Musiikkia ja mediaa Tampereella

Lottaliina Lehtinen
Pekka Nissilä

Tapahtuman ensimmäinen paneelikeskustelu käsitteli kotimaisen musiikkibisneksen taloudellista nykytilaa. Jari Muikun johtamaan keskusteluun osallistuivat Timo Tyrväinen (Aktia-pankki), Veijo Pönni (Turun kauppakorkeakoulu), Risto Juvonen (Welldone) ja Niko Nordström (BMG). Panelistit vaihtoivat mielipiteitään mm. teknologiakehityksen vaikutuksista musiikkialaan.

Sekä Timo Tyrväinen että Risto Juvonen olivat sitä mieltä, ettei teknologian vastainen taistelu kannata, vaan kehityksestä on osattava ottaa hyöty irti. Juvonen ennustikin, etteivät levy-yhtiöt tule voittamaan taisteluaan laitonta nettikopiointia vastaan. Livebisneksessä ei Juvosen mukaan väitetty musiikkibisneksen lama edes näy, vaan alalla menee tällä hetkellä erittäin hyvin. Niko Nordström painotti, ettei levy-yhtiöiden tehtävänä ole teknologian kehittäminen, vaan uusien tähtien löytäminen musiikkitaivaalle.

Suomalaisen musiikkibisneksen kokovartalokuva

Kuulijoille jaetun musiikkitoimialan SWOT-analyysin mukaan suomalaisen musiikkitoimialan vahvuuksia ovat tällä hetkellä mm. korkeatasoinen musiikkikoulutus ja -opetus, äänitemarkkinoiden suuri kotimaisuusaste ja kehittynyt tekijänoikeuslainsäädäntö. Heikkouksia ovat pienet äänitemarkkinat, niukat tuotantoresurssit sekä tuotteistamisen ja markkinointiosaamisen puute. Tulevaisuuden kannalta alan mahdollisuuksia ovat musiikkiviennin onnistumisen psykologiset kerrannaisvaikutukset, kotimaisen elävän musiikin kysynnän kasvu, kustantamojen ja levy-yhtiöiden yhteistyö yli yhtiöryhmien sekä yhteistyössä toteutettava musiikin vientirengas. Toisaalta alaa uhkaavat lähialueiden piratismi, muutokset kulutustottumuksissa, jakelukanavien keskittyminen ja siirtyminen ulkomaiseen omistukseen, musiikkitarjonnan yksipuolistuminen sekä lainsäädäntösuojan ja kulttuurin tuen heikkeneminen. Eläke ja koulutus

Paneelikeskustelun jälkeinen pienimuotoisempi keskustelutilaisuus oli otsikoitu harhaanjohtavasti "Taiteilijoiden eläkevakuutukset". Kyseessä oli todellisuudessa uuden keskinäisen eläkevakuutusyhtiö Eteran markkinointitilaisuus. Eteran työntekijät valottivat kuitenkin myös uuden eläkelainsäädännön yksityiskohtia ja vaikutuksia eläkevakuuttamiseen. Vuodesta 2007 lähtien myös nykyisen TaEL:n maksaja voi valita, missä yhtiössä työntekijänsä vakuuttaa. Aika näyttää, joutuuko Etera kilpailemaan asiakkaista muiden eläkevakuutusyhtiöiden kanssa.

Eläkeaiheesta siirryttiin sujuvasti musiikkiammatin alkuvaiheisiin, ja päivän toinen paneelikeskustelu käsitteli tämänkin lehden sivuilta tutuksi tullutta muusikkojen koulutuskysymystä. Juha Koivisto luotsasi panelisteja, joihin kuuluivat Eija Hinkkala (Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä), Timo Kivikangas (Pirkanmaan ammattikorkeakoulu), Kari Ala-Viuhkola (Sibelius-Akatemian koulutuskeskus), Samppa Murtomäki (TaiK/Lume) sekä Raimo Vikström. Aihe oli ensimmäistä kertaa mukana Musiikki & Media -tapahtuman ohjelmistossa, eikä se selvästikään kuulu tapahtuman osallistujien pääpuheenaiheisiin. Sali pysyi valitettavan tyhjänä koko puolitoistatuntisen ajan.

Työtä muusikolle

Koulutuskeskustelu oli varsin mielenkiintoinen, koska panelistit edustivat hyvinkin vastakkaisia näkemyksiä alan koulutustarpeesta ja -tilanteesta. Raimo Vikström kertasi liiton huolestuneisuutta kehityksestä: 1990-luvulla koulutuksen rahoitus kasvoi 92 % samalla, kun taiteen rahoitus aleni. Vikström puhui myös työharjoitteluun ja työssäoppimiseen liittyvistä ongelmista. Murtomäki oli sitä mieltä, että vaikka ammattikorkeakoulujärjestelmä toi mukanaan paljon hyvää esimerkiksi uusien koulutusohjelmien muodossa, vaaditaan alalle pyrkivältä entistä enemmän hengissä selviämisen taitoja. Timo Kivikangas sen sijaan puolusti koulutuksen volyymiä esittämällä, että musiikkiteollisuus on kasvava ala, jonka kasvua edistetään sillä, että taiteellinen taso kentällä nousee. Taiteellisen tason noususta Kivikangas ei antanut esimerkkejä.

Juha Koivisto oli kiinnostunut kuulemaan panelistien mielipidettä siitä, voiko rock-puolen ihmisiltä ylipäätään edellyttää tutkintoa. Tästä kaikki näyttivät olevan samaa mieltä: kyllä voi. Moni toi esille sen, että vaikka koulutus ei tälläkään puolella takaa työpaikkaa, paranevat muusikon perusvalmiudet, kun tietoa on muustakin kuin oman instrumentin teknisestä hallinnasta. Samppa Murtomäen sanoin: koulutus ei rock-puolellakaan ole este ammattilaisuudelle.

Vanha tuttu Ruotsi-Suomi -maaotteluasetelmakin pääsi pöydälle, kun Koivisto haki syitä sille, miksi Ruotsissa mm. musiikkivienti on suurempaa ja muusikkokoulutus räätälöidympää. Viennin osalta Vikströmillä oli vastaus valmiina: suurten levy-yhtiöiden ja musiikkikustantamoiden pohjoismaiset pääkallonpaikat ovat aina olleet Ruotsissa. Opetusalan edustajien mukaan ei opetuksen räätälöintikään takaa työpaikkaa muusikolle, vaikka henkilökohtaisia opetussuunnitelmia tehdään myös Suomessa.

Lopuksi Vikström painotti, että vaikka koulutus sinällään on muusikolle hyväksi, pitää sen olla oikein suunnattua. Erityisesti työelämätietoutta tulisi koulutusaloilla lisätä, jotta muusikko olisi selvillä siitä, millaiseen ammatilliseen ympäristöön hän valmistuu. Samaa mieltä olivat myös muut panelistit. Ala-Viuhkola painotti loppulausunnossaan, että koulutusta on tuettava järkevästi, eikä oppilaitokselle pitäisi myöntää rahoitusta ilman selkeää suunnitelmaa koulutuksen sisällöstä. Samppa Murtomäki onnistui kiteyttämään loppukaneetikseen totuuden sanoja: muusikoksi koulun kautta, ammattilaiseksi kantapään kautta. (LL)

Kenen lehtiä luet?

Koulutuskeskustelusta sitten kuitenkin pettyneenä poistuen latauduin toiseen tämänkertaisen M & M:n etukäteen itseäni eniten kiinnostavaan paneeliin reippain mielin. Aamulehden Matti Apusen johtamaksi annettu keskustelu oli ohjastettu printtimedian pariin, jota aihetta en muista ainakaan sellaisenaan ko. tapahtumassa aiemmin käsitellynkään.

Johdantoon oli kerätty positiivissävyinen näkymä uusien rocklehtien esiintulosta ja vanhojen komistumisesta. Netistä huolimatta harvoin ilmestyvät musiikkilehdet ovat säilyttäneet asemansa. Vastausta haettiin kysymyksiin, mitkä ovat menestymisen avaimet ja onko ansioita uusien (artisti)kykyjen menestymisessä. Lisäksi haluttiin arvioita, riittääkö lehdille lukijoita ja mainostajia.

Apunen oli terhakka ja terävä puheenjohtaja, mutta paneeli hämmensi jo kokoonpanollaan. Mukana oli kaksi ilmaisjakelulehteä, joista toinen heti aluksi korosti olevansa EI-musiikkilehti (Nöjesguiden), ja perään todisti samaa seuraavakin edustaja, eli Suosikki. Lienee mahdotonta ajatella rocklehtikeskustelua ilman sekä Soundin että Rumban mukanaoloa, mutta kyllä johdantokommentin tarkoittamista uusista lehdistä jonkun olisi pitänyt mukana olla – jonkun vanhan kustannuksella.

Johdantokierroksella käytiin läpi levikkiä, joka ei kaikkien kohdalla käynyt selväksi. Kaikki puhuivatkin mieluimmin lukijamäärästä, mutta sekään ei tullut kaikkien kohdalla selväksi. Yksi kalvo järjestäjän taholta olisi tehnyt siltä osin asiaa. Toisella kierroksella profiloitiin kohderyhmä, ja siinä kaikki saivat jonkinlaisen mallin aikaiseksi. Yhteenvetona voidaan sanoa, että yli 35-vuotiaisiin ei kukaan enää satsaa, eikä kukaan maininnut alan ammattilaisia – ei edes puheenjohtaja, jolta sitä kuitenkin hieman uskalsin odottaa.

Sen sijaan Apunen heitti journalismin tasosta "löysää, laiskaa, niitä näitä" -kommentin, joka sai muutaman päätoimittajan kyllä omiaan puolustamaan. Niinikään Apusen vitsinomaisesti heittämä "miksi ette kirjoita countrysta?" paljasti kaikkien kulkevan yleisön ehdoilla: "ei meidän lukijat halua sitä".

Netti nähtiin "brändiä tukevana" mahdollisuutena, mittavana arkisto- ym. mahdollisuutena, sekä lisämateriaalin julkaisupaikkana. "Lehti on esine, joka ei kuole Internetiin" totesi eräs panelisteista.

Aikaa tälle kuuden hengen keskustelulle oli annettu 75 minuuttia, mikä ei tietenkään riittänyt. Esimerkiksi mainostuloihin ei ehditty lainkaan. Toisaalta, ei näyttänyt seminaariväkeä liiemmälti kiinnostavan tämäkään aluevaltaus.

Itse asiassa mielenkiintoisimman kommentin heitti Rumban Mikko Aaltonen, joka sanoi, että Aamulehdessä on kahden viikon jaksolla saman verran rock-kirjoittelua kuin yhdessä Rumbassa. Tätä rohkenen epäillä, mutta jos olen väärässä, niin hyvä niin, ja hyvä Aamulehti! Päivälehtien rock-kirjoittamisesta ei muuta mainintaa kuultukaan. Että sekin vielä. (PN)

Omakustanteita maailmalle

Lauantain tilaisuuksista maininnan ansaitsee intiimissä kabinetissa järjestetty The Orchard -jakeluyhtiön tiedotustilaisuus. Tampereelle oli saapunut yhtiön päämies Richard Gottehrer, joka kertoi yhtiön toiminnasta silminnähden innostuneena. The Orchard on jakeluyhtiö, joka jakelee major-yhtiöiden ulkopuolista materiaalia, kuten artistien omakustanteita. The Orchardin valtteja ovat sen hyvät suhteet alan toimijoihin ja laaja jakeluverkosto, minkä ansiosta tuotteet leviävät sekä Internetissä että levykaupoissa. The Orchardin yhteistyökumppaneita verkossa ovat mm. Amazon ja Virginmega, ja se jakelee musiikkia myös vähittäismyyntiin.

The Orchard edustaa muusikon kannalta varteenotettavaa vaihtoehtoa: kun teknologian kehitys mahdollistaa omakustanteiden tekemisen suhteellisen halvalla, voidaan levyn jakelu hoitaa muutenkin kuin suuren levy-yhtiön kautta. Gottehrerin mukaan etenkin indie-artistin on lähes mahdotonta saada julkaisuaan levy-yhtiöjakeluun Yhdysvalloissa – kuten asiaa lienee Suomessakin. The Orchardin kautta tällaiset levyt saavat mahdollisuutensa. Yhtiö ei kuitenkaan osallistu jakelemiensa levyjen markkinointiin tai muuhun promootioon, vaan tarjoaa ainoastaan jakelukanavat. Tähän mennessä yhtiön kautta on kulkenut jo yli 11.000 uutta julkaisua yli 2.500 itsenäiseltä levy-yhtiöltä noin 48 eri maasta.

The Orchard rahoittaa toimintansa, kuten mikä tahansa jakeluyhtiö, saamalla osuuden äänitteiden tuotosta. The Orchardin jakelupalkkio on 30 %. Äänitteiden myynti ei välttämättä ole huikeaa, ja parhaiten Gottehrerin mukaan myyvät lastenmusiikki, jazz ja etninen musiikki. The Orchard etsii jatkuvasti uusia artisteja ja äänitteitä, ja yhtiöstä löytyy lisätietoa sen kotisivuilta www.theorchard.com.

Teollisuuspalkintoja

Musiikki & Media -tapahtumassa on perinteisesti palkittu kuluneen vuoden vaikuttajia. Tänäkin vuonna palkintojenjako hoidettiin Tullikamarin Pakkahuoneella järjestetyssä gaalassa, jonne kaikki kynnelle kykenevät pakkautuivat. Palkintojen kohteet olivat pitkälti tuttuja aikaisemmilta vuosilta.

Mediasarjassa palkinnon saivat mm. Juho Juntunen (vuoden kirjoittava journalisti), Peltsi & Juuso (vuoden radiotoimittaja), Rumba (vuoden musiikkimedia) ja Radio Helsinki (vuoden radio). Livesarjassa vuoden promoottorina palkittiin Juhani Merimaa ja managerina Seppo Vesterinen, vuoden tapahtumaksi nostettiin Bruce Springsteenin keikka Helsingin Olympiastadionilla. Äänilevybisnessarjassa tunnustusta saivat mm. Helsingin Stockmann (vuoden levykauppa), Asko Kallonen (vuoden tuotantopäällikkö) ja EMI Finland (vuoden levy-yhtiö).

Muusikkojen liiton kannalta huippuhetki koettiin, kun Jussi Raittinen palkittiin ansaitusti erikoispalkinnolla vuosikymmenien työstä suomalaisen musiikin hyväksi. Raittista kuultiin myös lauantaina Santtu Luodon syväluotaavassa haastattelussa, jossa käytiin läpi konkarin elämänvaiheet lapsuudesta liittotyön kautta tähän päivään. Omalta osaltani järjestyksessä 14. Musiikki & Media -tapahtuma päättyikin juhlavasti elämänkokemuksen ääntä kuunnellessa. (LL)