4/2000
Oikeaan suuntaan
Tänä talvena Muusikkojen liitto on vaatinut Yleisradiota ja MTV:tä noudattamaan tehtyjä työehtosopimuksia, kun yhtiöiden lähettämissä ohjelmissa esiintyy muusikkoja ja laulajia. Niin sanottua keikkasopimusta ei ole liiton puolelta haluttu uudistaa ennen kuin yhtiöt antavat riittävän vakuutuksen siitä, että ne myös suorittavat sopimuksen mukaiset esiintymispalkkiot.
Kun alihankinta, yhteistuotanto ja muu vastaava toiminta on Yleisradion ja MTV:n ohjelmatuotannossa lisääntynyt, muusikkojen ja laulajien työehdot ovat rapistuneet oikein kunnolla. Toisaalta esimerkiksi MTV:n Aamutv:n osalta on todettu, ettei ohjelmassa ole kymmeneen vuoteen maksettu esiintyjille palkkioita. Nyt MTV maksaa palkkioita jälkikäteen. Jos se ei olisi välttämätöntä, yhtiö ei varmaankaan sitä tekisi.
Yleisradion kanssa käydyissä keskusteluissa on edistytty sikäli, että yhtiön on pitänyt myöntää liiton olevan oikealla linjalla, kun se vaatii työehtosopimuksen tarkempaa noudattamista. Nyt Ylessä nähdään, että tämä on yhtiön oman edun mukaista. Voikin olla, että jatkossa muusikkojen ja laulajien ei koko ajan tarvitse neuvotella siitä, maksetaanko heille palkkiot täysimääräisinä, alennettuina vai jätetäänkö ne kokonaan maksamatta.
Yle ja MTV eivät nyt kiistä sitä, että niillä on velvollisuus maksaa sovitut esiintymispalkkiot muusikoille ja laulajille. Ongelmia aiheuttaa alihankinta, yhteistuotanto ja muu samantapainen toiminta, joka koko ajan lisääntyy. Muusikkojen ja laulajien kannalta on tärkeintä, että ammattityötä tehdessään saisivat radiossa ja televisiossakin täyden palkan, myös silloin kun kysymyksessä on alihankinta tai muu yhteistuotanto. Kun esitys on täysipainoinen, miksi palkkio olisi jotakin muuta kuin täysi palkka.
Toivottavasti tilanne Yleisradiossa normalisoituu nopeasti. MTV:n osalta kokonaistilanne on hankalampi, kun yhtiö on pilkottu osiin. Mutta esimerkiksi Jyrki-ohjelman osalta palkkionmaksukysymyksessä on edistytty.
Pelkästään Ylen ja MTV:n kanssa neuvottelemalla ja sopimalla muusikkojen ja laulajien asiat eivät radio- ja televisiokeikkojen osalta tule kuntoon. Ulkopuolisille tuotantoyhtiöille tarvitaan oma sopimus. Siten Nelosenkin asiat tulevat hoidetuksi.
|