Suomen Pasuuna- ja Tuubaseura ry

Etusivu
Esittely
Ajankohtaista
Supatuuttiset
Arkisto
Linkit

Mestari on poistunut

Jazzin historian merkittävin pasunisti J.J.Johnson kuoli helmikuun 4.päivänä 77 vuoden ikäisenä. James Louis Johnson syntyi Indianapolissa USA:ssa tammikuun 22.päivänä 1924. Hän aloitti uransa yhdeksänvuotiaana harjoittelemalla pianonsoittoa. 14 vuotiaana hän valitsi instrumentikseen pasuunan. Tätä ennen hän oli lyhyehkön ajan soittanut kouluorkesterissa baritonisaksofonia. Jo nuorella iällä James Louis oli kiinnostunut sovitustyöstä ja hän signeerasi sovituksensa kirjaimin J.J., josta hän sai elinikäisen kutsumanimensä J.J. tai Jay Jay.

J.J.Johnsonin ammattimainen muusikon ura alkoi 18 vuotiaana Snookum Russelin orkesterissa, jossa soitti myös eräs aikakautensa merkittävimmistä trumpetisteista, Fats Navarro. J.J.:n varsinainen läpimurto laajempaan tietoisuuteen tapahtui, kun hän sai kiinnityksen Benny Carterin orkesteriin, jossa hän soitti vuosina 1924-1945. Tässä orkesterissa J.J. soitti myös ensimmäisen levytetyn soolonsa Capitol-levymerkille. Kappale oli "Love For Sale", jossa J.J.:llä on 12 tahdin soolo-osuus. Benny Carterin orkesterista ura jatkui Count Basien isoon orkesteriin vuosina 1945- 1946. Ja uran jatko tämän jälkeen onkin historiaa, kuten sanonta kuuluu. J.J. on pitkän ja loistavan uransa aikana soittanut useimpien merkittävien jazzmuusikoiden kanssa ja levyttänyt paljon, millä on jazzpasunismin kannalta ollut suuri esikuvallinen ja koulutuksellinen merkitys. Todennäköisesti jokaisen jazzpasunistin levykokoelmasta löytyy yksi tai useampia J.J.:n levyjä, jotka ovat olleet innostamassa ja opastamassa eteenpäin jazzin soitossa. Tämä on suunnattoman arvokas osa J.J.:n jättämää perintöä.

J.J.:n mestarillisen uran osalta on vaikeaa, ja jopa epäoikeudenmukaista, nostaa jokin kausi tai yhtye yli muiden. Hänen uransa on ollut tasaisesti kehittyvä ja levytystuotantonsa hämmästyttävän korkeatasoinen. J.J.:n levytyksiä seuratessa havaitsee, että iän myötä sooloissa soitettujen äänten määrä vähenee, mutta jokainen soitettu ääni on saanut lisää sisäistä merkitystä ja painoarvoa. Tästä on hyvä esimerkki hänen edesmenneen vaimonsa kunniaksi vuonna 1992 levyttämänsä soololevy "Vivian" (Concord Jazz CCD 4523). J.J. oli levytyksen tehdessään 68-vuotias.

Jamey Aebersold on julkaissut erinomaisen opuksen "JJ Johnson Solos - 13 Personal Favorites". Teos sisältää 13 J.J.:n itsensä valitsemaa sooloa, joiden hän katsoo edustavan hyvin hänen solistillista ajattelutapaansa, ja joissa hän myös ilmeisesti katsoo onnistuneensä hyvin. Tämä teos, yhdistettynä David Bakerin vastaavasta aiheesta kirjoittamaan "J.J.Johnson - Trombone" -kirjaan, on todennäköisesti paras johdatus ja oppikirja bebop-tyyliseen jazzpasuunansoittoon. J.J.:n itsensä valitsemat soolot ovat valtaosin peräisin kahdelta levyltä "J.J. In Person" (Colombia CL 1161) ja "Stan Getz and J.J.Johnson At the Opera House" (Verve MGV-8265), joten niiden voidaan katsoa edustavan J.J.:n oman arvion mukaan hänen laajan levytystuotantonsa parhaimmistoa.

J.J.:n sooloteos (13 Personal Favorites) sisältää myös huikean 12 choruksen soolon kappaleeseen "When The Saints Go Marchin`In". Vaikka kappale on kaukana bebop-kauden teemoista, yhdistää J.J. soolossaan taiturillisesti jazzin perinteen ja modernin solistisen ilmaisutavan - ja lopputulos on mestarillinen. On yksi asia soittaa yhden tai kahden choruksen mittainen soolo ja toinen asia soittaa 12 chorusta ja samalla rakentaa asteittain sooloteemaa ja ylläpitää soolollista intensiteettiä sekä teemallista jännitettä. J.J. on eräs harvoista jazzmuusikoista, jolta tämä onnistui.

Esimerkkinä J.J.:lle tyypillisestä soolofraseerauksesta ja sointujen käsittelytavasta on artikkeliin liitetty hänen soolonsa kappaleeseen "Jay Bird". Kappale on hänen oma sävellyksensä, joka perustuu "I Got Rhythm" -sointuihin. (Lukuisten yläapuviivojen välttämiseksi soolo on kirjoitettu tenori-klaaviin.)

J.J. aloittaa soolonsa humoristisella vignetillä (tahti 1). Tätä seuraa kolmen tahdin fraasi ja siihen liittyvä lisäys (tahdit 6 ja 7). Lisäyksen hän on rakentanut soinnun yhdeksännen äänen (Bb) ympärille. Toinen 8-tahtinen alkaa neljän tahdin tyypillisellä bebop-fraasilla, jota hän täydentää kertauskuviolla. Väliosa alkaa sointuarpeggioilla, jotka J.J. hallitsi tempossa kuin tempossa suvereenisti. Väliosan viidennessä tahdissa hän soittaa yhden tyypillisimmistä triolivigneteistään. Väliosan viimeinen tahti johtaa tehokkaasti Ab-ääneen. Viimeisen 8-tahtisen kolme ensimmäistä tahtia ovat J.J.:n perusaineistoa - ¾ rytmikuvio. Soolon viimeinen tehokas 4 tahdin fraasi on korkealta soitettu vanha swingkuvio, jonka J.J. selvittää sekä teknisesti että rytmisesti hyvin.

J.J.:n sooloja kuunnellessa ja niitä levyltä kopioidessa sekä hämmästyttää että ihastuttaa soiton ääretön selkeys, kuvioiden timing sekä sooloaihioiden jäsentely ja kehittely. Piirre on ylivoimainen verrattuna lähes keneen tahansa toiseen jazzpasuunan suuruuksista. J.J.:n jokainen soolo sisältää nerokkaita sointukuvioita, juoksutuksia, rytmisiä fraaseja sekä mestarillista taukojen käyttöä. Hän tarjoaa ikäänkuin apteekin hyllyltä tarkkaavaiselle kuulijalla jazz-aihioita sekä harjoiteltaviksi että edelleen kehiteltäviksi.

Jos J.J.:n mittavaa uraa tarkastellaan jazzhistoriallisesta näkökulmasta, ovat hänen merkittävimmät kautensa olleet yhteistyö Charlie Parkerin ja Miles Daviksen kanssa, osallistuminen Jazz At the Philharmonic -kiertueisiin sekä yhteistyö Kai Windingin kanssa 1950-luvulla. Aikanaan oli lähes vallankumouksellista, että pasunistit astuivat jazzyhtyettä täydentävän tai big bandin sektiossa soittavan muusikon roolista parrasvaloihin ja keskeisiksi solisteiksi.

Jay&Kai yhteistyö sai aikanaan runsaasti julkisuutta ja tunnustusta. Heidän lähes 50 vuotta sitten (1954-1960) tekemänsä levytykset ovat kestäneet aikaa ja tyylisuuntien muutoksia hämmästyttävän hyvin, ja ne kelpaavat vielä tänäkin päivänä kouluesimerkiksi fraseerauksen täsmällisyydessä ja artikulaatiossa. Jay&Kai levytykset loivat perustan ja samalla myös korkean standardin kahden soolopasuunan muodostamille jazzyhtyeille. Tälle perustalle on sittemmin rakentunut lukuisia 2-8 pasunistin muodostamia jazzyhtyeitä. Mircea Stanin Markku Veijonsuon, Pelle Näätäsen ja Mikael Långbackan kanssa vuonna 1988 tekemä pasuunakvartettilevy "Para Los Trombones" (Andania ANC-5) on tämän perinteen hyvä kotimainen esimerkki.

Solististen ansioiden lisäksi J.J.Johnson on tehnyt mittavan elämäntyön säveltäjänä ja sovittajana. Monet hänen jazzsävellyksistään kuuluvat bebop-jazzin perusaineistoon. Ehkä tunnetuin ja useimmiten soitettu J.J.:n kappaleista on kaunis ja herkkä balladi "Lament". Hän sävelsi myös lukuisia teoksia brass-kokoonpanoille. Näistä mainittakoon esimerkiksi "Poem For Brass (1956) sekä Dizzy Gillespien orkesterille sävelletty "Perceptions" (1961). Arvostettu Gunther Schuller, joka johti kuusiosaisen Perception-teoksen levytyksen, arvioi J.J.Johnsonin sävellystyötä seuraavasti: "Hänen sävellystaitonsa ja ilmaisuskaalansa on laajentunut jokaisen uuden sävellyksen ja vuosien myötä. J.J.:n sävellyksissä yhdistyy hienostunut musiikillinen ilmaisukyky voimakkaasti jäsenneltyyn ja kurinalaiseen ajattelutapaan. Näistä peruselementeistä J.J. luo syvällistä ja nautittavaa musiikkia, joka sisältää pulppuavaa lämpöä ja vie kuulijansa mukaansa sävellysten tunnemaailmaan."

Maininnan J.J.:n laajemmasta sävellystuotannosta ansaitsee myös vuonna 1968 valmistunut "Diversions For Six Trombones, Celesta, Harp and Percussion". J.J.Johnsonin kiinnostus brass- sävellyksiä ja -kokoonpanoja kohtaan säilyi koko hänen pitkän elämänsä ajan. Viimeisin brass- levytys on vuodelta 1997, J.J.Johnson - The Brass Orchestra (Polygram 0501).

1970-luvun alussa J.J. muutti Los Angelesiin kirjoittamaan ja sovittamaan elokuva- ja TV-musiikkia. Hän on kirjoittanut/sovittanut musiikin mm. menestysfilmiin Shaft sekä TV-ohjelmiin The Danny Thomas Show, That Girl, The Mod Squad sekä Starsky and Hutch.

J.J. Johnson on pitkän uransa aikana saavuttanut voittoja erilaisissa jazzlehtien suosikkiäänestyksissä ja huomattavia jazzmusiikin kunnianosoituksia enemmän kuin kukaan toinen pasunisti. Hän oli 50-60- ja 70-luvuilla jazzäänestysten pasuunasarjan täysin hallitseva mestari - saavutus johon kukaan toinen jazzartisti soittimesta riippumatta ei ole yltänyt. J.J.:stä on kirjoitettu lukemattomia artikkeleita ja hänen soittoaan on analysoitu lähes tieteellisellä tarkkuudella. Erityisen ansiokas analyysi on David Bakerin kirja "J.J.Johnson - Trombone".

Kesäkuussa 1997 J.J. ilmoitti Down Beat -lehdessä, että hän jättää julkiset esiintymiset ja siirtyy synnyinkaupunkiinsa Indianapolisiin säveltämään Macintosh Quadra -tietokoneellaan. J.J. oli innokas tietokoneen käyttäjä, joka käytti sävellystyössään Finale- ja Mosaic-tietokoneohjelmia.

J.J.Johnson on vaikuttanut jazzpasuunansoiton kehitykseen enemmän kuin kukaan toinen pasunisti. Hänellä on sama asema ja merkitys pasunistien joukossa kuin Charlie Parkerilla ja John Coltranella saksofonistien ja Dizzy Gillespiellä ja Miles Daviksella trumpetistien kohdalla. Voidaan liioittelematta todeta, että lähes jokainen bebop-kauden jälkeinen jazzpasunisti on tavalla tai toisella saanut vaikutteita J.J.Johnsonilta.

Bebop-teemat, niiden sointurakenteet sekä usein nopeat tempot, loivat aivan uudet vaatimukset pasuunansoiton tekniikalle. J.J.Johnson vastasi tähän haasteeseen ja toi pasuunan teknisesti tasavertaiseksi soittimeksi trumpetin ja saksofinin kanssa. J.J. on kertonut tehneensä taitonsa eteen paljon työtä ja hän korostaa erityisesti säännöllisen päivittäisen harjoittelun merkitystä. Hän toteaa eräässä haastattelussa: "Olen soittanut pasuunaa yli 50 vuotta. Pysyäkseni soittokunnossa harjoittelen pitkiä ääniä ennen aamiaista, käyn päivittäin lävitse skaalat ja arpeggiot sekä harjoittelen sooloja Jamey Aebersoldin play-along -nauhojen kanssa. Harjoitusohjelmani on lähes sotilaallinen. Tärkeintä ei ole kuinka kauan harjoittelet vaan harjoittelun säännöllisyys. Joka päivä."

J.J.:n soitolle on tyypillistä erittäin selkeä artikulointi, täydellinen timing, loistava tekniikka ja musikaalisuus sekä musiikin harmonisen rakenteen ja teorian hallinta. J.J.:llä oli pasuunassaan helposti tunnistettava tumma ääni ja hän käytti säästeliäästi vibratoa, enimmäkseen vain tehokeinona. Hänen sointujen käsittelynsä ja fraseerauksensa on saanut voimakkaita vaikutteita Charlie Parkerilta ja Dizzy Gillespieltä, mikä sinänsä on luonnollista, onhan J.J.Johnson yksi bebop- musiikin luojista. Kun J.J.:ltä tiedusteltiin hänen omaa käsitystään siihen, keneltä hän on saanut vaikutteita, hän vastasi: "Henkilö, jonka soolot täysin vakuuttivat minut siitä, että pasuuna on soittimeni oli Fred Beckett. Fred soitti paikallisessa orkesterissa nimeltä "Harlan Leonard and His Rockets". Hänen soolonsa vaikuttivat pommin lailla ajatusmaailmaani ja tekivät minusta elämänmittaisen pasuunan ihailijan ja ystävän. Sittemmin musiikilliseen ajatteluuni ovat vaikuttaneet ensin Pres (Lester Young) ja Roy (Roy Eldridge) sekä myöhemmin luonnollisesti Diz (Dizzy Gillespie) ja Bird (Charlie Parker)."

J.J.Johnsonin viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1998 tehty "Heros" (Polygram/Verve). Nimi "Heros" (Sankarit) kuvaa hyvin J.J.Johnsonia ja hänen ainutlaatuista elämäntyötään. J.J. oli ja on sankari meille monelle.

Supatus järjesti J.J.:n elämäntyötä kunnioittaakseen huhtikuun 23. päivänä Helsingissä Tribute To J.J.Johnson -muistokonsertin. Mircea Stan totesi kauniissa muistosanoissaan, että "J.J.:n henki, ja musiikki jota hän loi, tullaan kuulemaan niin kauan kuin meillä on korvat joilla kuunnella ja sielu jolla tunnistaa totuus, jota hän puhui instrumenttinsa kautta."

J.J.Johnson, kiitollisuudella ja kunnioituksella elämäntyötäsi kohtaa suomalaisten pasunistien puolesta,

Pekka Leander