12/2003
Extrapotti laukesi
Raimo Vikström
Varttuneemmille muusikoille Pertti Kuismanen on tuttu nimi. Hän pyöritti aikanaan merkittävää ohjelmatoimistobisnestä. Tunnetuin Kuismasen yhtiöistä lienee Turkuviihde Oy. Toiminta suuntautui erityisesti ravintola-alalle ja matkustajalaivaliikenteeseen. Liiketoiminta oli laajaa, värikästä ja siihen liittyi monia erityispiirteitä.
Aikanaan Kuismanen huomasi, että muusikkobisnes ravintoloissa alkoi hiipua. Hän ryhtyi useiden Extra-nimisten yhtiöiden puitteissa harjoittamaan työvoiman vuokrausta, joka kohdistui muuhun henkilöstöön. Nopeasti liiketoiminta paisui laajaksi. Se oli myös ilmeisen kannattavaa.
Extra-yhtiöt operoivat laajasti ravintolahenkilöstön vuokraamisessa. Syntyi useita työsuhteisiin liittyviä oikeudenkäyntejä, jotka olivat merkittäviä. Operointi synnytti myös tarvetta lainsäädännön muutoksiin.
Hiljattain Extra-yhtiöt myytiin sijoitusyhtiö Capmanille. Pian sen jälkeen ilmeni, että Extrassa oli todettu merkittäviä veroepäselvyyksiä. Kysymys on lähinnä palkkakustannusten muuttamisesta erilaisten kulujen korvaukseksi. Siis ohjelmatoimistoalalla ja työvoimanvuokrausalalla yleisestä menettelystä. Summat vain ovat nyt suurempia. Aikanaan nähdään mitkä ovat seuraamukset.
Ohjelmatoimistot ovat laiminlyöneet verojen ja sosiaaliturvamaksujen suorittamisen monessa yhteydessä. Joissakin tapauksissa tietoiset laiminlyönnit ovat kohonneet vanhoihin miljooniin. Nämä laiminlyönnit on kuitenkin onnistuttu selvittämään konkurssin avulla. Toisin sanoen hyvin helposti.
Extrapotti on nyt lauennut. Milloin pienemmät potit laukeavat, riippuu paljon verottajan aktiivisuudesta. Uutisia odotellessa monessakin työvoimanvuokrausfirmassa kannattaa tarkistaa toimintaperiaatteet viimeistään nyt. Tekemätöntä ei tietenkään saa tekemättömäksi, mutta uuden elämän voi aloittaa milloin tahansa.
|