna 1952 tehtyjen aikaisemmin julkaisemattomien tallenteiden, sekä vuoden 1952 aikana julkaistujen äänitteiden osalta.

Esittävien taiteilijoiden ja äänitetuottajien suojan pituus on lyhyempi kuin teosten tekijöiden, joita ovat mm. säveltäjät, sovittajat ja sanoittajat. Heidän teoksensa ovat suojattuja, kunnes on kulunut 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Näin ollen äänitteen suoja-ajan kulumisesta huolimatta äänitteelle tallennettujen teosten tekijöiden suoja saattaa vielä olla voimassa. Tällöin julkaisuun tarvitaan aina teosten tekijöiden lupa. Käytännössä lupamenettelyä valvovat tekijänoikeusjärjestöt, joilta lupa on saatavissa suhteellisen helposti mekanisointimaksua vastaan.

Suoja-aika oli Suomessa aikaisemmin 25 vuotta, ja se pidennettiin nykyiselleen 1990-luvun alussa. Lyhyttä suoja-aikaa pidettiin riittävänä, koska äänitteiden heikko laatu ei houkutellut julkaisemaan niitä uusintapainoksina. Laatu parani ratkaisevasti 1950-luvulla, jolloin lp-levyt tulivat yleiseen käyttöön. Myöhemmin kehitettiin menetelmiä, joiden avulla vanhojen äänitysten teknistä tasoa voitiin huomattavasti parantaa. Tekniikan kehitystä vasten tarkasteltuna ei olisi ollut kohtuullista, että taiteilijat ja tuottajat olisivat joutuneet kilpailemaan halpahintaisia uusintapainoksia vastaan suhteellisen lyhyen ajan kuluttua ensijulkaisusta. Suoja-ajan pituus on myöhemmin harmonisoitu 50 vuodeksi koko ETA-alueella asiaa koskevalla direktiivillä. Saman pituista suojaa nauttivat ETA-maissa tallennetut esitykset ja tuotetut äänitteet.

Tyytymättömyyttä Atlantin takana

ETA-maiden suoja-aika on aiheuttanut ongelmia Yhdysvalloissa, missä taiteilijoiden ja tuottajien suoja on voimassa 95 vuotta tallentamis- tai julkaisuvuodesta. The New York Times julkaisi aiheesta huolestuneen artikkelin tammikuun alussa.

Äänitetuottajien yhdistyksen RIAA:n (the Recording Industry Association of America) varapuheenjohtaja Neil Turkewitz vertaa artikkelissa nykyistä tilannetta piratismiin. Vaikka tallenteita voi suoja-ajan päätyttyä vapaasti julkaista ainoastaan niissä maissa, joissa suoja ei enää ole voimassa, leviävät tallenteet isojen kauppaketjujen kautta myös Atlantin toiselle puolelle. Yhdistys on yrittänyt vedota eurooppalaisiin lainsäätäjiin, jotta suoja-aikaa pidennettäisiin myös Euroopassa. Toistaiseksi ulkomaiset julkaisut on pyritty pitämään poissa Yhdysvalloista erilaisilla tullimääräyksillä.

Käytännössä on mahdollista, että kun suuri levy-yhtiö tekee uudelleenjulkaisun vanhasta, jo suoja-aikansa menettäneestä äänitteestä, mikä tahansa pieni yhtiö voi julkaista saman materiaalin, myydä sen halvemmalla ja ratsastaa valmiilla markkinoinnilla. Myös internet tarjoaa rajattomat mahdollisuudet materiaalin levittämiseen ilmaiseksi. Vaikka Yhdysvalloissa on laitonta ladata koneelleen siellä vielä suojattua materiaalia, jonka suoja-aika on muualla jo päättynyt, on asiaa käytännössä mahdotonta valvoa.

Koska nyt vapautuvat alkuperäistallenteet ovat suhteellisen hyvälaatuisia, on suoja-aikojen päättymisellä aikaisempaa suurempi merkitys. Vanhoja tallenteita voidaan julkaista sellaisenaan, ja niiden laatu kelpaa kuluttajillekin. 1950-luvulla levyttivät sellaiset edelleen levyjä myyvät artistit kuten Elvis, Miles Davis, Thelonius Monk, Renata Tebaldi ja Maria Callas.

Tapaus Callas

Suoja-aikojen päättyminen huolettaa myös eurooppalaisia levy-yhtiöitä, esimerkiksi Lontoossa pääkonttoriaan pitävää EMI Classics段a. Yksikön vuosittaisesta tuotosta noin 5 % muodostuu edelleen tähtisopraano Maria Callasin levytysten myynnistä. Vastaaviin lukuihin ei pysty kukaan yhtiön klassisen musiikin yksikön nykyisistä taiteilijoista (heitä ovat mm. Roberto Alagna, Barbara Hendricks ja Nigel Kennedy). EMI Classics on ollut Callas-levytysten virallinen omistaja 1950-luvulta lähtien, jolloin Callas 29-vuotiaana teki yhtiölle (tuolloin Angel Records) ensimmäisen levytyksensä. Suurin osa levytyksistä tehtiin vuosien 1953 ja 1960 välisenä aikana.

EMI:n toimintaa ovat jatkuvasti uhanneet pienemmät levy-yhtiöt, jotka ovat tuoneet markkinoille laittomia live-äänityksiä Callasin esityksistä ja joita vastaan yhtiö on aktiivisesti käynyt oikeutta. Viime vuonna EMI kuitenkin teki mielenkiintoisen siirron: sopimuksen italialaisen - nykyisin verotussyistä Neitsytsaarilla toimivan - Marcal Records段n (ent. Diva) kanssa, joka 1990-luvun lopulla oli suurin laittomien Callas -äänitteiden julkaisija (tosin yhtiön mukaan he eivät koskaan julkaisseet mitään ilman Callasin oikeudenomistajien suostumusta). Marraskuussa 2002 EMI julkaisi joukon Callasin live-äänityksiä, mukaan lukien neljä kokonaista oopperaa ja viisi konsertti- ja harjoitustaltiointeja sisältävää cd-levyä, jotka se sopimuksen perusteella oli saanut Marcal段lta. EMI:n jazz- ja klassisen musiikin osastopäällikkö Ricard Lytteltonin mukaan EMI:n pyrkimyksenä on sopimuksella "laillistaa Callasin live-äänitysten markkinat niiden tukahduttamisen sijasta".

Päällimmäisenä EMI:ssä lienee kuitenkin toive siitä, että Marcal段n kanssa tekemänsä epäsovinnaisen sopimuksen myötä se säilyttää johtoasemansa Callas-markkinoilla. Yhtiö uskoo, että kansia myöten laadukkaasti valmistetut julkaisut pitävät ostajat poissa kilpailevilta markkinoilta. Sopimusten tekeminen kilpailijoiden kanssa ei kuitenkaan vielä takaa monopoliasemaa markkinoilla. Tekijänoikeussuojan päättyminen avaa mahdollisuuksia myös uusille yrittäjille. Tämän vuoden lopulla niitä saattaa jälleen tulla lisää, kun yhden EMI Classics段n arvokkaan julkaisun suoja-aika päättyy. Kyseessä on Puccinin Tosca-oopperan studiolevytys Victor de Sabatan johdolla, nimiroolissa Callas, Cavaradossina Giuseppe di Stefano ja Scarpiana Tito Gobbi.