Opus X
Barokkiyhtye ja
-orkesteri Opus X
Mikä Opus X on? Uutiset ja konsertit Arvostelut Levytykset Muusikot Linkit in english
Barokkiyhtye ja -orkesteri Opus X
Barokkiyhtye ja -orkesteri Opus X perustettiin vuonna 1995 viulisti Petri Tapio Mattsonin aloitteesta. Alunperin 4-6 soittajan kokoisena kamariyhtyeenä perustettu Opus X toimii nyttemmin tarpeen mukaan vaihtelevasti niin kamari- kuin orkesterikokoonpanoinakin.

Kamariyhtyeenä Opus X on panostanut erityisesti jousiyhtyemusiikkiin. Esitetty ohjelmisto on käsittänyt niin italialaista ja saksalaista varhaisbarokkia kuin Mozartin ja Haydnin kvartettoja, ja yhtye on esiintynyt omin konsertein tapahtumissa ja konserttisarjoissa eri puolilla Suomea.

Keväästä 1998 alkaen Opus X on esiintynyt enenevässä määrin orkesterivahvuudessa. Käännekohtaa merkitsi helmikuussa 1999 ilmestynyt ensilevytys, J.S.Bachin kantaatit bassoäänelle ja orkesterille (BWV 56 ja 82) yhdessä baritoni Elja Puukon kanssa. Kyseinen levytys on ensimmäinen Suomessa tuotettu orkesterilevytys ns. periodisoittimin. (Kts. levyarvostelu; Veijo Murtomäki / Helsingin Sanomat)

Sittemmin Opus X on esiintynyt suurena barokkiorkesterina esittäen mm. J.S.Bachin h-mollimessua ja Johannes-passiota sekä G.F.Handelin Messias-oratoriota useissa eri yhteyksissä Helsingissä, Espoossa ja Turussa. Päättyvän vuoden aikana Opus X on konsertoinut myös Bachin kantaattien ja konserttojen merkeissä mm. Turussa, Jyväskylässä ja Urkuyö ja aaria -konserttisarjassa Espoossa. Elokuussa 2001 Opus X esiintyy ensimmäisenä suomalaisena barokkiorkesterikokoonpanona kansainvälisesti merkittävällä festivaalilla ulkomailla, Schleswig-Holsteinin musiikkijuhlilla, ohjelmassaan G.F.Handelin "Vesimusiikkia" ja J.H.Romanin "Drottningholm-musiikki".

Yhtyeessä soittavat muusikot ovat opiskelleet vanhaa musiikkia alan huippuspesialistien johdolla niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ja heitä ovat työllistäneet mm. sellaiset kokoonpanot kuin Avanti!, Kuudennen kerroksen orkesteri ja yhtye, 18. Vuosisadan orkesteri (Alankomaat), Valistuksen ajan orkesteri (Englanti) sekä useat kotimaiset kamari- ja sinfoniaorkesterit. Yhtye on myös tehnyt yhteistyötä kotimaisten vokalistien kanssa.

Barokkiyhtye ja -orkesteri Opus X
c/o Petri Tapio Mattson
Munkkiniemen puistotie 17 A 5
FIN-00330 Helsinki, Finland
email: petri.mattson@kolumbus.fi