Vähimmäisturvaa tekijänoikeuden luovutuksiin

Työelämässä on totuttu ajatukseen, että työntekijä on heikompi osapuoli ja suojan tarpeessa. Muusikkojen värikkäässä työelämässäkin tätä johtoajatusta on yritetty seurata, mutta vaihtelevin tuloksin.

Tavanomainen ajatus työsuhteesta vaihtokauppana on se, että työsuoritus vaihdetaan palkkaan ja se siitä. Muusikkojen työsuhteisessa ja työsuhteen ulkopuolellakin tapahtuvassa ammattitoiminnassa on kuitenkin yksi yhä merkittävämmäksi kehittyvä erityispiirre, joka jää vaihtokauppamielessä vailla mitään heikomman osapuolen turvaa. Kasvava osa muusikkojen ja heidän työnantajiensa - tai yleisemmin taiteilijoiden ja tuottajien - välisestä vaihdannasta käydään tekijänoikeuksilla.

Toki työsuorituksen ja tekijänoikeuksien suhteellinen osuus kokonaisuudesta vaihtelee rahassa mitattuna eri musiikkityön sektoreilla, mutta trendi on kokonaisuutena ottaen selvä. Ollaan siirtymässä työsuorituksella käytävästä kaupasta yhä enemmän oikeuksilla käytävään kauppaan. Syitä on monia ja monimutkaisia, eikä vähäisin niistä liene digitaalitekniikka, jonka sovellukset vähentävät eri tavoin varsinkin perinteisen aikaperusteisen muusikontyön kysyntää. Kun muusikot ovat yhä taitavampia ja tekniikka yhä nopeampaa ja älykkäämpää, ei studiossa kauan nokka tuhise, kun jo luureista kuuluu “kyl täst saa”.

Samantyyppisiä trendejä on havaittavissa livetuotannossa, jossa kuullaan yhä useammin erilaisia mekaanisen ja elävän musiikin koosteita, joissa elävä osuus on vähenemään päin. Yleiseurooppalainen kehitys on tältä osin kotimaista pidemmällä. Tällaista kehitystä ei tarvitse edes mitenkään arvottaa tai tuomita, kun on ikään kuin fysiikan laki, että samalla perinteisen muusikkotyön kysyntä vähenee. Samalla pitää toki kysyä, millainen hinta saadaan tai pitäisi saada taiteilijoille siitä, että mekaanista musiikkia pyöritetään osana puolieläviä esityksiä.

Saksassa saatiin viime vuoden alusta voimaan laki, joka tarjoaa vähimmäisturvaa tekijänoikeusluovutuksissa tekijöille ja esittäville taiteilijoille. Saksan lainvalmisteluprosessi oli värikäs, mutta sen lopputulos oli 2000-luvun raadollisten tekijänoikeusmarkkinoiden olosuhteissa tavallaan väistämätön. Mitä järkeä on säätää laeilla uusia tai parannettuja oikeuksia (tai edes ylläpitää olemassaolevia oikeuksia) tekijöille ja esittäville taiteilijoille, kun markkinatalouden voimat imaisevat ne saman tien heidän käsistään symbolisella korvauksella tai täysin korvauksetta monikansallisen sisältöteollisuuden laareihin? Lainsäätäjän tarkoitus ei toteudu, jos oikeuksilla ei ole todellista taloudellista merkitystä omistajilleen.

Kysymys on myös kotimaisuusasteesta - jääkö ja missä määrin musiikin rahavirtoja myös Suomeen. Tämä on äärimmäisen tärkeä asia suomalaisen musiikkielämän ja toki myös kansantalouden näkökulmasta. Kun teollisuuden haltuun päätyvät tekijänoikeudet ja niistä saatavat tulot hyödyttävät viime kädessä monikansallisia yhtiöitä, jäävät suomalaisille taiteilijoille tuloutuvat eurot taatusti kotimaiseen kierrätykseen.

Lainsäädäntötoimet, jotka vahvistavat musiikkitalouden kotimaisuusastetta, ovat tervetulleita. Myös ensimmäistä levytyssopimustaan tekevä nuori artisti arvostaisi varmasti lainsäädännön suojaa neuvottelussa ylikansallisen yhtiöjätin kanssa.

ahti.vanttinen@musicfinland.com