Suomen Pasuuna- ja Tuubaseura ry

Etusivu
Esittely
Ajankohtaista
Supatuuttiset
Arkisto
Linkit

Julkaistu Brass-lehdessä 1/2001

Tyylikkäästi ja ammattitaitoisesti hullutteleva Brass 5

Brass 5, Joensuun kaupunginorkesterin vaskipuhaltajien kvintetti, on saavuttanut teini-iän, sillä takana on jo 15 yhteistä vuotta. Juhlavuoden kunniaksi heiltä ilmestyy joulukuussa uusi levy ja kevätpuolella on luvassa juhlakonsertti.

Joensuun kaupunginorkesterin vaskikvintetti Brass 5 on Suomen ainoita jatkuvasti toiminnassa olevia vaskikvintettejä. Se on oikeastaan orkesteri orkesterin sisällä, sillä vuonna 1986 vaskipuhaltajat Joensuun kaupungin kannustamina perustivat Brass 5:n ja ovat siitä lähtien soittaneet kaupungin palkkaamina sekä orkesterissa että kvintettinä. Kari Koivisto, pasuuna; Pertti Vattulainen, käyrätorvi; Matti Raijas, trumpetti, ja Juhani Hartikainen, trumpetti, ovat pysyneet mukana kaikki 15 vuotta. Matti Raijaksen sijaisena on trumpetissa tällä hetkellä Kyösti Varis. Tuubistin paikalla on vuosien varrella ollut eniten vaihtuvuutta: aloitusviisikossa soitti Harri Miettunen ja hänen jälkeensä Harri Lidsle. Vuodesta 1991 suuren ja kauniin tuuban takaa on löytynyt Ari Varpula.

Yleensä Brass 5 toimii klassisena kvintettinä, mutta tarvittaessa se on vain perusrunko uusille yhdistelmille. Puhaltimien määrää lisäämällä tai ottamalla lyömäsoittajia mukaan saadaan eri tyyleihin ja tilanteisiin tarvittavia uusia kokoonpanoja. Ohjelmiston kapea-alaisuudestakaan ei kvintettiä voi moittia, sillä soitettavaa heiltä löytyy barokista kevyeen klassiseen, uuteen musiikkiin ja aina viihdemusiikkiin saakka. He myös ylpeilevät kokoamallaan Suomen laajimmalla vaskikvintettinuotistolla. Brass 5:lle on sävelletty myös nimikko-ohjelmistoa ja asialla ovat olleet Lasse Eerola, Kari Tamper ja Esko Heikkinen.

Tuubisti Ari Varpula sanoo nauttivansa erittäin paljon työstään orkesterimuusikkona, mutta tunnustaa kuitenkin pilke silmäkulmassa, että orkesterissa hän joskus kokee olevansa vain sen ison kiiltävän soittimen kantaja takarivistä. Hänen mielestään vaskisektion sooloilu kamarimusiikkikvintettinä on erittäin tervetullut lisämauste varsinaiseen orkesterityöhön. Kvintetissä soittaminen antaa hänelle koko ajan uusia ja erilaisia haasteita, jotka kehittävät häntä myös orkesterimuusikkona. Vaikka kvintettikin on yhteissoittoa, on se orkesterisoittoa paljon yksilöllisempää, sillä siinä jokainen soitin ja soittaja pääsee tasapuolisesti esille. Varpulan mielestä kamarimusiikki onkin kaiken yhteissoiton ydin, sillä se harjaannuttaa kuuntelemaan tarkemmin koko sektion sointia myös orkesterissa soitettaessa. Erona orkesterisoittoon hän korostaa sitä, että orkesterissa on vain yksi kapellimestari, mutta kvintetissä niitä on viisi, joista jokaista on seurattava tarkasti ja mukauduttava välittömästi pieniinkin muutoksiin rytmissä tai soinnissa. Orkesterissa ei pieni kiksi vielä maata kaada, mutta tarkkaamattoman kvintetin se voi kaataa.

Joulukonsertin yhteydessä 13. joulukuuta julkaistaan Brass 5:n uusi levy Brasspiration. Se juhlistaa 15 yhteistä soittovuotta sekä ilmestymisajankohdallaan että kappalevalinnoillaan. Levylle on valittu musiikkia, jota heillä on ollut ohjelmistossaan alusta alkaen ja joka pyrkii kuvastamaan Brass 5:n luonnetta kvintettinä. Yksi niistä on avauskappaleeksi valittu kuningas Henry VIII:n säveltämä Rose Without a Thorn (Ruusu ilman piikkiä). Lisäksi levyltä löytyy tunnettuja hovitansseja sekä renessanssimusiikkia.

Levy äänitettiin jo alkukesästä Joensuussa sijaitsevassa huippumodernissa studiossa. Brasspiration on itse asiassa ensimmäinen siellä koskaan tehty levy. Uuden studion mahdollisuuksista innostuneina Brass 5 haluaa palata levyttämään mahdollisimman pian, toivottavasti jo ensi vuonna. Ohjelmistoa olisi valmiina 4-5 levyllisen verran ja suunnitelmiin kuuluu myös täysin viihteellinen levy.

Brass 5 on siis yhtyeenä varsin aikaansaava ja monipuolinen. Todellakin, moniko vaskikvintetti vaihtaa klassisen kirkkokonsertin jälkeen sujuvasti paikkaa ja vaatteita ja heittää vielä illan ratoksi paikallisessa ravintolassa 80-luvun discoshown? Discoillessa Brass 5:n vahvistuksena ovat sekä joensuulainen Cosmic Girls -tyttötrio, joiden kanssa menestyksekäs yhteistyö alkoi vuonna 1999, että puhaltimissa mm. Esko Heikkinen trumpetteineen. Muita viihdeproduktioita ovat esim. Lieksan Vaskiviikolla 1999 uudistettu, mutta jo 1997 aloitettu yhteistyö Niko Ahvosen kanssa.

Kiireinen kvintetti haluaa varmistaa, että taiteellisuuden vaalimiselle ja harjoittelulle jää riittävästi aikaa, jota keikkailun vaatima paperityö verottaa monesti aivan liikaa. Brass 5 onkin tehnyt saman ratkaisun kuin esimerkiksi Jouko Harjanne, Petri Keskitalo, Jukka Myllys, Karjala Seitsikko ja Jörgen van Rijen (Hollanti), ja liittynyt Lieksa Brass Manageriin, joka on Suomen ensimmäinen vaskimuusikoiden välittämiseen keskittynyt ohjelmatoimisto.

Nina Kärkkäinen

ylös


Etusivu | Esittely | Ajankohtaista | Supatuuttiset | Arkisto | Linkit