Muusikot
Taiteellinen johtaja:

Petri Tapio Mattson - viulu, alttoviulu, viola da gamba
Petri Tapio Mattson opiskeli Sibelius-Akatemiassa 1992-1999 opettajinaan mm. Grazyna Gebert (moderni viulu), Kreeta-Maria Kentala ja Jaap Schröder (barokkiviulu), Timo Juntura (viola da gamba, vanhan musiikin yhtyesoitto) sekä Rabbe Forsman ja Kati Hämäläinen (vanhan musiikin yhtyesoitto ja esityskäytännöt). 1999 valmistui hänen diplomitutkintonsa barokkiviulun soitossa (ensimmäinen laatuaan Sibelius-Akatemiassa) legendaarisen professori Schröderin ohjauksessa. Lisäksi hän on vuosina 1989-1996 ottanut osaa mestarikursseihin opettajinaan mm. Gottfried Schneider, David Kim, Zoria Shikmurzajeva (moderni viulu), Sigiswald Kuijken, Charles Toet ja Konrad Hünteler (vanhan musiikin yhtyesoitto).
Petri Tapio Mattson toimi Kuudennen kerroksen orkesterin konserttimestarina 1999-2006. Hän on esiintynyt myös mm. Suomalais-virolaisen barokkiorkesterin ja Plein-jeu -yhtyeen konserttimestarina, ja vuodesta 2006 Helsingin Barokkiorkesterin alttoviulujen äänenjohtajana. Kaikkien mainittujen orkesterien kanssa hänellä on ollut myös solistiesiintymisiä.
Petri Tapio Mattson on esiintynyt myös useiden kotimaisten vanhaa musiikkia esittävien kamarimusiikkikokoonpanojen (mm. Rocinante, Les Goûts-Réunis) jäsenenä. Hän on lisäksi tehnyt yhteistyötä cembalisti Aapo Häkkisen, urkuri Markku Mäkisen, fortepianisti Jerry Jantusen ja cembalisti-fortepianisti Miklós Spányin kanssa.
Petri Tapio Mattson on toiminut Opus X:n taiteellisena johtajana 1995-2006 ja uudelleen alkuvuodesta 2009 alkaen. Opus X on tehnyt hänen johdollaan kotimaisessa vanhan musiikin kentässä uraauurtavia konserttiesiintymisiä ja levytyksiä: ensimmäinen varsinainen suomalainen barokkiorkesterilevytys (1999), ensimmäiset suomalaisen barokkiorkesterikokoonpanon esiintymiset merkittävillä ulkomaisilla musiikkijuhlilla (2001), ja ensimmäiset suomalaisen barokkiorkesterin/yhtyeen levytykset suurelle ulkomaiselle levymerkille (2004).
Taiteellinen neuvonantaja:
Miklós Spányi - cembalo, urut, tangenttipiano, fortepiano
Yhtyeen muita keskeisiä jäseniä:

Petra Aminoff, traverso, nokkahuilu
Petra Aminoff on opiskellut nokkahuilunsoittoa Sibelius-Akatemiassa, josta on valmistunut vuonna 1991. Vuosina 1986-87 hän opiskeli nokkahuilua Haagin konservatoriossa ja barokkihuilua Utrechtin konservatoriossa Marten Rootin johdolla. Hän on myös osallistunut mm. Konrad Hüntelerin ja Barthold Kuijkenin mestarikursseille.
Petra Aminoff soittaa sekä nokkahuilua että barokkihuilua kotimaisissa vanhan musiikin kokoonpanoissa (mm. Opus X ja Kuudennen kerroksen orkesteri) ja opettaa Espoon musiikkiopistossa, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa ja Sibelius-Akatemiassa. Hän on levyttänyt Opus X -yhtyeen ja Kuudennen kerroksen orkesterin jäsenenä ja fortepianisti Annamari Pölhön kanssa Alba-, Ondine- ja BIS-levymerkeille.

Maija Sinisalo, viulu
Maija Sinisalo aloitti päämäärätietoisen musisoinnin jo nuorena Géza ja Csaba Szilvayn johtamien Helsingin Juniorijousten riveissä. Keväällä 2006 hän valmistui muusikoksi Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta. Hän on opiskellut viulunsoittoa mm. Petri Aarnion ja Réka Szilvayn johdolla. Tällä hetkellä hän jatkaa opintojaan Sibelius-Akatemiassa Merit Palaksen oppilaana. Barokkiviulua Maija on opiskellut mm. Kreeta-Maria Kentalan opastuksella sekä Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin mestarikurssilla.
Maija Sinisalo soittaa säännöllisesti maamme tärkeimmissä vanhan musiikin orkestereissa. Hän on konsertoinut useilla koti- ja ulkomaisilla musiikkijuhlilla, osallistunut TV- ja radionauhoituksiin sekä levyttänyt eri orkestereiden riveissä.
Monipuolisena muusikkona Maija on soittanut paljon teattereissa (esim. Tampereen Työväen Teatteri 2001-2007, Linnanmäen Peacock-teatteri 2004-2005) ja työskentelee myös usein studiomuusikkona erilaisissa kevyen musiikin yhtyeissä. Nykyisin Maija työskentelee Tampere Filharmonian viulistina.

Louna Hosia, sello

Petri Ainali, kontrabasso

Anna-Maaria Oramo, cembalo, urut
Anna-Maaria Oramo konsertoi kotimaassa cembalistina ja urkurina esittäen musiikkia 1500-luvulta nykymusiikkiin. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja Pariisin konservatoriossa mm. Elina Mustosen, Olivier Baumontin ja yksityisesti Pierre Hantaïn johdolla. Musiikin maisteriksi hän valmistui vuonna 2006.
Oramo on esiintynyt mm. Radion sinfoniaorkesterin, Sinfonia Lahden, Lohjan kaupunginorkesterin ja Helsingin barokkiorkesterin solistina. Opus X:n lisäksi hän on toiminut aktiivisesti kamari- ja orkesterimuusikkona mm. Helsingin Barokkiorkesterissa, jonka levytyksiin ja ulkomaankiertueisiin hän on osallistunut, useimmissa kotimaan kaupunginorkesterissa, Kuudennen kerroksen orkesterissa, Virtuosi di Kuhmossa, Ensemble Medeassa ja englantilaisissa The Burney Players- ja Sprezzatura-yhtyeissä. Kotimaan lisäksi hän on konsertoinut myös Englannissa, Ranskassa, Ruotissa, Saksassa ja Virossa.
Oramo työskentelee myös pedagogina ja korrepetiittorina Sibelius-Akatemian vanhan musiikin linjalla ja pitää cembalokursseja musiikkiopistoissa. Hän on myös kysytty vokaalimusiikin korrepetiittori erityisalueenaan vanha musiikki. Oramo on toiminut perustamansa Helsingin vanhan musiikin viikko -festivaalin taiteellisena johtajana vuodesta 2005. Tällä hetkellä hän valmistelee musiikin tohtorin tutkintoa Sibelius-Akatemian DocMus -yksikön taiteilijakoulutuksessa.
Valokuvat Heikki Tuuli 2009