Konserttikäytäntöjä muualta ja meiltä

Suuret maailmaa kiertävät kevyen musiikin produktiot ovat melkoista riskibisnestä. Usein selitetään, että kiertueita tehdään tietoisesti tappiolla sillä varjolla, että mainostetaan uutta levyä. Tuoton odotetaan siis tulevan levyjen myynnistä, mutta onko niinkään? Artisti on saanut levyrojaltinsa ennakkona, joka on osaksi käytetty levyn, osaksi videon tekoon ja ylijäävä osuus saatetaan käsittää kiertuetukena, jolla juuri katetaan tappiollisen keikkailun kuluja.

Alan ulkopuolinen tarkkailija voisikin pitää artistia naivina, jos tämä lähtee tappiolliseksi tuomitulle kiertueelle vain markkinoidakseen levyä, josta ei todennäköisesti tule saamaan enää rojaltia. Artisteja pitää tien päällä monet motiivit ja selvää on, että rationaalisimmat toimijat odottavat ja saavatkin kiertueiltaan megadollareita.

Areena- ja stadiontason kiertueet järjestyvät yleensä siten, että eurooppatason agentti myy esiintymiset luotettaviksi tuntemilleen promoottoreille kuhunkin maahan. Esiintymiset toteutetaan prosenttisopimuksina siten, että promoottori saa esimerkiksi 20 prosenttia ja maksaa agentille 80 prosenttia lipputulojen ja paikallisten kulujen erotuksesta. Suurimpien tähtien ollessa kyseessä agentti vaatii myös takuukorvauksen. Tällöin promoottorille tulee todellinen riski ja hänen osuutensa saattaa kutistua oletetusta 20 prosentista jopa tappion puolelle.

Promoottori esittää agentille kustannusarvion paikallisista kuluista, joihin tärkeimpinä kuuluvat areenan vuokra, tekijänoikeusmaksut, mainonta, majoitus, turvallisuusmiehet, catering ja paikalliset verot. Sellaisista kuluista, joihin voidaan vaikuttaa, kuten mainoskulut, voidaan sopia yhteisesti. Välittömästi esiintymisen jälkeen promoottori esittää agentin edustajalle laskelman toteutuneista tuloista ja kustannuksista, jolloin jako 20/80 voidaan suorittaa.

Artistin oma kuluerä

Tietylle tasolle päästyään artistit kuljettavat vuokrattua pa-laitteistoa maasta toiseen. Tämä saattaa vaikuttaa järjettömältä, koska useimmista maista löytyisi vuokralle riittävä laitteisto ilman kuljetuskuluja. Edelläkuvatun järjestelmän puitteissa paikalliselta firmalta vuokrattu laitteisto voitaisiin kenties katsoa paikalliseksi kuluksi, mistä yksikään taho ei saisi provisiotaan. Näin ollen se myös pienentäisi sitä summaa mistä promoottori, agentti ja manageri ottavat oman provisionsa. Tällöin jokainen taho maksaisi oman osansa äänentoistokustannuksista, kuten ne tavallaan maksavat areenan vuokrastakin.

Kun artisti kuljettaa vuokrakalustoa mukanaan, hän maksaa sen kulut kokonaan itse. Järkevän ajattelun esteenä tässä on se, että promoottorin ohella artistin agentti ja usein myös manageri ottavat provisionsa ennen artistin omia kiertuekuluja. Heidän intresseissään on pitää kulut artistilla eikä siirtää niitä paikallisiksi. Toki kaikkien intresseissä on myös saada parasta äänenlaatua järkevillä kustannuksilla. Ajatus saadaan myytyä artistille viimeistään äänentoistofirmojen toimesta. Myyntipuheeseen sisältyy sanoma vakioäänentoiston ja -valoshow'n ylivertaisuudesta. Toisaalta samat artistit esiintyvät kesäaikaan yleensä vain festivaaliympyröissä, missä äänentoisto on aina paikallinen.

Kotimainen käytäntö

Verrataanpa kansainvälistä käytäntöä tilanteeseen pienessä suomalaisessa viihdebisneksessä. Täkäläiset tanssi- ja klubijärjestäjät ovat jossain määrin verrattavissa suuren maailman promoottoreihin. He ottavat hoitaakseen tiettyjä paikallisia tehtäviä ohjelmatoimiston ja artistin puolesta ja saavat siitä palkkionsa. Monissa tapauksissa tuo promoottori on ravintolan omistaja, joka katsoo saavansa varsinaisen hyödyn muualta kuin lipunmyynnistä.

Ravintolan kanssa tehtävä sopimus voi olla vaikkapa sellainen, että lipputulot jaetaan suhteessa 80/20 artistin eduksi. Kun ravintolan kapasiteetti on rajallinen ja/tai esiintyjän asema tarpeeksi vahva, voidaan päästä jopa jakoon 100/0, jolloin ravintola tekee tilinsä myyntitiskillä. Useimmissa tapauksissa sopimuksiin kuuluu takuusumma, joka antaa paikalliselle promoottorille taloudellisen motiivin markkinoida tilaisuutta.

Suomeen on viime vuosina syntynyt komeita konserttitaloja ja suosituimmat artistit ovat ottaneet nämä luonteviksi esiintymispaikoikseen. Näitä taloja ylläpitävät tahot eivät ole erityisen halukkaita järjestämään omia tilaisuuksia, vaan mieluiten vuokraavat tiloja ulkopuolisille järjestäjille. Useimmilla paikkakunnilla ei kuitenkaan ole paikallista promoottoria, joka vastaisi konserttien käytännön järjestelyistä. Tällöin konserttien vastaavaksi järjestäjäksi saattaa tulla artistin ohjelmatoimisto. Tämä tuo toimistolle tietenkin lisävelvollisuuksia, joista se voi haluta myös lisätuloa.

Ohjelmatoimisto promoottorina

Ohjelmatoimiston on edullista olla tilaisuuden järjestäjänä, jos on sovittu, että se saa provisionsa suoraan lipputuloista. Kun normaalin esiintymisen kohdalla ohjelmatoimisto ottaa provisionsa myös siitä osuudesta, mistä artisti maksaa matka- ja äänentoistokulunsa, voidaan nyt listan jatkoksi lisätä mm. mainonta, salin vuokra ja muut järjestelykulut. Jos lipunmyynti on lähtenyt liikkeelle huonosti, kannattaa toimiston lisätä mainontaa, sillä kulut menevät täysimääräisesti artistin osuudesta, mutta toimisto saa vakio-osuutensa jokaisesta lisämarkasta.

Artistin kannalta järjestely saattaa kuitenkin olla promoottorivaihtoehtoa edullisempi, varsinkin silloin, kun tilaisuus menee hyvin ja paikalliset kulut voidaan pitää kurissa. Kun toteutuu huonompi vaihtoehto, jolloin lipunmyynti takkuaa ja kulut karkaavat käsistä, voidaan joutua artistin kannalta ikävään tilanteeseen. Tällöin toimisto saa osuutensa suoraan lippukassasta, mutta artistin osuus kutistuu kulujen myötä.

Eri vaihtoehdoista voisi tehdä loputtoman määrän vertailuja, joista löytyisi useita muuttujia. Seuraavassa laskelmia, joissa tarkastellaan kahta mahdollista lipunmyyntitoteutumaa (esim. 100 % ja 60 % salin kapasiteetista). Laskelmissa ei ole huomioitu arvonlisäveron vaikutusta. Paikallisiin kuluihin kuuluu mm. talon vuokra, markkinointi ja tekijänoikeusmaksut. Ohjelmatoimiston normaali myyntiprovisio artistin esiintymisistä on 15 prosenttia. Ulkopuolisen promoottorin osuudeksi on sovittu kansainväliseen tapaan 20 prosenttia paikallisten kulujen jälkeisestä osuudesta. Sopimuksessa ei ole takuusummaa.

Kun lipunmyynti sujui hyvin, oli ohjelmatoimiston rooli myös promoottorina edullista artistille, joka hyötyi järjestelystä 4.200 mk. Ohjelmatoimiston osuus kasvoi 7.800 mk, jota voidaan pitää sen osuutena promoottorin tehtävistä. Kun lipunmyyntitulot jäivät pienemmiksi, muuttui tilanne kokonaan. Nyt artistille olisikin ollut edullisempaa, jos käytettävissä olisi ollut ulkopuolinen promoottori. Ohjelmatoimisto sai tässäkin tapauksessa ylimääräisen 6.600 mk promoottorin työstä eli enemmän kuin ulkopuolisen promoottorin osuus olisi ollut.

Tilannetta voidaan kohtuullistaa siten, että ohjelmatoimiston provisio lasketaan esimerkiksi 10 prosentin tasolle silloin, kun se toimii myös konsertin järjestäjänä. Tämäkään ei vaikuta vielä siihen, että toimiston on edelleen ehkä turhankin kannattavaa panostaa konsertin markkinointiin. Markkinointibudjetille kannattaisikin sopia varmuuden vuoksi tietty maksimi.

Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että ulkopuolisen promoottorin ollessa mukana jaetaan rahaa kolmen pelurin kesken. Ilman ulkopuolista promoottoria jakajia on kaksi. Paremmassa tapauksessa rahaa oli jaossa 60.000 mk ja huonommassa 20.000 mk.

Ulkopuolinen promoottori on monissa tapauksissa mielikuvitusoikeushenkilö, jota tosiasiassa ei ole tarjolla. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää järjestää konsertti itse, joko ohjelmatoimiston tai artistin itsensä toimesta. Jos ollaan varmoja menestyksestä, se on myöskin kannattava tapa, vaikka ulkopuolinen promoottori tarjolla olisikin.

Kolmas malli konsertointiin

Ohjelmatoimiston rooli promoottorina voi siis olla artistille edullista, jos lipunmyynti sujuu hyvin. Heikommalla lipunmyynnillä hyödyt realisoituivat vain ohjelmatoimistolle ja osa tästäkin hyödystä oli pois artistin osuudesta. Kun ulkopuolista promoottoria ei ollut, nousi ohjelmatoimiston provisio ohjelmamyyntisopimuksen mukaisesta 15 prosentista. Paremman lipunmyynnin tapauksessa provisio oli 25 prosenttia kulujen jälkeisestä osuudesta ja heikommalla lipunmyynnillä peräti 45 prosenttia. Molemmille osapuolille lienee eduksi, että päästäisiin neutraaliin tilanteeseen, jolloin esimerkiksi mainoskulujen lisääminen ei hyödytä vain ohjelmatoimistoa.

Seuraavassa esitetään laskentamalli tapauksessa, jossa ohjelmatoimisto on edelleen promoottorina, mutta paikalliset kulut katsotaan yhteisiksi. Toimisto ja artisti jakavat kulujen jälkeisen erän, jolloin esimerkiksi markkinointikustannukset vähentävät molempien osuutta alkuperäisen ohjelmamyyntisopimuksen mukaisilla prosenteilla (tässä 85/15).

Artistin kannalta tämä on ehdottomasti suositeltavin esitellyistä vaihtoehdoista. Tämä totuus paljastuu laskelmien viimeiseltä riviltä. Pitää muistaa, että artistin osuus sisältää koko seurueen palkat sosiaalikuluineen, matkakulut, majoitukset ym.

Ohjelmatoimisto saattaa vierastaa ajatusta, että ohjelmamyyntiprovisioon sisältyy myös promoottorin tehtävät. Provisiotaso on tietysti suhteutettava sen sisältämiin palveluihin. Lisäksi provisiotaso tyypillisesti putoaa esiintymishintojen noustessa riittävän korkealle tasolle.

Joka tapauksessa artistin tai mahdollisen managerinsa on otettava eri vaihtoehdot mietittäväksi, kun ollaan lähdössä konserttitalokiertueelle. Kyseessä onkin hyvä näytön paikka managerille. Etenkin silloin, kun manageri ja keikkamyyjä asuvat samassa persoonassa.