Pasuunapiknik 19.-21.4.2007

SuPaTuS järjestää pasuunalle pyhitetyn viikonlopun huhtikuussa edellisvuosien tuubapiknikin tapaan.

Viikonlopun tähtivieras on pasunistiguru Bill Watrous, joka konsertoi UMOn kanssa torstaina 19. huhtikuuta. Watrous myös luennoi ja opettaa viikonlopun aikana kaikkien jäsenten ja muidenkin pasunistien iloksi!

Tapahtuman lähtölaukaus on torstain konsertti. Perjantaina ja lauantaina sitten harjoitellaan ahkerasti ja tietenkin pidetään hauskaa soittajien kesken. Ja tietysti harjoittelun tulokset esitetään konsertissa viikonlopun päätteeksi.

Bill Watrousin workshopin lisäksi luvassa on ainakin legendaaristen ”Tutti’s Trombones” -sovitusten soittoa, bassopasuunaan tutustumista ja big bandien konsertti. UMO:n lisäksi saadaan siis kuulla myös Stadia Big Bandia ja Suomen Big Band -yhdistyksen Junior All Star Big Bandia. Viikonlopun mittaan kuultaneen myös kotimaisia kantaesityksiä, uutta pasuunamusiikkia siis luvassa!

Tapahtuman näyttämönä toimii Pop & Jazz -konservatorio Helsingin Arabianrannassa. Torstain konsertti on UMO Jazz Housessa Viiskulmassa.

Enemmän ja tarkempaa tietoa on tulossa hiukan lähempänä tapahtumaa. Sitä ennen voi osoittaa kaiken kiinnostuksensa, kysymyksenä, ideansa ja toiveensa minulle!

Markus Larjomaa,
Pasuunapiknik-työryhmän yleiskone

markus.larjomaa@iki.fi
Puh. 045 - 111 6183