3/2000
Tapahtui tosielämässä - kertomuksia televisiotyöstä Suomessa
| Seuraavassa pieni lajitelma liiton toimihenkilöille tulleita kommentteja ja kysymyksiä televisiotyöstä. Lisää kysymyksiä ja vastauksia löytyy tästä lehdestä FAQ-jutusta, joka löytyy jatkossa liiton Internet-sivujen FAQ-osastosta osoitteesta |
www.muusikkojenliitto.fi/sml/faq
Ymmärrettävistä syistä asianomaiset haluavat pysytellä nimettöminä. Kuningasmedian "kostoa" pelätään laajalti. Myös joitakin detaljeja on kertomuksista karsittu samoista syistä.
Todettakoon, että seuraavien kommenttien ja kysymysten esittämisen jälkeen tilanne on joiltakin osin ilmeisesti muuttunut, joskaan mitään kovin vakuuttavaa vahvistusta tästäkään ei ole vielä saatu. MTV on ilmoittanut ryhtyvänsä maksamaan maksamatta jääneitä palkkioita ja mm. Jyrkistä on vakuutettu uuden toimitusjohtajan Kristiina Wernerin toimesta, että tästä lähin kaikki Jyrkissä esiintyvät saavat tariffin mukaiset palkkiot.
Hyväntekeväisyysohjelmat
- Ihmettelen, kun olen esiintynyt sekä YLE:ssä että MTV:ssä ilmaiseksi ns. hyväntekeväisyyskonserteissa. Kuka niissä oikein tekee sitä hyväntekeväisyyttä ja kenelle? Lahjoittaisin mielelläni esiintymispalkkioni kyseiseen tarkoitukseen, jos televisioyhtiö sen yli päätään minulle maksaisi. En haluaisi, että esiintymiseni hyödyttää vain YLE:ä tai MTV:tä, joka vielä myy hyvänhintaiset mainokset ohjelmaan. Lisäksi TV-yhtiöt kiristävät ja kilpailuttavat hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka eivät uskalla sanoa poikkipuolista sanaa, kun pelkäävät, että heidän tapahtumaa ei sitten televisioitaisi. Miksi artistit lähtevät tähän touhuun, saadakseen naamansa ruutuunko? Unohtuuko syöpälapsi?
Kulttuuri- yms. ohjelmat
- Minua kysyttiin erääseen YLE:n kulttuuriohjelmaan esiintymään. Kolmen hengen esityskokoonpanosta kuultuaan ohjelman tekijät innostuivat suuresti. Kun kerroin ryhmän jäsenten esiintyvän liiton minimipalkkioilla, ilmoitettiin ettei siitä tule mitään, kun ohjelmakohtainen palkkiobudjetti oli x mk, eikä se millään riittäisi minimipalkkioihin. Ohjelman tekijät kertoivat haluavansa kyllä maksaa minimipalkkiot, mutta rahaa ei ohjelmalle ollut budjetoitu enempää. Keikan kuihduttua näin kokoon ei minua sittemmin ole esiintyjänä kaivattu kyseisessä ohjelmassa, enkä usko että kaivataankaan.
- Eräässä YLE:n sesonkiluonteisessa kulttuuriohjelmassa tunnettujen instrumentaali- ja lauluesiintyjien edellytettiin esiintyvän tariffin alittavalla könttäsummalla. Kun ilmoitin et-ten tyytyisi siihen, vaan haluaisin tariffiliksan, minulle lueteltiin, ketkä kaikki ovat lähteneet kyseisellä summalla ja ihmeteltiin, miksen voisi suostua. Tariffiliksa maksettiin minulle lopulta pitkin hampain, mutta kaikki muut esiintyivät tietääkseni tariffin alittavalla könttäliksalla.
- Olin euroviisuissa Suomea edustavassa kokoonpanossa mukana. Viikon keikasta maksettiin könttäsumma 10.000 mk. Sieltä olisi kai kuitenkin pitänyt tulla enemmän, jos kaikki maakohtaiset esitysoikeudet ja prosentit olisi laskettu sopimusten mukaan.
Jyrki
- Bändimme esiintyi Jyrkissä, ja saimme muutaman satasen liksaa. Keikkamme esitettiin uusintana useita kertoja, mutta mitään uusintakorvauksia ei ole maksettu.
- Esiinnyimme Jyrkissä ja saimme 500 mk per naamari palkkaa. Lisäksi meidän piti kirjoittaa alle paperi, jossa luovuimme vaatimasta uusintakorvauksia.
- Olemme esiintyneet Jyrkissä kaksi kertaa. Ekalla kerralla saimme 300 mk, toisella muistaakseni 500 mk...
- Jyrkissä tarjottiin x minuuttia "mainosaikaa" bändillemme. Miten tää juttu oikein menee? Palkkioita ei kuulemma makseta kenellekään.
Huvin vuoksi
- Mikä siellä Huvin Vuoksi -ohjelmassa oikein maksaa, kun koskaan ei tule liksa tariffien mukaan? Onko siellä jotain tunareita vai tekeekö ne sitä tahallaan? Mä kuulin, että siellä on joku ihan oma systeemi. Ei toi Tampere nyt niin kaukana sivistyksestä kuitenkaan ole...
|