4/98
Frankfurt syö miestä
Ahti Vänttinen
Jokakeväinen Frankfurtin musiikkimessuhumu uuvuttaa innokkaankin kulkijan. Keli on Pohjolaa lenseämpi, mutta kaupunkipöly ja loputon hallien tarpominen seisottaa silmät päähän ja raskauttaa jalat. Musiikkia kaukaisesti muistuttava taustakakofonia täyttää tajunnan ja turruttaa mielen. "Hyvä reissu, mutta raskas." Seuraavassa pohdintaa ja poimintoja Frankfurtin annista.
Virtuaalimessut?
Milloin koittaa aika, jolloin messuannista voi nauttia virtuaalisesti, verkkoja pitkin ja kotoa käsin, eikä ulkomailla jaloin kuten nyt? Onko se jo Internetin myötä koittamassa? Turkulaista maahantuojaa mukaillen: netissä on messut joka päivä. Kaikilla merkittävämmillä valmistajilla on website, josta uudet ja vanhat tuotteet ja tiedot yleensä vaivatta löytyvät.
Kiinnostavien uutuuksien painopiste on yhä selvemmin siirtymässä tietokonesovelluksiin; näytillä on softaa ja erilaisia tietokoneeseen asennettavia kortteja. Kummassakaan ei oikeastaan ole mitään näkemistä, korttien speksit riittävät yleensä mainiosti, ja softademoja voi imuroida netistä.
Perinteisiä "oikeita" soittimia on edelleen käytävä hypistelemässä ja katsomassa paikan päällä. Suomalainen ei (eikä kukaan muukaan) usko ennen kuin näkee ja kuulee. Eikä tässä tapauksessa pidäkään. Pekka Nissilä arvioi seuraavassa Muusikossa perinteisempien soittimien satoa.
Odotusarvoja
Ei ole uutta auringon alla, eikä siinäkään, että rummutetaan tuotteista, joita ei ole vielä olemassa. Kilpailu ajaa valmistajat lyömään toisensa laudalta hinnalla millä hyvänsä. Valmistaja X saattaa keskuudessaan strategioida: Pankaa paremmaksi kuin Y! Jos sen voisi edes teoriassa tehdä, rakentakaa tyylikäs kotelo, painakaa esitteet ja "speksit" ja viekää messuille! Ja näin toimitaan. Markkinoille tuotteet saadaan "syksyllä", "vuoden loppuun mennessä" tai "muutaman kuukauden sisällä". Ehkä. Joka tapauksessa saadaan aikaan epävarma tunnelma, ei kannata ostaa markkinoilla olevaa Y:tä, kun X:ltä on pian tulossa sitä ja tätä...
PC ja musiikkituotanto
Ei ole montakaan vuotta siitä, kun sekvensseriohjelmat olivat se juttu; kilpailu oli kovaa. Koneiden suorituskyvyn kehityttyä olennaisesti ei enää kukaan puhu sekvensseriohjelmista. Ne ovat väistyneet kovalevyäänityksen, softaefektiprosessorien, softasyntikoiden ja DSP-platformien tieltä.
Vielä joku vuosi sitten ajatus musiikin tuotannosta PC:llä herätti esittäjäänsä kohtaan säälinsekaisia tunteita. Hyvä mies, pitää olla Mac... PC:n omistaja ansaitsee toki edelleenkin säälinsä, vaikkakin lähinnä ihmiskunnalle kavaluudella pakkosyötetystä käyttöjärjestelmästä johtuen.
PC on joka tapauksessa osoittanut, että sillä voi myös tehdä töitä. Sitä ei toki voine kiistää, että PC:llä työskenneltäessä tuottavuus on keskimäärin alempi kuin Macillä, koska PC:n käyttökunnossa pitäminen vaatii yleensä enemmän aikaa ja ponnisteluja.

Yamaha DSP Factory DS2416 -kortti ja audiolaajennus AX44
DSP Factory
Yamaha esitteli näyttävästi PCI-väyläisen kortin ja ja I/O-yksikön yhdistelmää otsikolla DSP Factory DS2416/AX44. Se tarjoaa PC:n omistajalle digitaalisen miksaus- ja äänitysympäristön kaikilla herkuilla. Miksauspuoli vastaa reaaliajassa Yamahan 02R-mikserin tehoa: 24-kanavaa/32 bittiä, 104 aluetta nelialueisia parametrikorjaimia, kaksi efektiprosessoria luokkaa REV500, 26 dynamiikkaprosessoria, kanavaviive 20 kanavalla, digitaalinen patchbay, 2-kanavaisen 20-bittisen A/D muuntimen sekä 16 kovalevyäänitysraitaa jopa 32 bitin resoluutiolla. Yhtäaikainen äänitys onnistuu 32-bitin syvyydellä kahdeksalle monoraidalle tai 16-bittisenä neljälle stereoraidalle. Kuuntelussa raitamäärät tuplautuvat. Kortissa itsessään on koaksiaalinen digitaali I/O.
Yamahan DS2416 käyttää kortilla tulevaa prosessointivoimaa eikä tietokoneen prosessoria, mikä on kyllä fiksua vielä pitkälle tulevaisuuteen. Monet nimenomaan PC-ympäristöön tehdyt systeemit ovat sikäli hataralla pohjalla, että ne joutuvat kerjäämään laskenta-aikaa prosessorilta ja kömpelöltä käyttöjärjestelmältä, joka ei todellisesta moniajosta ole kuullutkaan. Kun vähänkin ammattimaisempi audion käsittely vaatii reaaliaikaista toimintaa, ovat pentiumit yleensä melko lujilla. DS2416 prosessoi ääntä viiden kortilla olevan DSP-sirun voimalla.
Standardikokoinen (5,25 tuumaa) tietokoneeseen asennettava AX44 (4 in/4 out) Audio Expansion Unit on tarpeellinen lisävaruste DS2416:n käyttäjälle. Yhteen korttiin voi yhdistää kaksi audiolaajennusosaa, jolloin saadaan kahdeksan analogista sisään/ulostuloa. Kesän tienoilla on tulossa AX16-AT, 16-kanavainen ADAT-väyläI/O. Softavalmistajista muun muassa Cakewalk, Emagic, Sonic Foundry ja Steinberg ovat jo ilmoittaneet ohjelmiensa tukevan DSP Factorya, joka toimii aluksi PC:ssä. Mac-versio on tulossa myöhemmin.
Lisätietoja Internetistä: www.yamaha.com

SCOPE Fusion Platfrom: Ohjain ja DSP-kortti
SCOPE
PC-kovalevyäänityksen pioneeri, 1992 perustettu saksalainen Creamware ennakkoesitteli Frankfurtissa monikäyttöisen DSP-platformin nimeltä SCOPE Fusion Platform. Creamware on luonut maineensa tripleDAT:illa ja siitä polveutuvalla tuoteperheellä, joka toi HD-äänitykseen muun muassa reaaliaikaiset efektit ja integroidun CDR-polton jo pari vuotta sitten. Nyt Creamwarella on yli 60 työntekijää ja yli 15.000 tripleDAT -käyttäjää maailmanlaajuisesti.
SCOPEnkin moottorina on tehokas DSP-kortti, jolla vääntää 6 tai mahdollisesti jatkossa jopa 12 tehokasta Analog Devices SHARC-prosessoria.
SCOPE (SCalable Object Processing Environment) voi toimia useana laitteena yhtä aikaa, esimerkiksi syntikkana, samplerina, mikserinä ja kovalevytallentimena. Tavoitteena on ollut yhdistää koko studio yhdelle vakaalle ja kontrolloitavissa olevalle alustalle.
- Universaali platform vaatii paitsi valtavan harppauksen eteenpäin, mitä tulee DSP-voimaan, myös uudenlaista ajattelua ja lähestymistapoja arkkitehtuurin ja ohjelmistojen osalta, toteaa Frank Hund, CreamWaren pomo. PCI-väylää käyttävä SCOPE tulee saataville sekä PC:lle että Mac:ille. Julkaisupäivää tiedustellessani vastaus oli: "1998".
SCOPE-sovelluksia oli Frankfurtissa kokeiltavana muun muassa perinteinen FM-syna, polyfoninen "minimoog", Commutator (uudenlainen syntesoija, jossa yhdistettiin granulaarinen ja analoginen synteesi sekä sämpläys). Käyttäjä voi halutessaan suunnitella käytettävät modulit, piirit ja kytkennät alusta lähtien. Virtuaalilaitteita voi myös rakentaa valmiista vapaasti yhdisteltävistä elementeistä. SCOPE mahdollistaa kokonaan uudenlaisten syntikoiden kehittämisen. Creamware esitteli osastollaan myös ulkoisen kontrollerin prototyypin, jossa koskettimiston voi irrottaa ja vaihtaa mikseriliu'uiksi.
SCOPE ei korvaa Creamwaren tripleDAT:ia, joita voi käyttää SCOPE:ssa erillisenä kovalevyäänityslaajennuksena, jolloin tripleDAT:in Pentium "native" DSP efektejä voi käyttää myös SCOPEsta käsin. Kaikkien tripleDAT-korttien fyysiset ulostulot ovat niin ikään käytettävissä SCOPEsta .
Lisätietoja Internetistä: www.creamware.com tai www.creamware.de
Cubase VST/24
Cubase Audio XT HDR/sekvensseriohjelma kantaa nyt nimeä VST/24. 24-bittinen, maksimissaan 96 kHz:n näytteenottotaajuudella porskuttava lippulaiva. Sisäinen prosessointi tapahtuu 32-bittisenä. 24- bittisyyteen kykeneväisen I/O-laitteen kanssa VST/24:llä pitäisi syntyä hienoa jälkeä.
VST/24 tukee monia DSP-pohjaisia kovalevyäänityslaitteita, kuten AKAI DR8/16:ta, Digidesign Session 8:a, Yamaha CBXD5/D3:a jne. Raitojen määrä ja prosessointikapasiteetti riippuvat käytetystä laitteesta.
Lisätietoja Internetistä: www.steinberg.de

Fostex FD-4 digitaalineliraituri
Fostex
rummutti kevytsarjaan uutta FD-4 neliraituria. Neliraituria? Eikö niiden aika pitänyt olla ohitse? FD-4 on digitaalinen neliraituri, joka näyttää ulospäin suunnilleen analogisen kasettiraiturilta. Perusidea on yksinkertainen mutta fiksu: mediariippumattomuus. FD-4:ssä ei ole perusversiona valmiina kovalevyä tai muuta tallennusalustaa. FD-4:n omistaja voi käyttää lisävarusteena saatavaa sisäistä E-IDE-levyä, ulkoista SCSI-levyä (SCSI-2 liitäntä), Iomegan Zip-levyä (!), Magneto-optisia levyjä tai SyQuestin EZ Flyeria. Tallennusajat riippuvat käytetystä mediasta. Lukemattomat Zip-aseman omistajat saavat siis lisähyötyä investoinnistaan.
FD-4:n mikserin EQ ansaitsee sarjassaan erityismaininnan, sillä keskialue on parametrinen. Aux-lähtöjä on kaksi per kanava ja stereopaluita niin ikään. Kanavissa 3 ja 4 on myös inserttipiste , mikä mahdollistaa esimerkiksi ulkoisen dynamiikkaprosessorin käytön. Kanavissa 3 ja 4 on balansoitu XLR- mikkisisäänmeno. Myös optinen S/PDIF I/O löytyy.
FD-4 tallentaa kompressoimatonta 44,1 kHz audiota samanaikaisesti kahdelle raidalle ja toistaa neljää raitaa. Hieno ominaisuus on se, että loppumiksauksen kahdelle raidalle voi tehdä "ylimääräisille" L ja R - raidoille ilman, että neljään alkuperäisraitaan tarvitsee kajota. Käytettävissä on myös 32 kHz näytteenottotaajuus, jolloin äänitysaikaa saadaan tarvittaessa lisää. FD-4:ssä on kolme eri äänitysmoodia, jotka soveltuvat eri medioille: "Mastering Mode 1" (4 + 2 raitaa, 44,1 kHz, 16 bittinen lineaarinen) sisäiselle E-IDE levylle, ulkoiselle SCSI-levylle ja Syquest EZ Flyerille; "Mastering Mode 2" (4 raitaa, 44,1 kHz, 16 bittinen lineaarinen) esimerkiksi Iomega Zipille ja "Normal Mode" (4 + 2 raitaa, 32 kHz, DAC-kompressoitu) esimerkiksi Zipille ja Magneto-optisille levvyille.
Digitaalisuus tuo luonnollisesti mukanaan monipuoliset editointiominaisuudet tyyliin leikkaa, liimaa ja kopioi.
Lisätietoja Internetistä: www.fostex.com

Roland VS-1680
Roland
demosi näyttävästi uutta VS-1680 -raituriaan. VS-1680 on nimensä mukaisesti 16-raitainen kovalevytallennin, jatkoa V-sarjan hyvin menestyneille tallentimille. Trendien mukaisesti laite tallentaa äänen 24-bittisenä.
VS-1680:n kookas näyttöruutu mahdollistaa helpon käytön ja editoinnin, joskaan homma ei ole läheskään yhtä helppoa kuin tietokoneen näytöllä. Tarjolla on lisävarusteena kaksi 24-bittistä multiefektiprosessoria, jotka pystyvät käsittelemään kumpikin neljä stereo- tai kahdeksan monoefektiä. Laitteessa on 10 audiosisäänmenoa, joista kaksi on phantomvirtasyötöllä varustettuja mikki-XLR:iä.
Lisävarusteena saa myös V-sarjan raitureihin varta vasten suunnitellun CDR-polttoaseman. Kompakti kokonaisuus, jossa on periaatteessa kaikki äänitetuotannossa tarvittavat vatkaimet.
Lisätietoja Internetistä: www.rolandus.com

Behringer Tube Composer T1952
Behringer
jatkaa linjallaan, eli paljon uusia malleja, halvat hinnat ja isot volyymit. Plagiointikäräjät Mackien kanssa jatkuvat Seattlessa - piakkoin päästään itse asiakysymyksiin - mutta kauppa käy. Uusina tulokkaina arsenaalissa ovat trendikkäät putkilaitteet: Magician T1950 (8-kanavainen "lämmitin"), Tube Composer T1952 (2-kanavainen putkikompressori/gate/expander), Tube Ultragain T1953 (2-kanavainen putkietuaste mikrofoneille), Tube Ultra-Q T1951 (4-alueinen parametrinen putki-EQ), Tube Ultrafex T1954 (2-kanavainen putkienhancer).
Tutuista malleista (Ultrafex, Dualfex, Autocom, Composer, Multicom, Multigate ja Ultra-Q) on saatu ulos PRO-mallit, mikä tarkoittaa uusia ominaisuuksia. Myös digitaalisia efektiprosessoreita on viljalti tarjolla: Virtualizer DSP1000 (multiefekti), DSP1100 Feedback Destroyer (kierronestäjä), Modulizer DSP1200 (multiefekti) , Ultramizer DSP1400 (automaattinen kompressori/enhancer tyyliin Finalizer), Ultramatch SRC2000 (näytteenottotaajuuden muunnin/jitterin poistaja), Ultra-Dyne DSP9000 (24- bittinen multiband dynamiikkaprosessori) - kuka pysyy perässä? Halvat hinnat ja laaja valikoimat ovat toki kuluttajan etu.
Mikseripuolella tarjolla oli Eurodesk MX8000:n seuraaja, MX9000-malli. MX9000 tarjoaa 48/24 kanvaa (inline-pöytä), 8-ryhmää ja kiinteän mittaritaulun. MX3282A ja MX2442A iskevät kompaktiin live/äänityssarjaan kilpailemaan - kenenkäs muun kuin - Mackien kanssa. Myös efektiprosessorilla varustettuja kompaktipöytiä on tulossa (MX3242X ja 1804X).
Lisätietoja Internetistä: www.behringer.de

RCF 500 -aktiivikaiutin
RCF
esitteli Frankfurtissa ART 500 -kaiutinsarjaansa, josta löytyy sekä aktiivi- että passiiviversiot. RCF sai 1997 markkinoille tullutta 300-sarjaansa niin hyvin kaupaksi, että tuotekehittelyyn on haluttu panostaa ja valikoimaa laajentaa. 500-sarjan aktiiviversioita on saatavilla 300+50 W (400A-malli), 400+100 W (500A) kokoäänikaappeina sekä 400 watin subbarina. JBL:n suositun EON-sarjan ilmeisenä kilpailijana RCF on toki päässyt valmiiksi hyvään imuun, mutta RCF:istä on käyttäjiltä tullut myös hyvää palautetta. Hinta-laatusuhde on selvästi kohdallaan.
RCF:n Internet-sivut ovat tekeillä (www.rcf.com).
|