11/98
Muusikkojen Sairauskassa on merkittävä lisäetu liiton jäsenille
Ensimmäinen kymmenvuotiskausi on takana Muusikkojen Sairauskassan toiminnassa. Varsinainen avustustoiminta aloitettiin vuonna 1997. Sitä ennen oli kerätty avustustoimintaan tarvittavia varoja parin vuoden ajan.
Parhaillaan on menossa Sairauskassan organisoima kuulotutkimuskampanja. Sen puitteissa kassan jäsenet, jotka eivät ole vakinaisessa työsuhteessa orkestereissa tai muissa työpaikoissa, joissa työterveydenhuolto on kunnossa, voivat käydä tarkistuttamassa kuulonsa kassan kustannuksella. Kymmenet muusikot eri puolilla Suomea ovatkin käyttäneet hyväkseen mahdollisuuden tarkistuttaa kuulonsa asiantuntijalla.
Muusikkojen Sairauskassan avustustoimintaa on koko toiminta-ajan kehitetty ja monipuolistettu. Perusperiaatteena kassan toiminnassa on ollut tarjota jäsenille apua sellaisissa ammatin kannalta tärkeissä asioissa, joissa on lainsäädännöstä tai muusta syystä johtuvaa erityistä avun tarvetta.
Muusikkojen Sairauskassa antaa nykyisin kaikille jäsenille hammashoitokorvauksia. Kuulosuojainten hankintaa tuetaan tuntuvin avustuksin. Freelancemuusikot voivat saada sairauspäivärahaa sairaustapauksissa sairausvakuutuslain mukaisilta karenssipäiviltä, jos sairaus aiheuttaa ansionmenetystä. Kuulotutkimukseen avustusta on annettu usean vuoden ajan ennen nyt menossa olevaa kampanjaa.
Muusikkojen Sairauskassa on täydentävä avustuskassa. Kun jäsenet ovat järjestetyn työterveyshuollon piirissä, mikä on asianlaita pysyväisluontoisissa työsuhteissa kaupunginorkestereissa ja muissa vastaavissa työyhteisöissä, he saavat Sairauskassan myöntämiä avustuksia sääntöjen määräämässä järjestyksessä. Hammashoitokorvauksia voivat nyt saada myös pysyvässä työsuhteessa olevat jäsenet, jos työnantaja ei ole korvannut kustannuksia tai jos kustannuksia ei ole saatu korvatuksi sairausvakuutuslain nojalla.
Muusikkojen Sairauskassa on Suomen ammattiyhdistyskentässä ainutlaatuinen. Äskettäin pidetyssä kansainvälisen muusikkojen liiton edustajakokouksessa käsiteltiin muusikkojen työterveyskysymyksiä ja muutamissa esityksissä toivottiin, että olisi olemassa muusikkojen sairauskassa tai vastaava avustusorganisaatio. Suomessa näin asianlaita jo onkin.
Muusikkojen Sairauskassan toimintaa on tarkoitus edelleen kehittää siten, että se mahdollisimman hyvin palvelisi jäsenistön ammatillisia tarpeita. Työterveyteen ja työsuojeluun liittyviin kysymyksiin panostetaan muutoinkin liitossa yhä enemmän ja yhteistyötä liiton ja Sairauskassan kesken tullaan kehittämään edelleen.
Kaikki Muusikkojen liiton jäsenet ovat Muusikkojen Sairauskassan jäseniä lukuun ottamatta 65 vuotta täyttäneitä henkilöitä.
|