Etusivulle Organisaatio
Sopimukset ja Tariffit
->    Jäsenedut ja Palvelut
Liity Jäseneksi

Muusikko online / takaisin2/2000


Freelancemuusikot ry. aloittaa maaliskuussa tanssien järjestämisen Helsingissä

KULTSA TANSSII TAAS

Kuva: Kimmo Tähtinen

Pääkaupunkiseutua vuosikausia vaivannut tanssipaikan puute on jo jonkin aikaa ollut esillä myös Freelancemuusikoiden keskusteluissa. Tanssikulttuurin puolesta on sinänsä toimittu kyllä aktiivisesti - on järjestetty seminaari ja paneelikeskustelu, järjestetty koulutusta, ja jaettu informaatiota monin tavoin. Takana on myös konkreettista yritystä tanssimusiikin klubitoiminnasta.

Lähinnä herrojen Metsäketo ja Nissilä toimesta alkoi yksi palapeli loppuvuodesta sitten loksahdella paikoilleen, ja asia esiteltiin Freelancemuusikoiden johtokunnalle. Pitkään harkittuaan johtokunta päätti ryhtyä vastaavaksi järjestäjäksi viikottaisille tansseille Helsingin Kulttuuritalolla.

"Kultsalla" on pitkät perinteet myös tanssipaikkana, moni muusikko muistaa niistä kuvioista varmasti paljonkin. Lähes 20 vuoteen siellä ei ole tanssittu, ja meni monia vuosia, että talo oli muutenkin hiljainen. Sittemmin siellä on taas alkanut aktiivinen toiminta, viimevuosien vakituisemmat vuokraajat ovat olleet RSO ja Teatterikorkeakoulu. Myös muuta konserttitoimintaa on silloin tällöin ollut.

Nyt lähdetään liikkeelle torstaitansseilla, eli tarjolla on elävää, monipuolista tanssimusiikkia torstaisin kello 20:n ja 24:n välillä. Tarjoajina ovat maan parhaat voimat, toisena tunnuslauseena nimittäin on "Stadin paras tanssimusiikki". Alkuvaiheen housebändinä on Martti Metsäkedon orkesteri, sekstetiksi vahvistettuna. Oman solistivoiman lisäksi luvassa on vieraitakin, ja toki myös yhtyeiden puolelta. Illat tehdään nimenomaan tanssimusiikin ja tanssin ehdoilla, joten vain tasokas ja monipuolinen tanssimusiikkiohjelmisto tulee kysymykseen. Erilaisiin teemailtoihin ja -vieraisiin on myös mahdollisuus.

Lippuhinnaksi on päätetty mk 50,- , ja se sisältää alkuillan tanssiperusopetuksen, jota aletaan toteuttamaan hieman myöhemmin.

"Kultsa tanssii taas" on Euroopan kulttuuripääkaupunki -projekti. Avajaisia vietetään torstaina maaliskuun 2. päivänä, alkaen kello 20.00. Luvassa on mittava solistikavalkadi hyvän asian kunniaksi, jota ensimmäiset tuhat ihmistä mahtuvat seuraamaan, ja mukana tanssimaan. (pn)