Idoleita tarvitaan

Idols-ohjelmasta puhutaan toreilla, lehtien palstoilla ja muissa tv-ohjelmissa. Rahvas ja asiantuntijat ovat yksimielisesti tuominneet monien alkuvaiheen yrittäjien saaman murskapalautteen ja varsinkin tökerön tavan, jolla se annettiin jatkosta putoaville.

Ohjelman saama suuri huomioarvo on pitänyt kansan sohviinsa liimattuna. Tuottajan vinkkelistä ei ole väliä, mistä syystä ohjelmaa katsotaan. Jokainen sohvankuluttaja on hyvä kuluttaja. Kaikki julkisuus on hyvää, mikä koskee tätäkin kirjoitusta. Siispä pahinta, mitä media voi kulttuurituotteille tehdä, on vaieta niistä.

Levybisnestä laajasti ymmärrettynä edustava Idols-raati on sinänsä yllätyksettömästi sementoinut vakiintunutta kuvaa levy-yhtiöiden ylimielisyydestä ja siitä, että nuoret popparit ovat näille vain uusiutuva luonnonraaka-aine, jota joka tapauksessa kasvaa itsestään kellareissa kosteuden vaikutuksesta. Raati on toisaalta lausunut roolihenkilöiden suuhun sopivia vuorosanoja, joita formaatti - ja levybisnes - toimiakseen edellyttää.

Puuttumatta enempää ohjelman sisältöön, olisi monia törkypalautteen järkyttämiä laulajanalkuja, joita ohjailtiin suorin sanoin muiden harrastusten pariin, voinut samalla vaivalla ohjata alan koulutukseen tai edes bänditoimintaan. Tällainen luonnollinen tausta monilta tarjokkailta näytti puuttuvan. Koulutusta on ainakin vielä tätä nykyä enemmän kuin riittävästi tarjolla kaikille halukkaille. Yhä useammalla nuorella artistilla on takanaan jonkinlaista alan koulutusta, eikä se onneksi enää ole punainen vaate levy-yhtiöillekään.

Yhtä kaikki, mitä korkeammalta tähteyden kynnys saadaan näyttämään, sitä arvokkaammalta oman suosikkiartistin saavutus kovassa levybisneksessä tuntuu ja sitä enemmän gloriaa ja lisäarvoa idolikulttuuri ja samalla äänitekauppa kerää.

Vaikka asiantuntijoiden näkemykseen herkässä iässä olevan henkilön julkinolaamisen tuomittavuudesta on helppo yhtyä, ei sitäkään voi unohtaa, että pop-musiikkikulttuuri perustuu idolien olemassaoloon. Se kaikesta päätellen täyttää jonkin olemassa olevan tarpeen. Palvontakulttuuri on yleensä jonnekin varhaiseen tai myöhempään puberteettiin liittyvä ilmiö, mutta voimakkaat joskin yksipuoliset tunnesiteet idoleihin eivät useinkaan katoa lopullisesti iän myötä. Jos suosikin uralla on jatkuvuutta, konserteissa käydään ja levyjä ostetaan vielä keski-iässä ja myöhemminkin.

Jos kohta olisikin oivallista, että tähtikulttuuri veisi pienemmän siivun musiikin julkisuuskakusta, ja musiikkisisältö saisi vastaavasti enemmän mediatilaa, sellaisia edistyksen merkkejä ei ole näkyvissä. Pikemminkin päin vastoin. Levybisnes tekee tilinsä yhä harvemmilla artisteilla, koska se on taloudellisesti järkevää, ja kilpailu joka tapauksessa karsii marginaalirönsyt.

Joskus, kun kukaan ei enää muista Popstarsin tai Idolsin muottiin puserrettuja tähtiä sen enempää kuin vuoden x tangokuninkaallisiakaan, on meillä kuitenkin edelleen idoleita. Muusikot pohtivat joskus huonon keikan jälkeen leikillisesti keskenään, voiko yleisöä aliarvioida liikaa. Tähtitehtaiden myötä kysymys on entistä ajankohtaisempi. Hienoinen toivon kipinä elää, että vastaus ei olisi se mitä pelkään ja mihin muusikotkin takahuoneessa usein päätyvät.

ahti.vanttinen@musicfinland.com