|
|
|
Liittymislomakkeen Täyttöohjeet
Täytä oheinen liittymislomake huolellisesti! Jos siirryt toisesta ammattiliitosta Muusikkojen liittoon, toimita liittymislomakkeen mukana jäsentodistus edellisestä liitostasi. Työssäoloaika ja jäsenyys edellisessä kassassa voidaan laskea jäsenen hyväksi vain, mikäli liittyminen tapahtuu yhden (1) kuukauden kuluessa siitä, kun jäsen on eronnut edellisestä kassasta. Työttömänä ei voi siirtyä liitosta toiseen. Jos olet freelancemuusikko, toimita selvitys työllistymisestä siirtymiskuukaudelta. Merkitse liittymislomakkeen kääntöpuolelle rastilla se paikallisosasto, johon haluat liittyä (ohessa luettelo Muusikkojen liiton paikallisosastoista). Palauta liittymislomake Muusikkojen liiton toimistoon. Liittymislomakkeen käsittely vie aikaa 1-2 kuukautta. Jäseneksiliittymispäivämäärä on pääsääntöisesti se päivämäärä, jolloin jäsen on allekirjoittanut liittymislomakkeen. Edellytyksenä on, että lomake on saapunut liiton toimistoon kohtuullisessa ajassa allekirjoituspäivämäärästä (7 vrk). Myöhemmin saapuneessa jäseneksiliittymispäivämääräksi voidaan katsoa lomakkeen saapumispäivämäärä ellei myöhästymiselle ole hyväksyttävää syytä. Muistathan hankkia liittymislomakkeeseen kahden Muusikkojen liiton jäsenen suosituksen! Jos liityt uudelleen Muusikkojen liittoon ja sinut on aiemmin erotettu liitosta kuuden kuukauden maksamattomien jäsenmaksujen takia, on sinun suoritettava vanha ns. kuuden kuukauden rästimaksu, ennen kuin voit liittyä uudelleen. Uudelleen liittyvän jäsenen ei tarvitse hankkia liittymislomakkeeseen suosituksia. PÄÄTOIMINEN JÄSEN - Liittyy liittoon, paikallisosastoon, Journalistien ja esittävien taiteilijoiden työttömyyskassaan (JET-kassa) sekä Muusikkojen Sairauskassaan
Päätoimiseksi jäseneksi hyväksytään ainoastaan muusikon tai laulajan työssä vakituisesti toimiva henkilö. Jos olet toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa kaupunginorkesterissa/kaupunginteatterissa/oopperassa, tulee sinun täyttää jäsenmaksuperintävaltakirja. Jäsenmaksuperintävaltakirjan saat orkesterin luottamusmieheltä, palkkatoimistosta tai liiton toimistosta. Valtakirjan nojalla työnantajasi perii liiton ja työttömyyskassan jäsenmaksut palkastasi ja tilittää ne liitolle. Jos olet freelance-, keikka- tai ravintolamuusikko, merkitse keskimääräiset kuuden kuukauden palkkatulosi liittymislomakkeeseen. Ilmoittamasi tiedon perusteella määrittelemme sinulle jäsenmaksuluokan. Jäsenmaksulaskut saat kotiisi neljännesvuosittain. Päätoimisen jäsenen jäsenmaksuluokkia on kuusi kappaletta (AY, BY, CY, DY, EY ja FY). Merkitse liittymislomakkeeseen myös työnantajasi. Mikäli palkkatulosi muuttuvat, muita ilmoittaa siitä liiton toimistoon, jotta voimme tehdä jäsenmaksuluokan muutoksen. SIVUTOIMINEN JÄSEN - Liittyy liittoon, paikallisosastoon ja Muusikkojen Sairauskassaan Sivutoimiseksi jäseneksi SY-jäsenmaksuluokkaan voi liittyä esim. musiikinopettaja, säveltäjä, äänittäjä tai muun työn ohessa muusikon työtä tekevä henkilö tai muusikko, joka ei tee kokoaikaisesti muusikon työtä. Jos olet sivutoiminen muusikko, merkitse liittymislomakkeeseen päätoimen ammattiliittosi, mikäli kuulut entuudestaan toiseen ammattiliittoon. OPISKELIJAJÄSEN - Liittyy liittoon, paikallisosastoon ja Muusikkojen Sairauskassaan Jos olet päätoiminen opiskelija, muista lähettää liittymislomakkeen mukana opiskelutodistus. TUTUSTU HUOLELLISESTI OHESSA OLEVAAN MATERIAALIIN |