Sitä saa mitä tilaa - vastuutonta tutkimustoimintaa kuluttajien yksityisestä kopioinnista Euroopassa

Helmikuussa julkaistiin Alankomaissa toimivan Intomart-instituutin koordinoiman tutkimuksen tulokset viidessä EU-maassa suoritetusta kyselystä, jolla pyrittiin selvittämään kuluttajien kopiointitottumuksia musiikin ja TV-ohjelmien osalta. Eurooppalaisen kuluttajaelek-troniikkavalmistajien järjestön EACEM:in tilaaman tutkimuksen suorittivat tammikuun aikana paikalliset tutkimuslaitokset Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Suomessa (Taloustutkimus Oy) ja Italiassa.

Kysymys on viime kädessä siitä, että kuluttajaelektroniikkavalmistajat näyttävät vastustavan tai paljoksuvan kategorisesti kaikkia tyhjäkasettimaksun tyyppisiä maksuja, joilla pyritään kompensoimaan yksityisen kopioinnin kohteena olevien tekijänoikeudellisesti suojattujen sisältöjen oikeudenhaltijoita niiltä taloudellisilta menetyksiltä, joita yksityinen kopiointi aiheuttaa. Muun muassa musiikin oikeudenhaltijatahot pitävät tiukasti - ja aiheellisesti - kiinni oikeudesta saada kompensaatiota yksityisen kopioinnin aiheuttamista menetyksistä.

Sitä saa mitä tilaa

Ottaen lähtökohdat ja toimeksiannon luonteen huomioon, tutkimuksen yleistulokset ja varsinkaan yhteenvedon johtopäätökset eivät yllätä. Yleisesti ottaen tutkimus vahvistaa todeksi viisauden "sitä saa mitä tilaa". Kotielektroniikkateollisuus kaipaa kipeästi jotakin kättä pidempää saadakseen asiaansa ajettua oikeudenhaltijatahoja vastaan.

Tutkimuksen keskeisiä "havaintoja" on se, että kotikopionnin päämotiivi olisi ajansiirto. Tämä pitänee suurelta osin paikkansa TV-ohjelmien ja esimerkiksi elokuvien nauhoittamisen osalta, joskin hyvät ohjelmat ja elokuvat jäävät usein kuluttajan videoarkistoon myöhempää katselua varten, tai kyseiset nauhat ainakin "jyrätään viimeiseksi", jos TV:stä sattuisi tulemaan jotain parempaa. Cd-levyjen kopioinnilla ja ajansiirrolla ei sen sijaan ole liittymäkohtaa.

Ajansiirto, paikansiirto...?

Kun kyse on cd-levyistä ja muista kaupallisesti levitettävistä tallenteista, joutaa jo muutenkin vahvasti scifiltä kuulostava ajansiirtoargumentti romukoppaan. EACEM:in tutkimus kompastuu kohtalokkaasti siihen, että TV-ohjelmien nauhoitus ja musiikin kotikopiointi on kätevästi (ja tarkoitushakuisesti) niputettu yhteen, vaikka kyse on kopioinnin taustalla olevien motiivien suhteen aivan erilaisista tilanteista. Yhteenvedossa kuitataan 80 prosenttia kaikesta kotikopioinnista ajansiirrolla, vaikkei koko käsite istu mitenkään päin esimerkiksi cd-levyjen yksityiseen kopiointiin. TV- tai radio-ohjelma äänitetään siitä syystä, että lähetysaika ei välttämättä ole hyvä katseluaika. Kun kuluttajan kädessä on fyysinen tallenne, esimerkiksi musiikki-cd, ei sen kopioimisen motiivina oikeastaan milloinkaan voi olla ajansiirto eikä kovin usein edes paikansiirto (entistä scifimpää!), jotka molemmat ovat tutkimuksessa esiintyviä kopioinnin tarkoitusta kuvaavia termejä. Jos kuluttaja omistaa cd:n tai on sen muuten laillisesti saanut käyttöönsä, hän voi kuunnella sen käytännöllisesti katsoen milloin ja missä haluaa.

Mukavuuskopioinnilla

tarkoitetaan tutkimuksessa esimerkiksi henkilökohtaisia hittikokoelmia, joita kuluttaja voi koota cd-levyiltään tai kopioita, joita tehdään erilaisia laiteformaatteja varten tai käytettäväksi eri paikoissa. Tuskin äänilevyteollisuuskaan rohkenisi vaatia, että kuluttajan olisi ostettava omat cd-levyt eri cd- tai muihin soittimiin, kotiin, autoon, veneeseen ja mökille ja niin edelleen. Vertailun vuoksi todettakoon, että tietokoneohjelmistojen valmistajat edellyttävät sitä varsin yleisesti - jokaiseen koneeseen ja jokaiselle käyttäjälle on ostettava oma ohjelmalisenssi. Aito "mukavuuskopiointi" ei yleisesti ottaen liene suuri ongelma oikeudenhaltijoiden kannalta.

Kysymysten asenteellisuutta

tai peräti johdattelevuutta ilmentää esimerkiksi seuraava kysymyksenasettelu:

"Do you agree that film and record companies should prevent you from recording CDs or TV programmes in your home, and if so is that in every circumstance of only if the recordings are sold to others?" (Oletko sitä mieltä, että elokuva- ja levy-yhtiöiden pitäisi voida estää sinua äänittämästä CD-levyjä tai TV-ohjelmia kotonasi ja jos olet, pitäisikö näin olla kaikissa tapauksissa vai ainoastaan silloin, kun tallenteita myydään eteenpäin. Käännös kirjoittajan.)

Tyhjäkasettimaksuissa on alusta pitäen ollut kyse nimenomaan haitan kompensoinnista, ei pyrkimyksestä kieltää yksityistä kopiointia. Siteerattu kysymys johdattelee kuluttajan tutkimuksen teettäjän tarkoituksiin sopivasti puolustuskannalle, kun elokuva- ja levyteollisuuden kontrolli uhkaa tunkeutua kotiin, pyhälle alueelle. Moista ei tietenkään ole tekeillä, mutta uhkakuvan maalailu ohjaa vastaajan ajatuksia tiettyyn suuntaan - usein käytetty konsti kyselytutkimuksissa.

Jollei

kysymys olisi tärkeästä ja vakavastakin asiasta, tutkimukseen voisi varmaankin suhtautua osittain huumorilla. Kun kyse kuitenkin on teollisuuden mittavassa lobbaustoiminnassa varmuudella hyödynnetystä ja hyödynnettävästä tutkimuksesta oikeudenhaltijoiden intressejä vastaan, huolestuttaa mahdollisuuskin, että tutkimustuloksia tarkastellaan päättävissä instansseissa yhtä kritiikittömästi kuin itse tutkimus on tehty. Vaikka Taloustutkimus Oy lienee Suomen osalta vain toteuttanut saamansa ulkomaisen toimeksiannon, ei kyseisenlainen meriitti ainakaan paranna uskottavuutta riippumattomana tutkimuslaitoksena.

Onneksi

viimeaikaiset pohjoismaiset tutkimukset antavat realistisemman kuvan kuluttajien kotikopiointitottumuksista päättäjien ratkaisujen pohjaksi. Niiden mukaan varsinkin musiikin digitaalikopiointi on laajuudeltaan merkittävää ja jatkuvasti kasvussa. On perusteita uskoa, että lähitulevaisuudessa toteutettava kotimainen tutkimus vahvistaa käsitykset samansuuntaisesta tilanteesta ja kehityksestä Suomessa.