12/2003 pääkirjoitus
Namibian liitto
Joulukuun 10. päivä oli Kansainvälinen ihmisoikeuspäivä, jolloin muun muassa SAK vetosi ammatillisen järjestäytymisen oikeuden kunnioittamisen puolesta. Työntekijöillä tulee olla kaikkialla maailmassa oikeus järjestäytyä ja neuvotella kollektiivisesti työehdoista. Ammatillisen järjestäytymisen oikeuksien pitäisi olla ihmisoikeuksia kaikkialla maailmassa.
Vapaa ammattiyhdistysliike on keskeinen tekijä globalisaatiossa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamisessa ja välttämätön demokratian perusta.
Kansainvälisen työjärjestön ILOn vuonna 1998 hyväksytyssä työelämän perusoikeuksien julistuksessa kaikki ILOn jäsenvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan ja edistämään muiden oikeuksien ohella yhdistymisvapautta ja kollektiivista neuvotteluoikeutta. Kuitenkin ammattiyhdistysliikettä ja sen jäseniä vainotaan jatkuvasti eri puolilla maailmaa.
Valko-Venäjällä hallitus järjestelmällisesti polkee ammattiyhdistysoikeuksia ja yrittää kokonaan estää vapaan ammattijärjestötoiminnan. ILO on ryhtynyt selvittämään ammattiyhdistysoikeuksien rikkomista Valko-Venäjällä. Kolumbiassa on kuluvana vuonna murhattu 69 ammattiyhdistysaktiivia. Vapaa ammattiyhdistysliike on edelleen kielletty monessa maassa. Ammattiyhdistysoikeuksia loukataan jatkuvasti useissa maissa kuten Kiinassa ja Zimbabwessa.
Muusikkojen ammattijärjestötoiminnalla on Suomessa vakaat perinteet, eikä siihen nykyaikana liity samanlaista välitöntä dramatiikkaa kuin maailman levottomammissa kolkissa. Ei kuitenkaan tarvitse mennä kovin montaa vuotta ajassa taaksepäin, kun suomalaisten työehtosopimusten tasoisia palkkoja täällä peränneet bulgarialaismuusikot joutuivat aseellisten uhkausten johdosta menemään perheineen maan alle pitkiksi ajoiksi. Heidän myöhemmistä kohtaloistaan ei ole saatu tietoa.
Muusikkojen toimiala on aina ollut kansainvälinen, ja kulttuurivaihto avaa näköaloja ammattikunnan tilanteeseen muissa maissa tämän tästä. Samaan aikaan kun täkäläiset liitot kehittelevät mobiiliteknologiaa hyödyntäviä edistyksellisiä järjestödemokratiasovelluksia oli pysähdyttävää kuulla Namibian liiton johtajan kertomus liiton johdon vierailusta erään osaston luona. Hän käytti osastosta nimitystä "bushmen”. Heidän luokseen piti matkustaa kaksi päivää osin lähes tiettömiä taipaleita, eikä puhelintakaan ollut alueella käytettävissä. Kun liiton kontaktit kyseiseen osastoon ovat ymmärrettävästi harvalukuiset, arvosti paikallinen jäsenistö vierailua sitäkin enemmän.
Voidakseen hoitaa tehtäväänsä entistä paremmin, Namibian liitto on saanut viime aikoina käyttöönsä auton ja tietokoneen Suomen lähetystön avulla.
Namibialaisen palkansaajaliikkeen haasteet ovat kovin toisenlaiset kuin Suomessa. Oli kyse turistisafareita kylässään viihdyttävien kansanmuusikkojen työajoista tai oopperaorkesterin tallennesopimuksesta, muusikkojen omien järjestöjen työsarka on kuitenkin yhteinen, taiteellisen työn arkisten edellytysten ylläpitäminen ja kehittäminen. Siihen on oltava kaikilla maailman muusikoilla oikeus.
ahti.vanttinen@musicfinland.com
|