OLLE WIBERGIN RATKAISU, KITARA KOTELOON JA KÖYDET IRTI

Teksti: Raimo Vikström
Kuvat: Raimo Vikström ja Kimmo Tähtinen

Helsinkiläinen kitaristi Olle Wiberg (62) jäi varhaiseläkkeelle kesällä 1993. Hän opetti sitä ennen päätoimisesti kitaransoittoa Oulunkylän Pop/Jazz opistossa. Neljä päivää sen jälkeen kun lukukausi keväällä päättyi Olle suuntasi vaimonsa Liisan kanssa Comfortina 36 -purjeveneensä keulan kohti länttä.

Intohimoinen purjehtija Olle Wiberg on nyt ollut matkalla seitsemän vuotta. Suurimman osan ajasta Olle ja Liisa ovat kiertäneet Välimerta. Ensimmäisen talven pariskunta vietti Portugalissa. Välimerellä on nyt oltu kuusi kesää ja viisi talvea. "Ainakin toistaiseksi pysyttelemme Välimerellä", Olle toteaa.

Veli vei pianokeikat

Olle Wibergin instrumentti oli alunperin piano. Pianoa soitti myös veli Lars Wiberg. "Lasse oli parempi pianisti kuin minä ja hän sai kaikki keikat. Sen vuoksi minun oli opeteltava soittamaan jotakin muuta soitinta. Halusin pitäytyä sointuinstrumentissa ja valitsin kitaran."

Tanssimusiikilla oli kova kysyntä 50-luvulla. Wibergin veljekset soittivat jo hyvin varhaisina vuosinaan Lassen nimellä kulkevalla triolla ravintoloissa sekä Helsingissä että maaseudulla. Musikaaliset veljekset kehittyivät muusikkoina ja kulkivat tavanomaisen tien bändistä ja tehtävästä toiseen. Olle muistelee soittaneensa Erkki Ahon, Eino Virtasen, Pentti Tiensuun ja Annikki Tähden, Kari Kuuvan sekä Reijo Taipaleen bändeissä. Varsinkin 60-luvulla oli paljon pitkiä kesäkiertueita Eemelin ja muiden esiintyjien kanssa. USA:ssa ja Kanadassa hän kiersi -73 ja -75 ensin Henry Theelin ja sitten Reijo Taipaleen mukana. Bändeissä Olle soitti kitaran ohella sekä bassoa että urkuja.

Olle soitti myös paljon teattereissa, varsinkin Svenska Teaternissa. Hän oli käytetty studiokitaristi ja teki paljon työtä radiossa ja televisiossa. Edelleenkin hän on Suomen eniten levyttäneiden muusikkojen joukossa, vaikka aktiiviuran loppuvuodet kuluivat pääasiallisesti opetustehtävissä ja levykeikat ovat vuosien takana.

Ogelia käynnistämässä

Olle Wiberg kuului siihen muusikkoryhmään, jonka Klaus ja Seija Järvinen kokosivat kun Oulunkylän Pop/Jazz musiikkiopiston toiminta alkoi. "Klasu oli kutsunut Raimo Sarkion, Markku Suoknuutin, Kauko Saaren ja minut kotiinsa ja kertoi suunnitelmistaan. Klasu tiedusteli olisimmeko kiinnostuneita opetustyöstä. Se oli silloin kevyen musiikin puolella täysin järjestämättä. Meistä joillakin oli hiukan opetustyökokemusta kouluissa ja muualla, mutta ei varsinaisesti musiikkioppilaitoksissa. Läksimme mukaan Klasun hankkeeseen, joka sitten on edennyt mainiosti aina konservatorioksi asti. Klaus Järvisen ansiot ovat todella suuret", Olle toteaa.

"Alussa vuonna 1975 toiminta oli vielä aika spontaania. Muistan ensimmäisen opetuspäivän. Menin luokkahuoneeseen, jossa oli joukko vähän yli kymmenvuotiaita poikia. Tehtäväni oli opettaa heille kitaran soittoa. En ollut valmistautunut tehtävään enkä oikein tiennyt mitä olisin tehnyt. Rupesin piirtämään taululle C-duuriskaalaa. Pojat olivat hyvin innokkaita.

Oppilaita Ogelissa oli paljon ja opiston toiminta laajeni. Meistä tuli loppujen lopuksi aika pian päätoimisia opettajia ja saimme myös muodollisen pätevyyden. Tavallaan pätevyysvaatimukset kehittyivät meidän työskentelymme ohessa, koska olimme joka tapauksessa uranuurtajia tämän alueen musiikinopetuksessa Suomessa.

Toiminta lähti liikkeelle niin kiireesti, että kunnollisia opetussuunnitelmia ei ennätetty tehdä. Se oli suoraa toimintaa. Kuitenkin alkuvaiheessa käynnistettiin opetuksen suunnittelu ja tässä tarkoituksessa pidettiin paljon kokouksia Pauligin huvilalla", Olle muistelee.

"Kai Backlundin osuus opetussuunnitelmien laatimisessa oli merkittävä. Hänen ansiokseen on paljolti luettava, että opetus suuntautui oikein. Kaitsu on teoreetikko ja häntä on Ogelin menestyksestä paljolti kiittäminen."

Vapaille vesille

"Opetustyö vaikeutui osaltani terveydellisistä syistä. Opetuksen lisäksi oli keikkoja ja meno oli todella hurjaa. Tuli vaikeuksia verenpaineen kanssa ja lääkäri kehotti vetäytymään eläkkeelle.

Toisaalta en voinut tehdä opetustyötä täysitehoisesti. Kuuloni oli vaurioitunut, enkä esimerkiksi pystynyt osallistumaan opiston järjestämiin pääsykokeisiin, tutkintonäytteisiin, bändiharjoituksiin ja muihin sellaisiin töihin. Pumpulitupot korvissa ei pysty arvioimaan soundia. Nykyään en esimerkiksi voi käydä elokuvissa, koska melu on korvilleni sietämätön. Olen kärsinyt tinnituksesta, mutta se on nyt helpottanut."

Täytettyään 55 vuotta Olle Wiberg vetäytyi varhaiseläkkeelle ja lähti samantien viettämään eläkepäiviään maailman merille. "Sähköheteka", joksi Eikka Virtanen kutsui sähkökitaraa, meni kehtoon ja on pysynyt siellä.

Kovaa vastaista

Olle Wiberg on asunut koko ikänsä Helsingissä meren äärellä ja harrastanut purjehdusta pitkään. Ennen Välimerelle lähtöä hän oli purjehtinut Suomen rannikolla, Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Kesäkuun alussa 1993 Ollen Jungfru Lisa -vene suuntasi keulansa kohti Välimerta. "Sinä kesänä oli tosi kovat länsi- ja etelätuulet ja matka edistyi hitaasti. Varsinkin Pohjanmerellä oli tosi hurjaa. Erittäin kovaa vastatuulta, aallokkoa ja lisäksi ajoittain voimakas vastavirta. Välillä oli pakko siirtyä kulkemaan kanavia pitkin, sillä muutoin matka ei olisi edistynyt lainkaan. Veneessämme on 27 hevosvoiman moottori ja sillä saavuttaa hyvissä oloissa seitsemän solmun nopeuden. Kanaalissa virta saattoi olla kuusikin solmua, joka hidasti nopeuden olemattomiin.

Kaikkein kamalinta oli kuitenkin Biskajan ylitys. Siinä meni kolmisen vuorokautta hirmuisissa tuulissa ja aallokossa. Tuuli tosin oli myötäinen, mutta erittäin kova.

Olimme aikoneet päästä talveksi Välimerelle, mutta suunnitelma ei toteutunut, vaan jouduimme talvehtimaan Portugalissa." Kysymykseen, oliko talvi Atlantin rannikolla kylmä, Olle toteaa, että lämpötila liikkui enimmäkseen kymmenen asteen paremmalla puolella ja vesikin oli kymmenisen astetta. Pakkasta ei Ollen seitsemän vuoden matkan aikana ole ollut kuin kerran, Kyproksella vesi pääsi jäätymään kannella olleessa ämpärissä.

Maailman merillä purjehtii yhä enemmän suomalaisia veneitä. Portugalissa Olle tapasi esimerkiksi entisen luokkatoverinsa, joka oli purjehtimassa kolmatta kertaa maailman ympäri. Fuengirolassa, jossa Olle on viettänyt tämän talven, talvehti useita muitakin suomalaisveneitä.

Välimeren kartassa 360 pistettä

Ollen mukaan matkan Suomesta Välimerelle pystyy tekemään noin kuukaudessa. Olle ja Liisa eivät mielellään aja öisin, he haluavat nukkua. Tämän vuoksi eteneminen on hitaampaa. Matka Suomesta Välimerelle kestikin olosuhteista ja etenemistavasta johtuen pitempään ja ensimmäinen talvi tuli vietettäväksi Portugalissa.

"Olemme koko ajan olleet liikkeellä kahdestaan. Edes Biskajan ylitykseen en halunnut ulkopuolisia mukaan. Olen samaa mieltä kuin monet muut kokeneet purjehtijat siitä, että oma vaimo on paras gasti."

Kesällä 1994 Wibergit kiersivät Ibizan ja Mallorcan saaret ja viettivät talven Palmassa.

Olle Wibergillä on Välimeren kartta, johon hän on merkinnyt kaikki ne kohteet, joissa Jungfru Lisa on vieraillut. Kartassa on nyt 360 pistettä.

Pääasiallisesti Wibergit ovat liikkuneet Välimeren pohjoisrannikolla sijaitsevissa valtioissa sekä Kreikassa, Turkissa ja Kyproksella. He ovat myös käyneet Tunisiassa ja viettäneet talvea Maltalla.

Ollen mukaan Tunisiassa oli verraten rauhallista ja turvallista. Veneellä pääsee näkemään paikallista elämää aivan toisella tavalla kuin turistimatkoilla turistikohteissa. Asukkaat ovat luonnollisesti kiinnostuneet turisteista ja heidän rahoistaan. Palvelu on halpaa ja pienellä rahalla saa asioita helposti hoidettua. Satamat ovat vartioituja, kuten yleensä Välimerellä.

Välimeren maissa satamissa on tarkat järjestyssääntönsä. Veneitä on useimmiten paljon ja joskus laituripaikan saanti on vaikeata. Periaatteena on, että satamaan saapumisesta olisi ilmoitettava VHF:llä ja niin tavallisesti tehdäänkin. Toinen asia on, että satama-asioita hoitavat virkailijat eivät välttämättä osaa kieliä eivätkä siksi vastaa kutsuihin.

Kun vene saapuu satamaan, marinerot moitiskelevat siitä, että tulosta ei ole ilmoitettu ennakkoon. Liikkuminen on sinänsä mutkatonta ja nyt helpompaa, kun Suomi on EU:n jäsen. Satamissa joutuu täyttämään rekisteröintilomakkeen. Satamissa on yleensä maasähkö ja -vesi ja kaikenlaisia palveluita on yllin kyllin.

Välimeren purjehduksillaan Wibergit ovat kahdesti joutuneet pahaan myrskyyn. Kummallakin kerralla Sisilian läheisyydessä. Toisella kertaa kysymyksessä oli raju ukonilma, jonka yhteydessä tuulen nopeus oli 29 metriä sekunnissa. Tuolloin Jungfru Lisan purjeet repesivät ja niitä jouduttiin korjaamaan läheisen sataman luota löytyneessä mattotehtaassa.

Halpaa ja vähän kalliimpaa

Monet asiat ovat Välimeren maissa halvempia kuin Suomessa. Esimerkiksi ruoka on paljon edullisempaa. Satamamaksut sitä vastoin eivät ole halpoja. Se onkin monelle yllätys. Ollen mukaan nyrkkisääntönä voi pitää, että kuukausimaksu satamapaikasta on vähintään yhtä suuri kuin vuosimaksu Suomessa.

Satamamaksut ovat useimmissa paikoissa 100-200 markan välillä. Suosituissa satamissa, kuten Fuengirolassa pitempiaikaisen laituripaikan saaminen vaatii jonottamista.

Ranskalaisissa satamissa yöpymismaksut ovat kahdensadan markan kummankin puolen. Ranska on tässä suhteessa kallis ja kaikkein kallein on tietysti Monaco. Jos vene sattuu olemaan yli 12 metriä pitkä, satamamaksut nousevat huikeiksi. Maksut peritään yleensä veneen pituuden mukaan ja 12 metriä on kriittinen raja.

Olle tietää monta tapausta, joissa veneen omistajan rahat ovat yksinkertaisesti loppuneet ja veneily on pitänyt lopettaa. "Jos ei ole riittäviä säännöllisiä tuloja, joutuu ennen pitkää vaikeuksiin. Itselläni on eläke ja lisäksi vähän tekijänoikeustuloja. Olemme vuokranneet asuntomme Helsingissä ja siitä saamme myös lisätuloja. Vaimollani sitä vastoin ei ole tuloja, koska hän on minua nuorempi eikä saa vielä eläkettä."

Veneen siirtelyä

Olle Wiberg sanoo, että purjehtiminen Välimerellä on aika erilaista kuin Suomessa. "Se menee paljolti veneen siirtelyksi paikasta toiseen. Tähän vaikuttaa meidän osaltamme se, että emme välitä purjehtia yöllä. Vain poikkeustapauksissa olemme niin tehneet. Näin ollen etapit jäävät aika lyhyiksi. Tuuli alkaa normaalisti viritä vasta joskus iltapäivällä, eikä aamupäivällä kuten Suomessa, ja se vähentää purjehdusaikaa päivittäin."

"Muutoin purjehtiminen on helppoa. Kivistä ja kareista ei ole vaaraa. Esimerkiksi Kreikan saaristossa saaret ovat sen verran lähellä toisiaan, että voi ajaa suoraan kohti seuraavaa saarta."

Välimeren kunto on Ollen mukaan huono. Hyvissä olosuhteissa pohjan voi hänen mukaansa nähdä noin 10 metrin syvyydellä. Meren äärellä sijaitsevat kaupungit ajavat likavedet suoraan mereen ja jälki on sen mukaista. Viime aikoina tosin tähän on alkanut tulla muutosta. Laivaliikenne on tiheätä ja laivoista lasketaan mereen yhtä ja toista pilssivettä ja muuta.

Olle luonnehtii omaa venettään lähinnä raaseriksi ja sanoo, että se ei oikeastaan ole sopiva vene siihen käyttöön, jossa se nyt on. Hänen mukaansa Välimerellä pitäisi oikeastaan olla moottoripurjehtija, jossa on runsaasti tilaa asumiseen ja olemiseen.

Asumisolot muodostuvat tärkeäksi asiaksi, kun veneessä asutaan ympärivuotisesti. "Meillä ensimmäinen talvipysähdys Portugalissa kesti neljä kuukautta. Talvehtimisaika on jatkuvasti pidentynyt ja on tänä talvikautena muodostumassa jo kymmenen kuukauden pituiseksi. Vaikka meilläkin on periaatteessa veneessä kaikki mahdollinen, jopa 35 televisiokanavaa, ei tilaa ole liikaa."

Satamaelämästä Olle sanoo, että seurustelu veneilijöiden kesken on vilkasta. Hän lisää, että joissakin tapauksissa ongelmaksi on muodostunut alkoholi. Satamissa on yleensä monia ravintoloita, joissa aikaa vietetään tarinoiden ja tietysti syöden ja juoden. "Alkoholin käyttöä on tietoisesti pyrittävä välttämään, koska sitä on niin paljon ja niin helposti saatavilla."

Veneilyvuosiaan Olle arvioi aikamoiseksi luksuskokemukseksi. Hienoja kokemuksia kertyy koko ajan. Mökkihöperyys ei pääse vaivaamaan, koska veneessä on oikeastaan kaikki se mitä normaalissa asunnossa muutoinkin on. Ollen tapauksessa asiaan kuuluu tietokone ja karttapöydällä olevat urut. Lisäksi asunnolla on helppo liikkua paikasta toiseen, jos siltä alkaa tuntua. Veneessä syöminen ja juominen ovat tärkeä asia. Varsinkin lämpimällä seudulla on katsottava mitä syö ja mitä ei. Olle toteaa, että hänen vaimonsa on sairaanhoitaja ammatiltaan. Koulutuksen vaikutusta on se, että vaimo huolehtii mahdollisimman tarkoin siitä, että kaikki mitä syödään ja juodaan on turvallista.

Soittaminen ei ole jäänyt kokonaan

Soittamista Olle ei ole täysin unohtanut. Hän on hankkinut äskettäin itselleen suuremmat urut ja soittaa niitä veneessä päivittäin. Fuengirolassa toimii suomalaisten muusikkojen bändi, jossa Olle soittaa bassoa.

Hän on soittanut vuosien varrella myös Kyproksella, missä tapasi englantilaisen alttosaksofonistin. Soittamalla voi saada vähän taskurahaa, ja nimenomaan vähän, sillä esimerkiksi Espanjassa muusikoille ei soittamisesta makseta juuri mitään.

Maltalla ollessaan Olle tapasi kitaristi Pauli Kinnusen. Yhdessä he soittivat siellä runsaasti. "Soittaminen on hyvää mielenterapiaa", Olle toteaa.

Kysymykseen, voitko suositella purjehduksesta kiinnostuneille eläkkeelle jääville henkilöille lähtemistä Välimerelle, Ollen vastaus on selkeä: "Kyllä, en ole tavannut ketään joka olisi katunut lähtemistään." Pisimpään liikkeellä olleet veneilijät ovat Ollen tiedon mukaan olleet matkalla jopa yli 20 vuotta.