|
Etusivu
Esittely
Hallitus
Säännöt
Ajankohtaista Supatuuttiset Arkisto Linkit |
|
|
|
SUPATUUTTISET4 / 98 |
Tiedottajan sivuKesä meni eikä juuri tuntunut missään. Todennäköisesti moni on soittanut ansatsinsa ruvelle, koska rannallekaan ei sää houkutellut. Mutta kuten tästä lehdestä voi lukea on moni pasunisti ja tuubisti käynyt vierailla mailla kaukana soittamassa ja edustamassa Suomea ja meidän osaamistamme täällä. Toivottavasti tulevaisuudessa kesä täälläkin muistuttaa enemmän oikeaa kesää, jos vaikka ulkomaisia tärkeitä vieraita tänne saataisiin. Mutta lukekaa lisää! Seuraavan lehden ainoiston viimeinen jättöpäivä on 13.11.1998 Toivon yhtä ahkeraa osallistumista lehden tekoon. T:Minna |
Sisällys:
Tämän numeron teossa mukana olivat seuraavat vapaat tomittajat: Harri Lidsle Puh. (0400) 777 369, Tanja Tepsa puh. (0422) 331 369, Jenni Frilander, Antti Rissanen puh. (040) 55 65 446 ja mainosmies Mika Hirvonen Päätoimittaja: Minna Kajander puh. (040) 55 00 783 |
Lieksan Vaskiviikojen muistoja vuodelta 1998Tämän vuoden Vaskiviikoillla riitti muun muassa pasunisteille nähtävää ja kuultavaa. Pohjoismainen pasuunakilpailu sekä laaja konserttitarjonta houkuttelivat paikalle ennätysmäärän muutakin yleisöä. Myös useille mestarikursseille oli suorastaan tungos. Aluksi näytti siltä, että trumpetisti Urban Agnaksen ja tuubisti Jens Bjørn-Larsenin kursseille täytyisi järjestää koesoitto, koska oppilaita oli enemmän, kuin mitä oli mahdollista ottaa. Koesoittoa ei kuitenkaan tullutkaan ja sekä Bjørn-Larsen että Agnas huhkivat opetustöidensä parissa todella pitkiä päiviä. Mestarikurssin ohella molemmat esiintyivät sekä Stockholm Chamber Brassissa että solisteina useissa konserteissa. Pasuunan mestarikurssia oli saapunut San Fransiscosta saakka pitämään Mark Lawrence. Hänellä oppilaita oli alle kymmenen, eli varsin sopiva määrä. Yksityisopetuksen lisäksi hän johti suurta pasuunakuoroa, jonka oli tarkoitus esiintyä Kolin kansallismaisemissa. Konsertti Paha- Kolin rinteillä peruuntui rankan sateen vuoksi, mutta sen sijaan hotelli Kolin asiakkaat saivat nauttia sekä suomalaisista kansanlauluista, Sibeliuksen sävelistä, Brucknerin Tantum ergoista, sekä Samuel Barberin kauniista Adagiosta. Lisäksi hotelli Kolilla kantaesitettiin Harri Mäntysen teos Humiseva harju. Pasuunayhtyettä jouhti Mark Lawrencen lisäksi myös Simo Kanerva. Suuressa pasuunakuorossa soittaminen oli monelle suomalaiselle pasunistille ainutlaatuinen kokemus. Kolin konserttimatkan jälkeen esiinnyttiin vielä Lieksan kirkossa pasuunakilpailun voittajan konsertissa. Lieksan Vaskiviikkojen konserttitarjonta oli jälleen kerran mielenkiintoinen. Stockholm Chamber Brass esiintyi ainoastaan kerran vakituisella kokoonpanollaan, sillä trumpetisti Joakim Agnas ei pystynyt jäämään kiireellisten syiden vuoksi Lieksaan kuin päiväksi. Joakimia korvasi tyylikkäästi Vesa-Pekka Kopakkala heidän toisessa konsertissaan. Stockholm Chamber Brassin konsertit olivat Vaskiviikkojen konserteista mieleenpainuvimpia. He valitsevat ohjelmistonsa hyvällä maulla ja uusia teoksia esittämällä (ja tilaamalla) tekevät arvokasta työtä myös muiden vaskikvintettien hyväksi. Myös "Ylimääräiset"-otsikon alla kulkenut konsertti tarjosi mehukkaita virtuoosinumeroita ja ennen kaikkea monipuolista musiikkia. Erikoisuutena mainittakoon Kari Sundströmin Black Page pasuunalle ja sähkökitaralle sekä Petri Keskitalon "Untitled #1". Kaartin Soittokunnan konsertti jäi myös rajoja rikkovana mieleeni. Ohjelma koostui Madetojan, Sibeliuksen, Shostakovitshin, Sallisen ja Sparken musiikista. Jonas Bylund soitti lisäksi solistina Nikolai Rimski-Korsakovin pasuunakonserton. Kaartilaiset olivat nähneet selvästi suurta vaivaa valmistaessaan vaativan konserttiohjelmansa hyvään kuntoon. Lieksan Vaskiviikkojen tämän vuoden teemasäveltäjä Uuno Klami oli myös näkyvästi esillä. "Klamia ja konserttoja" kuultiin pariin otteeseen festivaalin aikana. Konsertoista mielenkiintoisimpia olivat Jukka Linkolan upouusi pasuunakonsertto, jonka Teppo Alestalo ilmiömäisesti tulkitsi. Huippuvaikean ja kauniin konserton jälkeen yleisö nousi seisaaltaan osoittamaan suosiota solistille. Myös Derek Bourgeoisin konsertto pasuunalle oli mielenkiintoinen teos. Mark Lawrence oli valinnut teoksen soitettavakseen. Kyseessä olikin varsinainen virtuoosikappale, joka kuitenkin jakoi konserttiyleisön mielipiteet kahtia. Konserttien jälkeen, mikäli vain iltaa vielä riitti saattoi jokunen vaskisoittaja suunnata kulkunsa Waskiteltallekin, missä todella oli tungosta lähes joka ilta. Viimeisen illan Superjameihin eivät edes kaikki halukkaat päässeet sisälle, vaan jono jatkui pitkälle Lieksan keskustaan. Vaskiviikot osoittivat jälleen mikä merkitys festivaalilla on sekä vaskimuusikkojen, että paikallisen väestön joukossa.
|
Pohjoismaisen Pasuunakilpailun voitto RuotsiinRuotsalainen Jessica Gustavsson voitti viime kesänä järjestetyn ensimmäisen Pohjoismaisen Pasuunakilpailun. Hänen ylitsepursuavan musikaalinen soitto lämmitti tuomariston lisäksi myös kilpailua seurannutta yleisöä. Myös suomalainen pasuunansoitto sai ansaitsemaansa arvostusta John Kotkan ansiosta. Hän tuli toiseksi tiukassa kilvassa. Kolmanneksi tuli Islannin Sigurdur Thorbergsson. Pohjoismaisen Pasuunakilpailun alkuerät käytiin lauantaiaamuna 25.7.1998. Paikallle saapui kaiken kaikkiaan yhdeksän pasunistia. Alkuerissä esitettiin Eugene Bozzan Ballade sekä Lieksan Vaskiviikkojen tilausteos, Eero Hämeenniemen Akela. Kilpailu käytiin niin, että tuomaristo istui kertakäyttölakanoista väsätyn verhon takana. Näin ollen he eivät nähneet kilpailijoita, eivätkä tienneet etukäteen esiintymisjärjestystä. Alkueristä jatkoon tuomaristo valitsi neljä kilpailijaa: Jessica Gustavssonin, John Kotkan, Andras Olsenin ja Sigurdur Thorbergssonin. Mielestäni tuomaristo olisi voinut valita jatkoon useammankin soittajan, olisihan ainakin siitä saanut kallisarvoista esiintymiskokemusta. Neljä kuitenkin valittiin semifinaaliin, jossa soitettiin Georg Christoph Wagenseilin konsetto ja Kazimierz Serockin Sonatiini. Wagenseilin konserton sai esittää joko altto- tai tenoripasuunalla. Ainoastaan nuori Andras Olsen tulkitsi teoksen tenoripasuunalla. Loppukilpailu käytiin Lieksan kirkossa kolmen kilpailijan voimin. Oulun Kaupunginorkesteri säesti, kun Jessica Gustavsson, John Kotka ja Sigurdur Thorbergsson soittivat. Sekä Gustavsson että Kotka olivat valinneet esitettäväkseen HenriTomasin Pasuunakonserton. Sigurdur Thorbergsson tulkitsi Launy Grøndalin konserton pasuunalle. Kilpailun voittanut Jessica Gustavsson palkittiin myös parhaasta Eero Hämeenniemen Akela- teoksen tulkinnasta. Vuonna 1973 syntynyt Jessica Gustavsson on Ingemar Roosin oppilas. Parhaillaan hän valmistelee pasuunan diplomitutkintoaan. Yksityisopetusta Gustavsson on saanut Chicagossa Jay Freedmanilta, Michael Mulchaylta, Edward Kleinhammerilta ja Arnold Jacobsilta -tuttuja kuuluisuuksia meille vaskisoittajille. Varmasti tehokkaan ja ennen kaikkea laadukkaan harjoittelumetodin ohella Jessica hoitaa myös noin puolitoistavuotiasta poikaansa! Ja ei siinä vielä kaikki. Pohjoismaisen Pasuunakilpailun jälkeen Jessica Gustavsson suuntasi kulkunsa toisiin kilpailuihin! Kilpailun seuraaminen oli meilenkiintoista ja varmasti monelle innostavaa, sillä tasoltaan ensimmäinen Pohjoismainen Pasuunakilpailu oli korkea. Kilpaileminen musiikissa on tietysti puheenaihe, jolle riittää mielipiteitä sekä puolesta että vastaan, mutta ainakin minä toivon ja odotan jatkoa Pohjoismaiselle Pasuunakilpailulle sitten muutaman vuoden kuluttua!
|
Lieksan Vaskiviikoille uusi toiminnanjohtajaSuomen Pasuuna- ja Tuubaseuran puheenjohtaja Petri Aarnio on valittu Lieksan Vaskiviikkojen uudeksi toiminnanjohtajaksi. Toiminnanjohtajuutta sivutoimisesti aikaisemmin hoiti Jouni Auramo, mutta hän haluaa nyt entistäkin tehokkaammin keskittyä Pielisen-Karjalan musiikkiopiston rehtorin töihin. Vaskiviikkojen toiminnanjohtajan virka on aivan uusi. Se perustettiin entisen sivutoimisen toiminnanjohtajan ja markkinointipäällikön virat yhdistämällä. Petri Aarnion mielestä Lieksan Vaskiviikkojen toiminnanjohtajan paikka on hänelle unelmatyö. Lieksan Vaskiviikot ovat jo nyt Aarnion mielestä toimiva festivaali, mutta aina parantamisen varaa on. Hän päättää kääriä hihansa ja ryhtyä työhön toden teolla. Aarnion tavoiteena on saada Vaskiviikot nousemaan Itä-Suomen tärkeimmäksi festivaaliksi. Samalla hän osaa odottaa mitä on edessä: Muutto Pohjois-Karjalaan on nyt pian edessä, mutta Petristä ei ole lainkaan vastenmielistä tutustua Itä-Suomeen. Ensi vuonna Lieksan vaskiviikot täyttää 20 vuotta. Kuten tänäkin kesänä Petri Aarnio haluaa kokea tulevallakin festivaalilla sen hyvän tunnelman. Yhteistyössä taiteelliseksi johtajaksi valitun Jouko Harjanteen kanssa he haluavat tehdä Vaskiviikoista entistä laajempia väkijoukkoja houkuttelevan, korkeatasoisen ja ennen kaikkea dynaamisen tapahtuman. Eräänä vetonaulana Aarnio mainitsee Raimo Sarmas-trumpettikilpailun, joka käydään seuraavien Vaskiviikkojen aikana.
|
Ingemar Roosin ajatuksia pasuunansoiton opetuksestaUusi lukuvuosi on pyörähtänyt käyntiin sateisen kesän jälkeen. Tanja Tepsa on koonnut Ingemar Roosin viimesyksyisen Lahden vierailun aikana kirjoittamiaan muistiinpanoja kaikkien pasuunansoittoa opettavien ja opiskelevien ihmisten iloksi ja hyödyksi. Tutuista jutuista on kyse, mutta kertaus ei liene pahitteeksi. Ingemar Roosin kurssi pidettiin 5.-7.11.1997. Opettamisesta On opettajia, jotka ovat kuin kuvanvistäjiä ja opettajia jotka ovat kuin puutarhureita. On hyvä pitää mielessä mitkä ovat oppilaan mahdollisuudet ja hyvät puolet. Kritisointi on helppoa, hyvien puolien kertominen vaikeampaa. Ensin kannattaa kertoa, mikä soitossa oli hyvää ja sen jälkeen se mitä olisi parannettava. Ei riitä, että soittaa uudestaan ja "paremmin". Ei voi soittaa uudestaan, jos ei tiedä, mikä on parempi. On neuvottava tie, mutta oppilas kävelee itse. Oppilaalta ei saa viedä itseluottamusta, soitoniloa. On pidettävä mielessä miksi on aloittanut soittamisen. Hyvällä opettajalla on "paljon avaimia". Tärkeintä on yrittää saada oppilas innostumaan. On oltava pitkän ja lyhyen tähtäimen päämääriä. Jokaisen soittotunnin tulisi olla esiintyminen. Musiikki on kommunikointia esittäjän ja yleisön välillä. Annettava oppilaalle määräaika, milloin kappaleen/ etydin on oltava esittämiskunnossa. Tämä on hyvä motivointikeino. Opettaminen on "hyvän maun" ja selviytymiskeinojen antamista. Soittotuntien ilmapiiri on tärkeä. On pystyttävä luomaan luottamus opettajan ja oppilaan välille. Opettajan on sallittava oppilaiden käydä eri opettajilla. Ei pidä tyytyä vähempään kuin 100%. Kaikki ovat erilaisia, joten jokaisen 100% on erilainen. Minkä hinnan on valmis maksamaan hyvästä soitosta? Soittajina olemme harjoittelumme tulos, emme enempää. Soittamisesta 99% on harjoittelua ja 1% lahjakkuutta. Kun antaa oppilaalle harjoituksen on kerrottava miten, miksi ja mikä on päämäärä. Harjoitus on kuin lääke.Sitä käytetään johonkin tarkoitukseen (ei päämäärä, itsetarkoitus) Harjoituksella on myös oltava musiikillinen yhteys. Jos on saavuttanut päämäärän, miksi harjoitella? Uusia päämääriä tulisi jatkuvasti asettaa. Aina on uusia ovia. Koskaan ei saavuta horisonttia. Koskaan ei tule tunnetta, että osaa soittaa. Ainoa ero oppilaan ja opettajan välillä on aika. Opettajakin on oppilas harjoitellessaan, soittaessaan orkesterissa, jne. Muuta soittoon liittyvää Artikulaatiossa on kysymys ilmasta, ei kielestä. Rytmien käyttäminen fraseerauksessa. Ei paisuttelua jokaisella äänellä (näennäistä musiikin tekoa). Fraaseissa tulee olla suunta. Trillissä molemmat äänet ovat tärkeitä, ei trillin nopeus vaan laatu. Harjoitellessa tulee kuunnella omaa soittoa ikään kuin ulkopuolisena kuuntelijana. Harjoitellessa on tärkeää virheiden välttäminen. Pysy äänellä niin kauan kuin sen on tarkoitus kestää. Huomioi sliden liikkeen oikea ajoitus. Muodosta selkeä kuva siitä miltä tahdot soiton kuulostavan. Tee yhteys nuottikuvan ja kuulokuvan välille. Crescendo ei ole sama kuin stringendo, eikä diminuendo sama kuin rallentando. Vibraton tarkoitus on elävöittää ääntä. Se ei ole aina samanlainen vaan joskus hidas toisinaan nopea, suppea tai laaja. Vibrato muodostetaan tasapuolisesti äänen ylä ja alapuolelle. On tiedettävä mitä tahtoo etydeistä. Selvitettävä itselleen niiden luonne. Ilman ollessa lopussa tulee säilyttää sama rentous kuin alussa. On parempi käyttää hengityskapasiteetista 25-100% kuin 0-80%. Lyhyet äänet ovat pitkien äänien alkuja. Niissä on sama energia, erona vain se että ääni kestää lyhyemmän aikaa. Tulee soittaa niin selkeästi, että tietää (eli kuulee) missä on legato, staccato jne. On uskallettava käyttäää energiaa niin paljon kuin soitettava paikka vaatii. Ainoa asia mitä kieli pasuunansoitossa tekee, on mennä pois ilman tieltä. Kieltä ei käytetä mistään musiikillisesta syystä. Se vain helpottaa ja tekee soiton tarkemmaksi. Jotta voi soittaa jonkin intervallin, on äänten oltava valmiiksi mielessä. On tiedettävä mihin on menossa. Voimakas soitto ei ole paljon desibelejä vaan paljon intensiteettiä. Kappaleista voi luoda tarinan, kuinka naiivin tahansa, jos se auttaa soittamista. Harjoittele esim. hyvää artikulaatiota vaikeassa paikassa pelkän ilman kanssa ja sama torven läpi, kuitenkaan soittamatta. Rekisteriä on rakennettava ylöspäin pala palalta. Ei voi hypätä minkään yli.
|
MatkakertomusMatka Minneapolisiin ja Reykjavikiin konsertoimaan, mainostamaan ITEC Lahti 2001- konferenssia ja hankkimaan vuoden 2003 pasuunakonferenssia. Matkalla Harri Lidsle, Tarmo Järvilehto ja Antti Autio. Matkamme alkoi 18.6, jolloin lähdimme LKO:n kanssa Granadaan konsertoimaan. Olimme olleet ennalta yhteydessä granadalaisiin muusikoihin harjoitustilojen toivossa. Saimmekin heti saavuttuamme puhelinsoiton ja vielä faksin, jossa meille neuvottiin paikallinen musiikkiopisto. Suomalainen oppilaitosjärjestelmä on hyvällä mallilla. Tilat olivat Granadassa hirvittävät ja flyygeli suorastaan kuvottavan likainen. Tilan vuokra oli kuitenkin kohtuullinen 1000ESP/tunti, joten kahden tunnin harjoittelu ja taksimatkat tekivät vain 160 markkaa. Olihan se kokemus maksaa harjoittelustakin. Saimme tästä intoa kysellä vielä luvasta harjoitella orkesterin harjoitussalissa, ja mikäli orkesteri ei ollut siellä tai henkilökunta siestalla, saimmekin siellä harjoitella. Sali oli upea, eikä tilasta tarvinnut maksaa vuokraa. 23.6. kävimme Helsingissä. Vaihdettuamme matkalaukut, vastaanotettuamme postit, joita meille oli hotelliin lähetetty ja nukuttuamme lyhyen yön, jatkoimme matkaamme uudelle mantereelle. Samana iltana olimme Minneapolisin lentokentällä mukanamme 150 kiloa matkatavaroita. Illan konserttiin emme ehtisi, mutta täyden yön saisimme nukkua. Aamulla raahasimme tavaramme Minnesotan yliopistolle. Saimme jo pystytysvaiheessa runsaasti yleisöä. Pääjulisteemme, joka on 4,5 metriä korkea ja 2,1 leveä, oli kuten arvelimmekin suurin ja kaunein ja jo siten nähtävyys. Täälläkin saisimme vastaanottaa postia. MEK:n New Yorkin toimisto ja Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus olivat lähettäneet pakettinsa ennalta. Pöydällämme olikin sitten kosolti tavaraa. Tietokone www.musicfinland.com/brass:a varten, jonka tiedosto kulki mukanamme CD-romina, jonka Pekka Saarinen oli meille valmistanut. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen lähettämiä nuotteja ja esitteitä (7,4 kiloa), 150 Lieksan Vaskiviikon esitettä, 200 ITEC2001 julistetta, 25 kiloa MEK:n mainoksia, sekä englanniksi että japaniksi, erilaisia Lahti-esitteitä, käyntikortteja ja näytteeksi CD-levyjä, jotka sisältävät suomalaista tuuba- ja baritonimusiikkia ja tietysti edellä mainittu jättijuliste pöytämme takana. Meillä oli tietysti www.musicfinland.com/brass- paidat päällämme. Olimme hyvin suosittuja ja saimme kertoa paljon musiikistamme ja maastamme. Lähestyvä konferenssimme tuntuu antavan ammattilaisillekin suurta mielenkiintoa maatamme kohtaan. Useat kymmenet professorit kävivät kyselemässä, josko Suomeen pääsisi esiintymään. Osa lupasi auttaa kustantamattomien teosten julkaisussa, ja useat julkaisut kirjoittavat jo nyt puffejaan konferenssista ja sävellyksistä. Esittämäni Harri Vuoren Didgeridoo tuuballe ja pianolle sai raivoisan vastaanoton. Innokkaita nuotin selaajia riitti loppukonferenssiksi, ja kävipä muutama säveltäjäkin katsomassa nuotista, kuinka mikäkin asia oli nuotinnettu. Didgeridoon jälkeen sain lisää esiintymisaikaa. Ranskassa asuva amerikkalaistuubisti Mel Culbertson joutui perumaan tulonsa, ja minulle tarjottiin hänen resitaaliaan. Aika loppui kuitenkin kesken koko resitaalin lämmittämiseen, joten tyydyin esittämään Harri Saarisen In novissima tuba- sooloteoksen, sekä armenialaisen Vartan Ajemianin Fantasian tuuballe ja pianolle. Vastaanotto oli jälleen hyvä. Minulle jännittävin tilanne konferenssissa oli paneelikeskustelu amerikkalaisten yliopisto-opettajien kanssa aiheesta opettaminen yliopistossa. Minulla ei ole siitä omakohtaisia kokemuksia, mutta jouduin keskusteluun konferenssin ainoana eurooppalaisena tuubistina. Kieli oli kuitenkin omasta mielestäni suurempi ongelma kuin tietoni. Järvilehdon ja Aution päivät pöytämme takana olivat pitkät ja kiireiset, kaikki kiinnosti. Eräs kysymys koski moottoripyörän vuokraamista. Omat päiväni kuluivat enemmänkin kokouksissa, kuin hienon pöytämme luona. Suomalaiset painotuotteet ovat korkealaatuisia, ja esitteemme hupenivat tasaisesti ja loppuivatkin sopivasti viimeisenä iltapäivänä. Nuotteja kyseltiin tasaisesti päivien aikana ja jaoimmekin ne pois näyttelyn loputtua. Julisteita kyseltiin vielä pitkään niiden loppumisen jälkeenkin. Konferenssimatkamme oli mielestäni suuri menestys. Kutsu Australiaankin on jo tullut, joten yritämme pistää siellä paremmaksi?! 
Matkamme jatkui Järvilehdon kanssa Islantiin, jossa pidimme konsertin 1.7. Paikkana oli Pohjola-talo. Yleisöä olisi voinut olla runsaamminkin, mutta vastaanotto oli hyvä. Ehdin pitää kolmen päivän vierailumme aikana yhtä monta palaveria säveltäjä Áskell Mássonin kanssa. Hän oli kirjoittamassa parhaillaan tilaamaani tuubakonserttoa. Sain matkalla myös uuden tuttavuuden säveltäjä Mist Torkelsdottirista, jonka tuubateos tulee syntymään ensi vuoden alkupuolella. Kun Mássonkin vielä ilmoitti säveltävänsä samalla soolotuubateoksen, tuli Islannin vierailusta erittäin merkittävä uusien islantilaisten tuubasävellysten saralta- ennen ei ole tuuballe siellä soolomusiikkia kirjoitettu. Sitten kotiin väsyneenä, mutta kokemuksista rikkaana. Mainostamamme webbisivu löi ensimmäisenä kahtena viikkonaan kaikki kävijäennätykset tuubamusiikin historiassa. Käyntejä oli yli 12 000! Ensimmäisenä kuukautena noin 20 000! Olemme siis saaneet kanavan tuoda esille musiikkiamme ja tietysti meille tärkeitä esittäjiä sekä arvoja. Autio jatkoi matkaansa uudella mantereella ja kävi opiskelemassa ja mikä tärkeintä, tapaamassa vaikutusvaltaisia pasunisteja vuotta 2003 varten. Olimme tavanneet jo Minneapolisissa useita pasuunaprofessoreita, mutta tarvitsemme myös orkesterimuusikoilta puoltavia ääniä. Tanglewoodin kesäfestivaaleilla Antti kävi tervehtimässä Lahden vaskiyhtyeen kouluttajia vuodelta 96, Ron Barronia, joka on Bostonin sinfoniaorkesterin äänenjohtaja. Barron esitteli Antin Douglas Yeolle, Bostonin bassopasunistille. Hän on ehkä merkittävin soittimensa taitaja tällä hetkellä. Tämän yhteydenoton jälkeen olenkin ollut yhteydenpidossa Yeon kanssa, ja pyrimme löytämään ajan hänen Suomen vierailulleen. Kevät/kesä 2000 näyttää ensimmäiseltä mahdollisuudelta. Tanglewoodista Autio jatkoi Chataquaan festivaaleille, jossa hän tapasi miehiä kansainvälisen pasuunaseuran huipulta: entisen presidentin John Marcelluksen sekä Vern Kagaricen. Marcelluksen kanssa olemme myöskin keskustelemassa Suomeen tulosta jo ennen vuotta 2003. Ensimmäinen mahdollisuus onkin jo toukokuun 1999 alussa. Elämme toivossa. Nyt on sitten aika käyttää kaikkea opittua ja nähtyä hyväksi ja ennen kaikkea ottaa uusista kontakteista kaikki irti. Anttikin palasi 13.8. Ai niin, ja kiitos matkan rahoittajille: Opetusministeriölle, ESEK:lle, LUSES:lle, Taiteen keskustoimikunnalle, NIFCA:lle ja vaimolleni. Lahdessa 21.8.1998 Huom! SuPaTuS:n uusi kotisivu avautuu noin kuukauden kuluttua! Osoite on: www.musicfinland.com/brass/supatus/ Surffaile!
|
Mircea Stanilta ilmestynyt uusi jazzpasuunakouluMircea Stanin "Päivittäisiä harjoituksia jazzpasuunalle" soveltuu myös klassisen pasuunan soittajille virkistykseksi päivittäisiin rutiineihin. Mircea Stan on romanialaissyntyinen jazzpasuunansoiton opettaja Pop/Jazz-konservatoriossa. Pitkän opetusuransa kokemuksiin pohjautuva oppikirja tarjoaa soittajalle melko perinteisiä tekniikkaharjoituksia sekä asteikkoja, jota jazz-musiikissa ahkerasti harrastetaan. (Tulisi muuten klassikkojenkin hallita...) Oppikirja sisältää paljon sanallisia neuvoja sekä suomeksi että englanniksi. Tässä asiassa on useissa vanhemmissa pasuunakouluissa ollut vakavia puutteita. Kirjan loppuosaan Mircea Stan on koonnut otteita omista sooloistaan. "Päivittäisiä harjoituksia jazzpasuunalle"- on mielestäni hankkimisen arvoinen teos. Erityisesti nuorta soittajaa, joka haluaa laajentaa tietojaan jazz-musiikista ja erityisesti jazzpasuunan soitosta, tämä kirja varmasti innostaa eteenpäin. Kirjaa voi tilata Mircea Stanilta osoitteesta Käsityöläisenk. 25, 00640 HELSINKI. Hänen puhelinnumeronsa on 36 36 90.
|
1999 International Trombone festival- kilpailutVuoden 1999 ITF (Kansainvälinen pasuunafestivaali) pidetään 1-5.kesäkuuta Crane School of Musicissa, State University of New Yorkissa, Potsdamissa, New Yorkissa. Kilpailuita festivaalien aikana pidetään useissa erilaisissa sarjoissa, joihin kuuluvat muun muassa solistinen, orkesterisoiton, jazz-improvisoinnin ja pasuunayhtyeiden kilpailut. Jokaiseen sarjaan osallistuvalta vaaditaan kasettiäänityksen ja täytetyn hakemuksen jättö. Kasettien ja hakemusten tulee olla perillä 15. Joulukuuta 1998. Joissakin sarjoissa on ikärajat ja palkinnot vaihtelevat sarjoittain. Palkinnot sisältävät esiintymisiä ITF:lla, ilmainen opetus, majoitus, matkakustannusten korvaus ja suuressa määrin musiikkiin liittyviä tuotteita. Kaikki säännöt käyvät ilmi hakemuksista jotka tulevat keän ja syksyn International Trombone Journalin numeroiden mukana. Lisätietoja saa ITA:n webbisivuilta osoittesta http://www.niu.edu/acad/music/ita Lisätietoja saa myös Frank Harmantasilta, jonka yhteystiedot ovat: |
Terveisiä Coloradosta!Syksyllä 1995 Antti Rissanen muutti Kölniin opiskelemaan. Jo silloin hänen tuolloinen opettajansa Jiggs Wigham painotti kansainvälisten kilpailujen ja suhteiden merkitystä ja vaati oppilaitaan osallistumaan kaikkiin mahdollisiin projekteihin.Yksi näistä oli Frank Rosolino-pasuunakilpailu jazzpasunisteille. Legendaarisen jazzpasunisti Frank Rosolinon mukaan nimetty kilpailu on alle 25-vuotiaiden jazzpasunistien suurin ja arvostetuin, johon vuosittain osallistuu satoja pasunisteja ympäri maailmaa. Antti otti osaa ensimmäisen kerran vuonna 1996, jolloin sen voitti hänen saksalainen opiskelukaverinsa, Nils Wogram. Nils oli 3. eurooppalainen voittaja, sillä kaksi edellistä tulivat vuosilta -94 ja -95, Elliot Mason Englannista ja Jurgen Neudert Saksasta. Muuten kaikki edelliset olivat olleet amerikkalaisia vuodesta 1978 lähtien. Antin vuoden 1997 osallistuminen hyytyi siihen seikkaan, ettei posti kulkenut ajoissa perille ja äänitettyjä kilpailunauhoja ei edes kuunneltu. Voittaja tuli silloin Amerikasta. Mutta vihdoin vuonna 1998, luottoyhtye Mr Fonebonen säestämänä, voitto heltisi. Osana kilpailun palkintoa oli mahdollisuus esiintyä ITA:n kansainvälisellä festivaalilla, joka pidettiin Boulder-nimisessä kaupungissa Coloradon osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan Antin piti lähteä matkalle yksin, mutta kuitenkin suunnitelmiin tuli muutos Mr Fonebonen esiinnyttyä Suomen Vaskiliiton järjestämillä vaskipuhllinpäivillä Lahdessa huhtikuussa. Liiton puheenjohtaja Harri Lidsle heitti sellaisen vision ilmaan, että miksipäs Mr Fonebone ei lähtisi kokonaisuudessaan edustamaan meitä suomalaisia kyseiseen tapahtumaan? Ajatuksena oli tuoda meitä suomalaisia paremmin esille ja näin edesauttaa tulevien ja mahdollisesti kyseisten tapahtumien saamista Suomeen. Siitä alkoikin melkoinen mylly pyöriä, jotta matka saataisiin taloudellisesti mahdolliseksi toteuttaa tässä laajuudessaan. Hakemuksia laitettiin ESEK:ille, LUSES:ille, Valtiontaiteen Keskustoimikunnalle, Opetusministeriölle, Vaskiliitolle ja Kotkan kaupungin kulttuuri-lautakunnalle, koska Antti on myös "kotkan poikii". Projektin kiireisen aikataulun ja joidenkin päätösten byrokraattisuuden takia, matkaan liittyi taloudellinen riski. Se kuitenkin päätettiin ottaa tilaisuuden ainutlaatuisuuden takia. Jälkeenpäin sitten selvisi, että apurahaa saatiin vain ESEK:iltä ja Kotkan kaupungilta. Opetusministeriön ja Vaskiliiton rahoitus on vielä epäselvää. Kuitenkin... lähdimme matkaan. Jenni Frilander Puolilta päivin maanantaina 25.5. Mr Fonebone kokosi voimansa Helsinki-Vantaan lentokentälle ja matka New Yorkiin alkoi. Kohtalaisen kivuttoman seitsemän ja puolen tunnin lennon jälkeen odottelimme jo jatkoyhteyttä Denveriin. Aikaero alkoi jo tehdä tehtävänsä; Suomessa päivä kääntyi iltaan, mutta täällä sarasti aamuvarhainen. Jatkoyhteys Denveriin lennettiin Delta Airlinesin koneella, joka ainakin ulkoapäin katsottuna näytti jo parhaat päivänsä kokeneelta vanhukselta. Noin viisi tuntia sitä kesti: tungosta ja tunkkaista ilmaa, epämiellyttävää kanapastan hajua, pikkulasten elämöintiä ja yskiviä vanhuksia ja ennen kaikkea nukkumattomuuden tuottamaa rasittavaa univelkaa. Saavuttuamme Denveriin hankimme jatkoyhteyden "Shuttle"-yhdistelmä kyydeillä Boulderiin. Sinne saavuimme noin kello 3.00 paikallista aikaa, joka tarkoitti sitä, että aikaeron ollessa 9 tuntia, Suomessa kello oli 12.00 päivällä. Matkustettu oli siis yhteensä lähes 20 tuntia. Kyllä väsytti. Seuraavana päivänä ti 26.5. konferenssi alkoi. Alkupuheenvuorojen jälkeen, kun organisaation puheenjohtaja Steve Wolfinbinger, Heinz Fadle ITA:n tämän vuotinen puheenjohtaja ja tilaisuuden isäntä Bill Stanley olivat toivottaneet kaikki tervetulleiksi, konserttisalin lavalle nousi Boulder Brass, joka tarjoili täpötäydelle, noin 800 kuulijan salille sujuvaa avajaismusiikkia. Seuraavana oli vuorossa new yorkilaisstudiomuusikko Jim Pughin ja bassopasunisti David Taylorin projektin vuoro. Siinä yhdistyivät kaksi virtuoosi-instrumentalistia, improvisointi ja sähköinen taustamusiikki ja efektit. Ihan mielenkiintoinen oli, mutta väsytti vaan pirusti. Jokaiselle, niin kuin myös tälle päivälle oli tusinoittain luentoja ja konsertteja, mutta väsymys teki tehtävänsä. Antoisien päiväunien jälkeen illalla kuultiin vielä Jazz at the Wallnut-sarjassa sessio, jossa soittivat mm. Buddy Baker, Tom Ervin ja Jim Pugh. Jokaiseen aamuun startattiin jo kello 8.00, pasunisteille tarkoitetulla Warm Up-sessiolla. Joka aamu oli uusi kaveri kertomassa henkilökohtaisista lämmittelyrutiineistaan. Valitettavasti mulle jazzmiehenä se oli yhtä lukuun ottamatta kaikkina muina aamuina liian aikaista. Päivään kuului mm. Tom Ervinin Jazz Improvisation Master Class sekä lukuisia klassisia konsertteja. Illalla ennen Mr Fonebonen konserttia kuubalaissyntyinen Juan Pablo Torres esiintyi erään vanhan linnoituksen juhlasalissa esittäen mielestäni vähän puolivillaista salsamusiikki-improvisointia festivaalin rytmisektion kanssa. Hänen jälkeensä lavalle astui Robin Eubanks, joka toteutti itseään esiintyen yksin sähköisten efektien ja sekvenssereiden avulla. Nyt vihdoin oli meidän vuoro esiintyä, tosin paljon pienemmässä paikassa Jazz at the Wallnut- sarjassa. Kamojen alkuhässäkän jälkeen pääsimme aloittamaan noin kello 22.30. Soitettiin kaksi settiä meidän levymateriaalia vähän standardeilla höystäen. Paikka oli ajoittain täysi, mutta ilmeisesti joillekin klassikoille on vaikea istua konsertissa puolen yön jälkeen ja ihmiskato näkyikin selvästi päivän vaihtuessa toiseen heidän valmistautuessa jo seuraavaan aamuun. Seuraaavana päivänä, torstaina 28.5. päätettiin pitää lomapäivä tästä pasuunahelvetistä, sillä pasunisteja oli tosiaankin joka kulmalla ja kaikki vielä toistivat toisiaan -legatoharjoituksia. Mr Fonebonessa jo ihmeteltiin, että miksi kaikki soittaa tota samaa? Selkeää, tyhjentävää vastausta en osannut antaa. Vuokrasimme auton ja suunnistimme Kalliovuorille, jotka nousivat suoraan kaupungin kupeesta. Mahtavien maisemien ja kartan hukkaamisen ansiosta vietimme vuorilla ja kansallispuistossa noin yhdeksän tuntia istumalla autossa ja ajamalla vuoria ylös ja alas. Löysimme kuitenkin monien pikku kommeluuksien jälkeen illalla takaisin Boulderiin jossa Jazz at the Wallnut- sarjassa esiintyi legendaarinen Carl Fontana. Perjantaina 29.5. mahtavan amerikkalaistyyppisen aamupalan jälkeen vuorossa oli Carnegie Hall Jazz Bandin pasuunasektion konserttiluento. Sektiossa olivat mukana Dennis Wilson, Steve Turre, Robin Eubanks ja Douglas Purviance. Steve ja Robin olivat kyllä melkoisessa kankkusessa eilisiltaisen juhlinnan jälkeen Carl Fontanan kanssa... Sitten suunnistimme taas vähän lomalle ja ajoimme Denveriin. Joidenkin kaupungilla haahuiltujen tuntien ja huvipuiston jälkeen palasimme Boulderiin, jossa Jazz at the Wallnut- sarjassa soitti tällä kertaa Hal Crook. Sitten koitti viimeinen päivä festivaaleilla ja lopuhuipennus lauantaina 30.5. Päivään kuului Jazz Master Class Hal Crookin kanssa Jazz Panel-keskustelu ja festivaalin viimeinen ateria-Banquet, jossa jaettiin erilaisten kilpailujen palkinnot, kuten myös saamani Frank Rosolino Scolarship. Siihen kuului mm. festivaaliin osallistuminen, majoitus ja ruoka, 900$:n taskuraha, Frank Rosolinon elämänkerta ja levytykset, "Fond Memories-sarjan Rosolino transkriptiokirja ja CD-levy, muutamia kirjoja ja Rosolino T-paita ja suoraan tehtaan listoilta valittava Bach Stradivarius-pasuuna. Suurin palkkio on kuitenkin mielestäni se kansainvälinen julkisuus ja tunnustus, jonka he vuosittain luovuttavat vain yhdelle mielestäänsä parhaalle katsomalleen nuorelle pasunistille maailmassa. Epävirallisesti palkintoon kuului myös Eugene Grissomin, Conrad Herwigin ja koko ITA:n järjestön suositus mahdollisia apurahoja ja yliopistostipendejä haettaessa. Samassa tilaisuudessa myös Carl Fontana sai ITA:lta Educator-palkinnon pitkäaikaisesta työstään ja vahvasta tietäuurtavasta vaikutuksestaan jazzpasunismiin. Me esiinnyimme loppukonsertin "Jazz Show Case"- ensimmäisenä ja annoimme starojen starailla vasta jälkeemme lähes kaksi ja puolituntisessa konsertissa. Illan aikana myös kaikki saamani kontaktit ja uudet ystävät oli hyvästeltävä ja numeroita ja osoitteita vaihdettiin ankarasti. Myös jokunen levy meni kaupaksi ja Tap Music Sales otti sen myös listoilleen myytäväksi USA:n laajuiseen levikkiin. Seuraavana päivänä jätimme Boulderille ja vuorille hyvästit ja lähdimme köröttelemään New Yorkia kohti, jonne allekirjoittanut, Kari Mikko ja Jenni tekivät pienen stopin, kun taas Tuure ja Teppo jatkoivat suoraan koto-Suomeen. Lähes 200:n valokuvan lisäksi käteen jäi tuppu käyntikortteja ja rutkasti hienoja kokemuksia ja fiiliksiiä tämä seikkailu oli ohi, mutta uudet odottavat jo tuloaan. Antti Rissanen Konsertteja:24.10.1998 klo 15.00 Ateneum-sali, Helsinki ja 25.10.1998 Lahden taidemuseo Juhani Komulainen: The Ides of March (pianolle ja tuuballe) kantaesitys Riikka Talvitie: Sulatto (tuba, lyömäsoittimet ja piano) 19.11.1998 Vaasan kaupungintalo |
Vaskisoitinten korjaus, huolto ja rakennus Suomessajatkoa edellisestä numerosta Tutustuin viime talvena muutamiin suomalaisiin vaskisoittimia huoltavaan korjaajaan. Tässä lyhyt esittely haastattelemistani henkilöistä. Soitinkorjaajien esittely Soitinkorjaaja Veijo Åmanin perinteitä kunnioittava työpaja sijaitsee Mannerheimintien varrella Helsingissä. Hän on kaikkien puhallinsoitinten korjauksen asiantuntija ja ollut alalla jo 39 vuotta. Sattuma ajoi hänet koulun jälkeen oppipojaksi Wenzel Mirschin soitinverstaalle.
- Lähdin katsomaan millaista työtä tämä olisi ja sillä tiellä yhä olen Ei minulla torvista silloin ollut minkäänlaista hajuakaan, kertoo Åman, vaikka myöntääkin soittaneensa jonkin aikaa 60-luvulla klarinettia. Jarmo Parkusjärven soitinkorjaamo Akineri sijaitsee Tampereella. Parkusjärvi korjaa puhallinsoittimia parhaillaan kolmattatoista vuottaan. Verstaan kautta kulkee yhtä monia puu- kuin vaskipuhaltimia ja erityisesti trumpetin ja pasuunan venttiilikoneistojen vikoihin tältä pajalta löytyvät hyvät välineet. Soitinkorjaamo Akineri aloitti toimintansa, koska soitinkorjaajista oli puutetta ja koska tarvittava kalusto oli jo valmiina. Turkkilaissyntyinen Aidan Akineri oli jo pitänyt verstasta yllä Pietarsaaressa, mutta Akinerin muuttaessa Göteborgin kautta Tampereelle siirtyi myös bisnes mukana. Yhtiökumppaninsa Akinerin opissa ja käytännön töitä tehden Parkusjärvi sai tietoa soitinkorjauksesta. Soittimien tuntemus on tärkeä asia korjaajalle. Parkusjärvi on itse soittanut klarinettia 10 -vuotiaasta, mutta vuosien varrella hän on opiskellut perusteita kaikista muistakin puhaltimista. Soitinkorjauksen opiskelu on ainaista kokeilemista ja hakemista. Parkusjärvi myöntää itsekin joskus joutuneensa tilanteeseen, jossa on joutunut muuttamaan omia työskentelytapojaan johtuen muun muassa korjausvälineistön muutoksista. Soitinten rakentamisella ei Parkusjärven arvion mukaan ole Suomessa kuin teoreettista tulevaisuutta. Soitinhuollon tulevaisuudennäkymiin Jarmo Parkusjärvi sen sijaan uskoo: Mikko Rousku on sekä hopeaseppä että soitinkorjaaja Turusta. Hän halusi yhdistää ammattinsa ja harrastuksensa ja päätti alkaa korjaamaan soittimia. Rousku opiskeli Lahden muotoiluinstituutissa hopeasepäksi ja Soitin Laineella Tane Kanniston avulla soitinten korjausta. Lisäksi hän on ollut hetken aikaa korjausopissa Aleksanderin käyrätorvitehtaalla Saksassa. Hyvä soitinkorjaaja on Rouskun mielestä kärsivällinen ja nöyrä. jatkuu seuraavassa numerossa ![[ Alkuun ]](http://www.musicfinland.com/brass/supatus/kuvat/yleiset/nuoli.gif){kind=small}
|
RUSKATRÖÖTTÄ - PUHALLINMUSIIKKI UUTEEN NOUSUUNPuhallinsoittajien viikonloppuleiri Kiteellä 26.-27.9.1998 Orkesterit: D-orkesteri C-orkesteri
- 0/3 -tasoiset soittajat, ohjaajana Vesa Tuovinen B-orkesteri
- 1/3-2/3- tasoiset soittajat, ohjaajana Petri Aarnio A-orkesteri Osallistumismaksu 100 mk sisältää majoituksen (oma makuupussi ja retkipatja mukaan), ruokailut (lauantaina lounas, päivällinen ja iltapala; sunnuntaina aamupala, lounas, päivällinen ja matkaeväs) ja opetuksen, joka sisältää pääasiassa orkesteriharjoituksia. Lisätietoja saa Sirkka-Liisa Röppäseltä puh. (013) 684 3045 tai (0400) 742 976 tai Sirpa Hyvöseltä puh. (013) 684 12 54 (työ). TERVETULOA RUSKATRÖÖTTÄÄN! [ Ajankohtaista ] [ Supatuuttiset ] [ Arkisto ] [ Linkit ] 
info & palaute
|