WIPO:n armonlaukaus

Vahvat voimat yrittivät vuoden 1996 diplomaattikonferenssissa, jonka tuloksena syntyivät WIPO:n tekijänoikeussopimus (WCT) ja WIPO:n esityksiä ja äänitteitä koskeva sopimus (WPPT), saada tuottajille tuplaoikeudet. Tuolloin tuottajille ei kuitenkaan annettu taiteilijoiden oikeuksia, eikä niitä ollut annettu myöskään vuonna 1961, jolloin Rooman sopimus syntyi.

Rooman sopimus on neljän vuosikymmenen ajan taannut sen, että esittävillä taiteilijoilla on kansainväliseen tekijänoikeuslainsäädäntöön perustuvat itsenäiset oikeudet. Mutta ei ole enää kauan, jos WIPO:n uusin, audiovisuaalisia esiintymisiä/esityksiä koskeva sopimushanke tulee hyväksytyksi huonoimmassa muodossaan.

Ehdotus tappaa etenkin musiikin esittävien taiteilijoiden oikeudet ja antaa tuottajille sen jättipotin, joka viimeksi joulun alla 1996 jäi saamatta. Nyt uudessa diplomaattikokouksessa, joka taas pidetään juuri joulun alla, esittävät taiteilijat voivat saada erikoisen joululahjan. Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPO:n armonlaukauksen, joka tekee lopun tekijänoikeuslainsäädäntöön perustuvasta taiteilijoiden henkisestä omaisuudesta.

WIPO ei omilla päätöksillään pystyisi vesittämään esittävien säveltaiteilijoiden oikeuksia. Asiaan tulee ratkaisevasti vaikuttamaan se, että tulevaisuudessa kaikkiin tai suurimpaan osaan musiikkitallenteita liittyy äänen ohella kuvia. Yhdessä WIPO:n kaavaileman uuden sopimuksen kanssa juuri tästä uhkaa kehittyä taiteilijoiden oikeudet tappava myrkky.

Käy yhä ilmeisemmäksi, että oli taiteilijoiden näkökulmasta suuri onnettomuus panna taiteilijoiden, äänilevytuottajien ja yleisradioyhtiöiden oikeudet, niin sanotut naapurioikeudet tai nykykielellä lähioikeudet samaan pakettiin, Rooman sopimukseen. Näin tuottajien ja radioyhtiöiden asioita alettiin hoitaa tekijänoikeuslaissa, vaikka oikeampi osoite olisi ollut teollisoikeuksien puolella.

Tekijänoikeuden kehityspiirteestä on viime aikoina yhä selkeämmin erottunut pyrkimys suojata sijoituksia. Teollisoikeudelliset piirteet ovat korostuneet. Kaikesta tästä taiteilijoiden oikeuksien viimeaikainen käsittely WIPO:n piirissä on erinomainen osoitus. Taiteilijoiden oikeuksia ollaan siirtämässä tuottajille. Syy on selkeä; tuottajien, ja ilmeisesti myös tekijöiden, taloudellisten intressien turvaaminen.

Kehityksen suunnan voi havaita pelkästään WIPO:n sopimusten nimiä tarkastellessa. Vuoden 1996 sopimus koskee nimensä mukaan esityksiä eli esiintymisiä, ei esittäviä taiteilijoita tai heidän oikeuksiaan. Uusin ehdotus koskee audiovisuaalisia esityksiä tai esiintymisiä, ei taiteilijoiden oikeuksia audiovisuaalisiin esiintymisiinsä. Uusimmassa ehdotuksessa ei tietenkään ole järkevää puhua taiteilijoiden oikeuksista, jos tarkoitus on antaa oikeuksia tuottajille.

Vuoden 1996 diplomaattikonferenssi totesi, epäonnistuttuaan audiovisuaalisia esityksiä koskevien säännösten sisällyttämisessä WPPT-sopimukseen. Kokous edellytti, että asia on pikaisesti järjestettävä WPPT:hen tehtävällä lisäpöytäkirjalla.

Amerikkalaisilla on aina ollut toinen linja. He haluavat erillisen sopimuksen. Nyt näyttääkin siltä, että diplomaattikokouksen päätöksestä ollaan poikkeamassa ja että syntymässä on amerikkalaisten toivoma ratkaisu. Se on erittäin valitettavaa, koska näin vesitetään WPPT:n merkitystä. Jos WPPT:hen tehtäisiin audiovisuaalisia oikeuksia käsittelevä pöytäkirja, menettely luonnollisesti vahvistaisi WPPT:tä.

Voikin olla, että WPPT jää tosiasiallisesti ikään kuin väliin. Rooman sopimuksesta siirrytään käytännössä suoraan WIPO:n audiovisuaalisopimukseen. Ja jos sopimus saa amerikkalaisten toivoman muodon, mitä on syytä pelätä, taiteilijoiden oikeudet siirrettäisiin tuottajille. Esittävät taiteilijat ajetaan käytännössä ulos tekijänoikeuslainsäädännön piiristä. Taiteilijoita käytetään hyväksi; kun heidän avullaan turvataan tuottajien edut.

Kun taiteilijat eivät voi hyväksyä varsinkin amerikkalaisten ajamaa "tuplaoikeudet tuottajille" -linjaa ja kun taiteilijat eivät halua WIPO:n armonlaukausta sen enempää kuin oikeuksiensa hautajaisiakaan, on heidän pyrittävä tekemään kaikki mahdollinen, jotta pöydällä olevan sopimusluonnoksen kauhuversio ei toteudu.

Ehdotuksen perustelut viittaavat valitettavasti vahvasti siihen suuntaan, että taiteilijoiden kannalta huonoin vaihtoehto on päällimmäisenä tyrkyllä. Sitä perustellaan paljon laveammin kuin vaihtoehtoisia, taiteilijoiden kannalta parempia malleja. Tietenkin laajoja selvityksiä tarvitaankin, kun ollaan hoitavinaan taiteilijoiden asiaa, mutta tosiasiallisesti lisätään tuottajien oikeuksia.

Ehdotus korostaa tasapainon ylläpitämistä tekijänoikeuden alueella. Mitä se tarkoittaa? Kun taiteilijoilta puuttuvat audiovisuaaliset oikeudet nyt, voiko niitä edes ajatella annettavan, koska tasapaino voisi siitä horjua.

Kansainvälinen muusikkojen liitto (FIM) on osoittanut WIPO:n tekijänoikeussopimuksissa ja uusimmassa ehdotuksessa olevan runsaasti epäjohdonmukaisuuksia ja omituisuuksia. Ne myös tuodaan esille niin, että Genevessä joulukuussa kokoontuvat valtioiden edustajat tietäisivät mistä on kysymys. Olisikin ihme, jos ehdotus audiovisuaaliseksi sopimukseksi tulisi Genevessä joulukuussa hyväksytyksi. Sen verran suurista ongelmista on kysymys. Mutta, kuten tiedetään, politiikassa ihmeitä tapahtuu ja nyt on kysymys politiikasta. Siksi pahimpaan täytyy varautua.

Kenenkään ei pidä kuvitella, että WIPO:n joulukuun kokouksessa noin 150 valtion edustajat antaisivat taiteilijoille tekijänoikeudellista suojaa siksi, että taiteilijat ovat niin taitavia ja ihania. Peli on raakaa ja vaa'assa painavat aivan muut intressit, eritoten taloudelliset. Silloin ei puhuta niinkään taiteilijoiden kuin tuottajien taloudesta.