Suomen Pasuuna- ja Tuubaseura ry

Etusivu
Esittely
Ajankohtaista
Supatuuttiset
Arkisto
Linkit

Orkesteriyhteisöllisyyttä tutkimassa

Puhallinorkesterin yhteisöllistä ja sosiaalista vaikutusta lasten ja nuorten soittoharrastuksessa on korostettu jo pitkään. Tutkimaton, mutta käytännössä todettu tosiasia on se, että mitä nuoremmasta soittajasta on kyse, niin sitä tärkeämpää on harrastuksen hyödyntäminen ryhmässä. Lopettamisprosentti on todella pieni, mikäli soittoharrastuksen aloittamiseen tuodaan mahdollisimman pian mukaan ryhmä eli ORKESTERI.

Mikä sitten on se viisasten kivi, jolla lapsia ja nuoria motivoidaan orkesterityöhön? Tässä tapauksessa kirjoitan lähinnä omista kokemuksista eri-ikäisten soittajien kanssa toimimisessa. Tiedän, että näiden kokemusten vaihto kollegojen kesken on sitä parasta terapiaa ja samalla myös kouluttautumista orkesterin johtajan näkökulmasta.

Täten toivon, että tämä kirjoitus omalta osaltaan vauhdittaa nuorisopuhalliorkesterien johtajien koulutusta nimenomaan kasvatuksellisista ja yhteisöllisistä näkökulmista. Kaikkeahan ei aina tarvitse oppia kantapään kautta, vaan myös muiden kokemuksista oppimalla ja kasvatusalan ammattilaisten avulla viisastumalla.

Puhallinorkesterin toiminnan järjestämisessä on orkesterin johtajalla aivan erityinen rooli ja vastuu. Tärkeätä on myös mahdollisen taustayhteisön - on se sitten musiikkiopisto tai tukiyhdistys - mukanaan tuoma tuki ja turva.

Toiminnan järjestämisen kulmakiviä ovat yhteisten orkesteriharjoitusten lisäksi oma henkilökohtainen soittotunti. Taustayhteisöstä riippuen voi tämä omaan soittimeen paneutuminen tapahtua musiikkiopiston opettajan johdolla jopa kaksi kertaa viikossa tai sitten vaikka jo kokeneemman soittajan ryhmäopetuksessa puoli tuntia kerrallaan. Orkesterin kannalta tärkeää on se, että henkilökohtainen opettaja voi paneutua nimenomaan kyseisen soittajan soittotaitojen kehittämiseen ja ongelmien ratkomiseen, usein myös orkesterin stemmoihin on aikaa tutustua rauhallisemmin soittotuntien puitteissa.

Orkesterin viikottaiset ja säännölliset harjoitukset ovat parhaimmillaan kuin seuraava tilannekuvaus: "Kaikki orkesterin soittajat olivat paikalla eilisissä harjoituksissa hyvin levänneinä, he tulivat harjoituspaikalle lämmittelemään soittimiaan jo hyvissä ajoin ja soittimet oli myös viritetty valmiiksi ennen harjoitusten alkua. Jokainen oli paneutunut omaan stemmaansa huolella, kaikilla oli myös nuotit mukana. Lyömäsoittajat tulivat paljon ennen muita soittajia roudaamaan soittimiaan. Harjoitukset sujuivat erittäin hyvin, koska kaikki kuuntelivat korvat höröllään mitä viisasta sanottavaa orkesterin johtajalla oli. Myös johtaja oli tutkinut partituurit huolellisesti. Harjoitusten loputtua tavaroiden kerääminen ja harjoituspaikan siistiminen sujui tehokkaan täsmällisesti, eikä tilan seuraavalla käyttäjällä ollut puututtavaa siisteyteen."

Toiveunta vai mahdollisuuksien rajoissa? Kuinka moni on valmis toteamaan, että näin juuri se meillä toimiikin?

Mielestäni orkesterilaisten motivoimisessa harjoituksiin on pidettävä mielessä monta kylmää, mutta ah niin arkista tosiasiaa. Varsinkin lukiolaisten kohdalla on koulunkäynti ehdottomasti tärkein asia, ja niin tulee ollakin! On myös olemassa hajamielisiä lapsia, jotka eivät yksinkertaisesti muista ottaa nuotteja mukaan. Johtajakaan ei aina ole skarpeimmillaan. Muutkin harrastukset ovat kiinnostavia, esimerkiksi jääkiekon tai tietokonepelien pelaaminen.

Kyse on siitä balanssista ja aseenteesta, joka soittajilla ja johtajalla on yhteiseen asiaan. Kaikkea ei tarvitse johtajankaan hyväksyä, mutta kaikkea ei voi hän vaatiakaan. Tekemällä toiminnan mahdollisimman mielenkiintoiseksi, onnistumalla kehittelemään mielenkiintoisen konserttiohjelman, saamalla konserttisalin täyteen tyytyväistä yleisöä, järjestämällä matkan silloin tällöin, jopa ulkomaille, voivat johtaja ja soittajat yhdessä innostua ja tosiaan päästä jopa ihanteellisiin harjoitusolosuhteisiinkin.

Ohjelmiston valinta on yksi johtajan tärkeimpiä, ja samalla myös vaikeimpia tehtäviä. Tilauskeikkojen toiveet tulee huomioida, samoin kohdeyleisö ja soittajien mielipiteet. Erilaiset teemoittelut ovat osoittautuneet erittäin onnistuneiksi. Niiden avulla voi orkesterille tuoda erityyppisiä ohjelmakokonaisuuksia ja samalla saada yleisön kiinostus heräämään. Johtajan tulee mielestäni vaihdella ohjelmistoa tasaisesti, jotta soittajat oppivat tuntemaan ja soittamaan erilaisia musiikkityylejä. Johtaja ei voi millään olla asiantuntija kirkkomusiikista pop-musiikkiin ja kaikessa siltä väliltä. Tällöin voi kutsua vierailevia kapellimestareita tai yksinkertaisesti tarttua puhelimeen ja kysyä joltakin asiantuntijalta että miten se perinteinen sotilasmarssi nyt soitetaankaan. Skaalan tulisi olla musiikkikasvatuksellisesti mahdollisimman laaja: Konserttimusiikkia, tanssimusiikkia, kirkko-ohjelmistoa, marsseja, poppia...jne. Johtaja ei saisi liiaksi keskittyä vain tiettyyn alueeseen, vaikka omat kiinnostukset johonkin musiikin tyylilajiin erityisesti suuntautuisivatkin.

Mikäli orkesteri tekee runsaasti konsertteja ja esiintymisiä sekä haluaa myös ulkomaisille kiertueille eivät viikottaiset harjoitukset ole riittäviä vaan ohjelmaan kuuluvat myös säännölliset viikonloppuleirit. Näiden teho tavoitteisiin pääsemiseksi on kiistaton ja jopa välttämätön. Tällöin soittajat ovat paikalla vain orkesteria varten ja sosiaalinen kanssakäyminen toisten soittajien kanssa on parhaimmillaan.

Matkojen motivoiva vaikutus soittajistoon on tehokkuusasteikossa kärkipäässä ohjelmiston lisäksi. Tiivis yhdessäolo vaikkapa parin viikon turneella tuo eteen koko elämän kirjon niin suruineen kuin iloineenkiin. Yhdessä suunnittelu, tehtävien tasapuolinen jakaminen, vastuuttaminen, kielillä puhuminen ja moni muu matkaan liittyvä asia antaa nuorelle ihmisille niin paljon eväitä elämään, että ns. normaalinuori joutuu keräämään saman kokemusmäärän vuosien aikana. Kaiken ei tarvitse onnistua täydellisesti. Tärkeintä on huolellinen ennakkosuunnittelu riittävän ajoissa sekä ryhmän sitouttaminen yhteisiin tavoitteisiin sekä valmistelu -että toteutusvaiheessa.

Orkesterin tunnelma, fiilis ja yhteishenki ei synny taikaiskusta tai käskystä vaan se syntyy ryhmästä itsestään. Huumori ja hauskanpito yhteisten rientojen yhteydessä, aikuisten mukana eläminen harrastuksen tukena, bussimatkoilla ilmenevä tilannekomiikka, sektioiden yhteensopivuus, ihmisten erilaisuus, nuorimpien soittajien tukeminen ja kannustaminen, kaikkien osallistuminen roudaukseen matkoilla, yhteisesti sovitut säännöt, välillä visuaalisuutta ja iloa esiintymisiin, hyvä konserttijuliste, myönteinen apurahapäätös, tempaukset...Listaa voisi jatkaa ja kehitellä vaikka kuinka pitkäksi. Avoin, tutkiva, heittäytyvä ja tarpeen mukaan joustava asenne sekä soittajistossa että johtajissa luo valmiudet onnistuneen orkesteriyhteisön luomiseksi.

Jouni Airamo