|
Etusivu
Esittely
Hallitus
Säännöt
Ajankohtaista Supatuuttiset Arkisto Linkit |
|
|
|
Tapio Korpela:
Kun diskanttialueen muusikko tai musiikin harrastaja ryhtyy soittamaan bassosoitinta, on hänellä todennäköisesti mielensisäisenä ihanneäänikuvana diskanttinen sointi. Jos kyseessä on trumpetistin siirtyminen tuubaan tai baritoniinkin, on voitettava sekä trumpetin ansatsin tiukkuus että mielikuva äänestä. Voittaminen on tässä vanhan poisoppimista. Jos hän siirtyy pysyvästi matalamman soittimen soittajaksi, hän voi hyvällä omallatunnolla poistaa fysiikasta ja mielestä aikaisempia matalampaan vaskeen sellaisenaan soveltumattomia tottumuksia. Jos hän ryhtyy soittamaan matalia vaskia sivuinstrumentteina, tulisi hänen kyetä vaihtamaan kanavaa tarpeen mukaan. Puupuhaltimesta siirtyminen vaskiin ei liene niin suuri häiriö ansatsille, koska äänenmuodostustekniikka poikkeaa melko paljon. Laulajalla on yhteistä puhaltajan kanssa hengitystekniikka, mutta ansatsinmuodostus puhaltimiin siirryttäessä tai laajennettaessa on vapaata aikaisemmista tottumuksista. Jousisoittajat lähtevät fyysisesti jokseenkin puhtaalta pöydältä.
Äänimielikuvan merkitys on kuitenkin kaikille yhteinen ja ensiarvoisen tärkeä, sillä se määrittää kokonaistavoitteen. Se, mistä musisoinnin muodosta siirrytään tai laajennetaan mihinkin on ”vain lihastyötä”. Paljon fyysisiä muutoksia edellyttävä muutos edellyttää paljon työtä. Selkeä äänimielikuva auttaa prosessia, olkoon muutos soittoteknisesti ja fyysisesti kuinka hankala hyvänsä. Soittimen ominaisluonteen kannalta ristiriitainen äänimielikuva haittaa kehitystä ja pystyy jopa estämään soittimen luonteen eli rakenteen mukaisen soinnin kehittämisen. Monet soitonopettajat kehottavat oppilaita solfaamaan etydeitä ja kappaleita. Tavoitteena on, että sävel soi päässä ennen kuin se pitää tuottaa soittimesta. Ei liene vaikeata kokeneen pedagogin muistaa vaikkapa sellaista tapausta, että oppilaan äänimielikuva kumoaa niin paljon sormituksen merkitystä, että vaikka tuotettu ääni olisi periaatteessa oikea, se ei soi.
Toisinaan puhutaan soittimen luonteesta. Lienee kuitenkin niin, että ainoa luonteen omaava soitin on laulaja, joka on itse instrumentti. Tällä ajattelulla puhaltaja on ehkä jonkinlainen puoli-instrumentti. Vaskisoittajat ovat puhallinsoittajista eniten osana soitinta: Kun kaikilla puhaltajilla keho tuottaa ilmaa äänen tarpeisiin ja eri tyyppisillä mekanismeilla säädetään putken pituutta, on vain vaskisoittajilla osa kehoa, huulet, värähtelevänä elementtinä. Vaskisoittajan huulet tekevät saman työn kuin laulajilla äänihuulet.
Varsinaisen soittimen, kehon ulkopuolisen soittolaitteen, luonne on lähinnä mielikuvakysymys. Soittimen luonne on sen fysikaalisten ja mekaanisten ominaisuuksien summa tai tulo tai muu sulauma. Puhallinsoittimella on putkena tietyt ominaisuudet, jotka määrittävät tietyn tasoisen perusäänen. Perusäänellä on ”soittimen luonteen mukainen”, eli siitä materiaalista valmistetun, sen pituisen ja sen porauksen mukainen spektri. Soitettaessa perusääni tämän rakenteen mukaisesti, saadaan soittimen luonteen mukainen ääni. Kun perusääni soi soittimen rakenteen mukaisesti, ovat muut harmoniset suhteellisen helposti ikään kuin poimittavissa. Kun perusääni soi vapaasti eli soittimen rakenteen mukaisesti ja ryhdytään tavoittelemaan seuraavaa harmonista, on perusteltua yrittää, etsiä ja houkutella sitä niin, että ei hyväksy väkipakolla, voimalla tai muilla vippaskonsteilla tuotettua ääntä. Kukin perusäänen kerrannainen soi myöskin vapaasti vain silloin kun se on tuotettu soittimen rakenteen eli luonteen mukaisesti. Ylemmän sävelen tuottaminen näillä kriteereillä oikein edellyttää aina sitä alempien sävelten oikein tuottamista. Sävelen oikein tuottaminen on tarkoituksenmukaisuutta joka johtaa kauniimpaan ääneen, parempaan virityksen hallintaan ja parempaan soittokestävyyteen.
”Mikä sorti suuren äänen, äänen suuren ja komean.”
Musiikista puhuttaessa äänen voi sortaa ainakin sairaus, viallinen soitin tai sen osa ja valitettavasti myös väärinkäsitys. Efektit ovat tämän käsittelyn ulkopuolella.
Jos sairaus sortaa äänen, on äänen murtuminen tiedostettu, sen syy selvitetään ja sairaus pyritään hoitamaan pois.
Jos syynä murtuneeseen ääneen on viallinen soitin tai sen osa, on tilanne edelleenkin suhteellisen helppo. Vähättelemättä mahdollisen soitinvaurion aiheuttamia harmeja kustannuksineen on ongelma ja sen syy kuitenkin tiedossa ja tilanne pystytään normalisoimaan esimerkiksi korjaamalla soitin tai vaihtamalla päre.
Viimeisen vaihtoehdon, väärinkäsityksen, ollessa rikkinäisen äänen taustalla saattavat ongelmat olla suuria. Väärinkäsityksen mahdollisuuden myöntäminen voi jo sellaisenaan olla liian suuri pala soittajan minäkuvalle. Väärinkäsityksen taustalla saattaa olla hyvinkin vahvojen auktoriteettien lausumia ja oppeja. Yksi helposti harhaan johtava mielikuva on äänen tiiviysvaatimus, joka sinänsä oikeutettuna voi johtaa ylikireään ja ahtaaseen sointiin. Tätä kirjoitettaessa yhdistyvät kirjoittajan mielikuvat ja kokemukset ylikireistä yleissoinneista ja hiljaa soitettaessa tunkkaisista mutta voimakkaasti soitettaessa rikki menevistä äänistä. Jos äänimielikuvan kehittäminen ja tarvittaessa selkeä muuttaminen ei muodostu itsetuntokysymysten vuoksi ylivoimaisen vaikeaksi, on sitä mahdollista kehittää soittamalla joka päivä hieman edellistä päivää vapautuneemmalla äänellä.
Mistä tietää äänen vapautuneisuuden? Varsin selvä kriteeri on, että ääni ei saa mennä rikki normaalissa soitossa. Rikkinäinen ääni ei kuulu normaaliin musiikilliseen ilmaisuun siitä huolimatta että sitä yhä useammin käytetään tehokeinona. Se kuulostaa sellaisenaan rumalta, sitä on vaikeata saada soimaan satsissa ja se vahingoittaa vaskisoittajan huulia. Tapana äänen rikkominen opettaa soittamaan rikkinäisellä äänellä sekä äänimielikuvaan että fyysiseen soittosuoritukseen vaikuttamalla. Toisinaan joutuu kohtaamaan myös sellaisen valitettavan väärinkäsityksen, että rikkinäinen ääni on voimakas. Kuka voi osoittaa mitään, joka on rikkinäisenä vahva?
Toisinaan esiintyvä joukkoväärinkäsitys leimaa koko instrumenttiryhmän. Jos kovin monella saman soitinryhmän soittajalla on tapana rikkoa ääntä, on mahdollista että ympäristössä arvellaan sillä soittimella olevan mahdotonta soittaa ehjää säveltä.
Mielikuvien avulla oppivaa pidetään lahjakkaana kaiketi perustellusti. Entä jos mielikuvan tueksi tarvitaan yksityiskohtaisempia tietoja musiikista tai kehon toiminnoista? Koska opettaminen on viestintää voi syy muiden kuin mielikuvien käyttötarpeeseen olla kummassa hyvänsä viestitystapahtuman osapuolessa tai heistä riippumattomissa osapuolten henkilöhistoriaan kuuluvissa tapahtumissa ja niiden mukaisissa asioiden ja ilmiöiden käsittelytavassa. Vaikkakaan moni ei upota naulaa vasaraa paikallaan pitäen ja laudalla naulaa hutkien, on joku yhtä hyvä lyömään vasaralla vasenta kuin toinen oikeata kättä käyttäen.
Ääntä ei pidä komentaa tai käskeä torvesta. Soittimen luonteen eli rakenteen mukainen lämmin, tiivis, pakoton ja avoin ääni saadaan houkuttelemalla ja hellimällä. Tämä ei poista lihastyön tarvetta mutta korostaa sen hallintaa. Koska äänimielikuva on kovin tärkeä apu opetustyössä, on opettajalla suuri vastuu pitää myös omasta soittokunnosta huolta niin että kykenee ainakin opetuksensa alueella tuottamaan mallikkaan äänen oppilaan äänimielikuvaa ruokkimaan. Oikeanlaiseen musiikin kuunteluun ohjaaminen tukee äänimielikuvatyötä erinomaisella tavalla.
Johnson, s. 9
”--- henkilön soitto ei ala parantua ennenkuin hän on saanut tunteen omasta arvostaan inhimillisenä olentona, ---”
Mitä kautta käsitys itsestä tulee ja kehittyy?
Eikö soittaminen toimi sekä itsetunnon peilinä että kehittäjänä?
Millainen on perusvalmiuksien merkitys minäkuvan kehityksessä?
- Jos perusvalmiuksissa on henkilön oletettuun tasoon verrattuna merkittäviä puutteita tai vääristymiä, voi musikaalinen, älykäs ja ahkera oppilas tai soitonharrastaja kompuroida samoissa intervalleissa tai muissa sävelkuvioissa alituisesti. Kun asia selvitetään oikein, saadaan selville jokin selkeä toimintavirhe. Tämä voi olla vaikka vähäinen sormien eriaikaisuus, väärin mitoitettu ilmankäyttö tai muu suhteellisen helposti korjattavissa oleva tekijä. Tarvitaan vain aikaa ja säännöllistä asiantilan kohentamista. Käy ilmi, että kyse ei ole soittajan huonoudesta vaan yhdestä monista pienistä soittamiseen kuuluvista vaikeuksista. Niitä on kaikilla, tosin kaikilla myös eri määrä ja eri alueilla, mutta kaikki painiskelevat joidenkin ongelmien kanssa ja kaikki tuollaiset ongelmat on voitettavissa.
Soittajan minäkuva lienee riippuvainen kaiken muun ohella myös soittamisesta. On kovin tuttua kuulla soittajien omakuvia; ”ei tää koskaan multa onnistu”, ” tässä mä aina kiksaan”, ”tää on mulle aina kiree” jne. Soittaja on siis jo ”oppinut” että hän on siinä kohtaa huono. Koska nämä ”oikeutetut huonoudet” ovat perinnettä, siis jokseenkin jokaisella kyseisessä yhtyeessä on jokin tuollainen ongelma, on kysymys yhteisestä asiasta joka saattaa olla myös yhteinen vitsi. Kuitenkin nuo epäonnistumiset sutaistaan vain ohi ja todetaan joko ääneen tai vain itsekseen taas tapahtunut särö. Väitän ihan vakavissani, että ylivoimainen enemmistö näistä ongelmista on poistettavissa kun niiden aiheuttajiin puututaan. Pohditaan oikeasti syytä kiksiin tai epäselvään kuvioon. Virtaako veri ansatsilihaksissa vielä puolen tunnin soiton jälkeen vai onko paketti hyytynyt puristuksessa? Jos ei, on ”naama loppu” siltä erää. Puhaltaako soittaja oikeasti ilmaa soittimeensa? Toimivatko sormet oikeassa ajassa, ovatko ne koordinaatiossa myös kielen ja puhalluksen kanssa?
Ostetaan uusi soitin.
- Jos ja kun vika todennäköisesti ei ole ainakaan yksinomaan soittimessa saa paikallinen musiikkikauppa hyvän vakioasiakkaan joka ostaa soittimen toisensa jälkeen etsien sitä joka korjaa viat.
Tällaista pohdiskelua kesää odotellessa
info & palaute