MIKÄ
IHMEEN
?

Tiesitkö, että kevyen musiikin säveltäjillä, sanoittajilla ja sovittajilla on oma etujärjestö? Se on nimeltään Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry. Yhdistykseen kuuluu jo yli 500 jäsentä. Yhdistyksen ensimmäinen nimi oli ELokuva- ja VIihdeSäveltäjät ry.. Sittemmin myös sanoittajat ovat päässeet mukaan, mutta ELVIS on jäänyt elämään. (Historiikkia enemmän ehkä myöhemmin)

ELVIS hoitaa niin täysammattilaisten kuin osapäiväluojien asiat. Erityisen tärkeänä ELVIS pitää sitä, että uudet tekijät saavat oikeaa tietoa esimerkiksi silloin, kun levy-yhtiöt vaativat heitä kustannussopimuksella luopumaan kolmasosasta teostokorvauksiaan. ELVIS pitää kaikessa tekijöiden puolta.

ELVISin toimisto on avoinna arkisin klo 9.00-16.00, perjantaisin 9.00-15.00. Puhelinnumero on (09) 407991. Toimistosta voi kysyä neuvoa kaikista säveltäjiä, sanoittajia ja sovittajia askarruttavista asioista. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi: "Mitä kannattaa pyytää sovituksesta?", "Onko pakko tehdä kustannussopimus?", "Voiko nuotitusohjelman vähentää verotuksessa?", "Vaikuttavatko teostotulot työttömyyskorvaukseen?", "Mitä tehdä kun radiossa ei koskaan mainita kappaleen tekijöitä vaan pelkästään artisti?".

Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan! ELVIS on toki muutakin kuin tietotoimisto:

ELVISin jäseniksi voivat päästä kaikki säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat, joilla on julkistettua tuotantoa ja jotka ovat Teoston asiakkaina. Liittymismaksua ei vuonna 1998 peritä ja jäsenmaksu on 400 mk (vuonna 2002 70 euroa). Jäsenmaksu on verotuksessa vähennyskelpoinen ammattiyhdistysjäsenmaksu.

Säveltäjät ja Sanoittajat
ELVIS ry.
Runeberginkatu 15 A 11
00100 HELSINKI
puh.(09) 407 991
fax (09) 440 181


backTakaisin