Tervetuloa Samulin kotisivuille. Täältä löytyy tietoa tekemisistäni, ääninäytteitä ja kuvia PR-käyttöön.

-PROJEKTEJA

-AJAN AALLOILLA

-HAASTATTELU 8/2002 (Suomijazz -sivuilla )

-HAASTATTELU 10/2001 (www.lahettamo.org -sivuilla )

-BIOGRAFIA (Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen sivuilla, englanninkielinen )

-SÄVELLYKSIÄ

-ÄÄNITTEITÄ (sis. ääninäytteitä)

-ESIINTYMISIÄ

-KUVIA - vapaasti ladattavissa lehdistö- ja promootiokäyttöön

-YHTEYSTIEDOT

-TIE - kuva ja mietteitä Suomen kesäisiltä teiltä
 
 
 

PROJEKTEJA
 

7 HENKEÄ

Oman yhtyeeni pohjana on pianotrio, jossa itseni lisäksi soittavat Uffe Krokfors (kontrabasso) ja Mika Kallio (rummut). Ensimmäinen levymme Korpea kuunnellessa julkaistiin vuonna 1998. Vuodesta 2001 alkaen yhtye on kasvanut, ensin kvartetiksi joko Sonny Heinilän tai Sakari Kukon kanssa, ja vuodesta 2002 oktetiksi, johon kuuluvat edellämainittujen lisäksi puhaltajat Pepa Päivinen , Jorma Tapio ja vuorotellen Juhani Aaltonen tai Pentti Lahti.

2002 tehty oktettilevy sai nimekseen Samuli Mikkonen & 7 HENKEÄ, ja siitä on kehkeytynyt nimi myös yhtyeelle. Soitamme pääasiassa minun sävellyksiäni, tai enemmän tai vähemmän organisoituja improvisaatioita. 7 Hengen konsertti marraskuussa 2003 Tampere Jazz Happeningissa on lähetetty EBU -yleisradioverkoston kautta eri Euroopan maissa. Konsertista löytyy englanninkielinen arvio sivulta allaboutjazz.com .

Vuoden 2005 uusi projektimme on "Ajan aalloilla" , jossa tutkimustemme kohteena ovat 1900-luvun alkupuolen suomalaiset säveltäjät Jean Sibelius, Toivo Kuula, Oskar Merikanto, Ilmari Hannikainen, Yrjö Kilpinen, Leevi Madetoja, Armas Järnefelt ja Heino Kaski. Projekti sai ensiesityksensä kesän -05 aikana festivaaleilla Jyväskylässä, Porvoossa ja Torniossa. Porvoon Musica Futura -festivaalin konserttimme 21.8. kuvattiin ja se esitetään YLEn TV1:ssä huhtikuussa -06.

Samuli Mikkonen & 7 HENKEÄ tekee konserttikiertueen kotimaassa maaliskuun lopussa -06.

Pianotriona olemme tehneet yhteisprojekteja myös muiden kanssa. Lokakuussa 2001 julkaistiin Sakari Kukon levy Virret - spirituals from the North , jossa tutkimme Sakarin, Uffen ja Mikan kanssa vanhojen suomalaisten virsien koskettavaa, elämänmakuista  maailmaa. Trio on tehnyt yhteistyötä myös mm. saksofonisti Jone Takamäen, laulajatar Mirja Mäkelän, pasunisti Paul Rutherfordin (UK) ja saksofonisti George Haslamin (UK) kanssa.



KANSAINVÄLISIÄ PROJEKTEJA

Tärkein kansainvälisempi yhtyeeni on yhteispohjoismainen trio Anders Jorminin (b/SWE) ja Audun Kleiven (drs/NOR) kanssa. Olemme soittaneet aiemmin Norjassa, Tanskassa ja Suomessa joulukuussa 1998, ja tämän kiertueen Helsingin-konsertti KOM-teatterissa on julkaistu levynä "KOM-LIVE". Keväällä 2004 aloimme soittaa taas yhdessä, keikoilla Copenhagen Jazz House :ssa ja Nefertiti :ssä Göteborgissa ja Norjassa Bergenin Nattjazz -festivaalilla. Äänitimme myös uuden levyn, joka julkaistaan vuoden 2006 aikana.

Toukokuussa 2000 minulla oli ilo soittaa Lontoossa Polarjazz 2000 -tapahtumassa trumpetisti- ja säveltäjälegenda Kenny Wheelerin (UK), Jorma Ojanperän (b) ja Markku Ounaskarin (drs) kanssa sekä Bath International Music Festival:illa suomalais-brittiläisessä BURN - kokoonpanossa. Myös Mika Mylläri Quintet esiintyi Lontoossa, vahvalla ja poeettisella saksofonisti Ed Jonesilla (UK) vahvistettuna. BBC3 -radiokanava nauhoitti ja radioi osan konserteista.



MUIDEN KANSSA

Olen toiminut oman bändin lisäksi mm. seuraavissa kotimaisissa yhtyeissä:

- Jouni Järvelä Group (1993-)

- Lasse Lindgren Brotherhood (2003-)

- Pekka Pylkkäsen Putkipaja ("Pekka's Tube Factory") (1999-)

- Mika Mylläri Quintet (1996-)

- Markus Ketola TILA ensemble (1997-2001)

- Jari Perkiömäki Quartet (1995-98, 2000)

- Esa Pietilä Quintet (1999-2001)

- Mikko Innanen & kumpp. (2001)

- Wäinämoiset (1992-2000)
 
 
 

SÄHKÖ

Pääsoittimeni pianon lisäksi olen käyttänyt myös synteettisiä tai tietokoneella muokattuja soundeja, lähinnä kolmessa yhtyeessä. Jyväskyläläinen Wäinämoiset -yhtye on toiminut vuodesta 1992, eikä se ole esiintynyt koskaan Keski-Suomen ulkopuolella. Bändin esikoislevy julkaistiin kesäkuussa 2000. Toinen sähköisempi bändi on saksofonisti Jouni Järvelän yhtye, joka on toiminut vuodesta 1993. Yhtyeen ensilevy Lento on vuodelta 1999 ja toinen, huhtikuun -05 aikana äänitetty live-äänite julkaistaan vuoden -06 aikana. Pekka´s Tube Factory keskittyy saksofonisti-huilisti Pekka Pylkkäsen sävellyksiin, ja tämä projekti on vienyt esiintymään välillä Kiinaan, Argentiinaan ja Peruun asti.

Sävelsin vuonna 1999 myös musiikin Mika Waltarin näytelmään "Akhnaton, auringosta syntynyt", jossa elektroakustinen äänimaailma on tärkeässä osassa.

Joulukuussa 2002 äänitin YLEn Radiomafialle 6 omaa kappaletta, joissa yhdistelen flyygeliä erilaisiin sähköisesti tuotettuihin tai muokattuihin sekä konkreettisiin ääniin.

 
 
 

SÄVELLYKSIÄ

Tärkeimpiä laajempia sävellyksiäni ovat

Enigma 2005
(2x fl, oboe, cor anglais, 2x cor, 2x flyygelitorvi, trb, bass trb, 2x vl, vla, vc, piano, kontrabasso, rummut)
ke. Erasmus Helsinki Orchestra, Arabia-sali, Helsinki 4/05

Mundus Senescit 2004
(2x vl, vla, vc)
ke. Zagros-kvartetti, Ateneum-sali, Helsinki 10/04

Sataa, taas 2004
(soolotrumpetti tai -sopraanosaksofoni + big band: 4x trpt, 3x trb, bass trb, 2x alto sax, 2x ten sax, bar sax, piano, guit, kontrabasso, rummut)
ke. Jyväskylä Big Band, Siltasali, Jyväskylä 5/04

Päijänne 2003
(2x alto sax, 2x flute, bass cl, piano, kontrabasso, perc, kantele)
ke. S.M. & 7 HENKEÄ, Tampere Jazz Happening 11/03

Hiiviskelijä 2003
(solo alto flute, oboe, cl, cor, bsn)
ke. Vaja -ensemble, Ateneum-sali, Helsinki 10/03

Port Rerehatwe 2002
(alttosaksofoni + big band: 4x trpt, 3x trb, bass trb, alto sax, 2x ten sax, bar sax, piano, guit, sähköbasso, rummut
tai
alttosaksofoni + sinfoniaorkesteri + big band: 2x fl, oboe, cor anglais, 2x cl, sax ATTB, fagotti, 2x cor, 4x trpt, 3x trb, bass trb, 2x vl, vla, vc, kontrabasso, sähköbasso, rummut))

ke. Jyväskylä Big Band, Taulumäen kirkko, Jyväskylä 4/03

Varjot horisontissa 2002
(alto sax, 2x ten sax, bar sax, piano, kontrabasso, perc)
ke. S.M. & 7 HENKEÄ, Jumo Jazz Club, Helsinki 3/03

Taivasalla 2002
(fl, alto fl, bass fl or 2x vl, vla, ssax)
ke. Valkoinen Sali, Helsinki 10/02

Vehkeilijä 2001
(fl, piano, kontrabasso, perc)
ke. S.M. & 3 HENKEÄ, K-P konservatorio, Kokkola 9/01

Musiikki Mika Waltarin näytelmään Akhnaton, auringosta syntynyt 1999
(oboe/cor anglais, p, timpani/marimba/vibrafoni/tub.bells,
6 lauluääntä sekä elektroninen ääni)
ke. Aleksanterin teatteri, Helsinki 9/99

Horjahteleva maisema 1997
(s.sax, a.sax, t.sax, bar.sax)
ke. UMO, Ateneum -sali, Helsinki 12/97

Kolme pientä kappaletta 1994
(cl, p, vibrafoni)
ke. Universtas -ensemble, Sibelius Academy's Concert Hall, Helsinki 5/94


 
 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 




ÄÄNITTEITÄ

Samuli Mikkonen & 7 HENKEÄ 2003

Mikkonen/Jormin/Kleive: KOM-LIVE 2000

Samuli Mikkonen: Korpea kuunnellessa 1998

Lasse Lindgren Brotherhood: Sunburst 2005

Jouni Järvelä Group: Lento 1999

Sakari Kukko: Virret 2001

Sakari Kukko: Joulu 2003

Pekka Pylkkänen: Opaque 2001

Wäinämoiset: Wäinämoiset 2000

Markus Ketola: Tila 1998

Jan Simons Band: Answer 1999

Mika Mylläri Quintet: Les Ponts 1997

Jari Perkiömäki Quartet: Shades 1996
 
 

KONSERTTEJA YM.

2006

7.3. klo 21 John Zorn: Cobra - UMO Jazz House, Pursimiehenkatu 6, Helsinki
John Zorn - sax; Raoul Björkenheim, Marzi Nyman - g; Timo Hietala, Seppo Kantonen, Samuli Mikkonen - keys; Max Savikangas - vla; Juho Laitinen - vc; Ulf Krokfors - kontrabasso; Pekka Törmänen, sähköbasso; Janne Tuomi, Tuomo Lassila - perc; Mika Kallio - rummut

21.3. klo 19 Malmitalo, Helsinki Samuli Mikkonen & 7 HENKEÄ Ajan aalloilla
Samuli Mikkonen - piano, pukinsarvi, kantele ym.; Sonny Heinilä - tenori- ja sopraanosaksofoni, alttohuilu; Sakari Kukko - tenorisaksofoni, sopraanosaksofoni, huilu, puuhuilut; Pentti Lahti - altto- ja tenorisaksofoni, huilu; Pepa Päivinen - baritonisaksofoni, bassoklarinetti, puuhuilut; Jorma Tapio - altto- ja tenorisaksofoni, bassohuilu, bassoklarinetti, muinaissoittimet; Mika Kallio - rummut, kantele; Ulf Krokfors - kontrabasso

23.3. klo 19 Salon Taidemuseo Olli Heinilä Quartet

28.3. klo 19 Malmitalo, Helsinki Suomen Saksofoniseuran konsertti

29.3. klo 19 Suolahtisali Samuli Mikkonen & 7 HENKEÄ Ajan aalloilla
Samuli Mikkonen, Sonny Heinilä, Sakari Kukko, Pentti Lahti, Pepa Päivinen, Jorma Tapio, Mika Kallio, Ulf Krokfors

30.3. klo 19 Akustiikka, Ylivieska Samuli Mikkonen & 7 HENKEÄ Ajan aalloilla
Samuli Mikkonen, Sonny Heinilä, Sakari Kukko, Pentti Lahti, Pepa Päivinen, Jorma Tapio, Mika Kallio, Ulf Krokfors

31.3. klo 19 Palmgren -konservatorio, Pori Samuli Mikkonen & 7 HENKEÄ Ajan aalloilla
Samuli Mikkonen, Sonny Heinilä, Sakari Kukko, Pentti Lahti, Pepa Päivinen, Jorma Tapio, Mika Kallio, Ulf Krokfors

1.4. klo 16 Turku Jazz Samuli Mikkonen & 7 HENKEÄ Ajan aalloilla
Samuli Mikkonen, Sonny Heinilä, Sakari Kukko, Pentti Lahti, Pepa Päivinen, Jorma Tapio, Mika Kallio, Ulf Krokfors

15.4. klo 23 YLE TV 1 Samuli Mikkonen & 5 HENKEÄ Ajan aalloilla
Samuli Mikkonen, Sonny Heinilä, Sakari Kukko, Jorma Tapio, Mika Kallio, Ulf Krokfors - konserttitaltiointi Porvoon Musica Futura -festivaalilta elokuussa 2005



 
 
 

YHTEYSTIEDOT

Levymyynti postitse:

Abovoice/Niklas Winter
Kerttulinkatu 9 G 29
FIN-20500 TURKU
Tel +358 50 494 8640
e-mail: niklaswinter@abovoice.com
http://www.abovoice.com

Digelius Music IMPORT & EXPORT
Laivurinrinne 2
FIN-00120 Helsinki
Tel +358 9 666 375
Fax +358 9 628 950
e-mail: order@digelius.com
http://www.digelius.com/

Levyjen jakelu (tukkumyynti) Suomessa:

Warner Music Finland Oy
Vattuniemenkatu 21
Box 179
FIN-00211 Helsinki
Puh: +358 9 681 40 400
Fax: +358 9 681 40 481
e-mail: timo.kivinen@warnermusic.com
http://www.wmserver.net/yritys/

Promootiomateriaali:

Suomen Jazzliitto
PL 54, 00101 Helsinki
puh. (09) 757 2077, fax 09 757 2067
e-mail: jazzliitto@musicfinland.com

Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus
Lauttasaarentie 1
00200 Helsinki
puh. (09) 6810 1313
fax (09) 6820 770
e-mail: info@mic.teosto.fi

Keikkatiedustelut, terveiset ym:

Samuli Mikkonen
puh. 050-341 2706
e-mail: samuli.mikkonen@siba.fi