|
Luentomuistiinpanoja,
Minna Kajander
Erja Joukamo-Ampuja: Muusikon psyykkinen valmennus
Musiikki ja urheilu
Soiton harjoittelua ja urheilusuoritusten harjoittelua on jo pitkään verrattu toisiinsa. Paljon
yhteneväisyyksiä löytyykin, mutta ainakin toistaiseksi muusikoilla on paljon opittavaa kilpaurheilun
puolelta.
Urheiluvalmennus on kehittynyt jo niin pitkälle, että kilpailut voitetaan lähinnä pääkopan avulla.
Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki urheilijat ovat fyysisesti huippukuntoisia ja sen perusteella
tasaväkisiä. Kyky päästä huippusuoritukseen paineen alla on urheilijan ja miksei myös muusikon
opeteltavissa psyykkisen valmennuksen keinoin.
Suoritus koostuu tekijöistä, joista osa on ainakin jollakin tavoin kontrolloitavissa. Suoritukseen
vaikuttaa oma henkilökohtainen tausta, johon ei voi vaikuttaa. Korkeintaan mielikuvia taustassa
oleviin asioihin voi korjata. Sen sijaan osaaminen, vuorovaikutus, tunteet, tahto, kokemukset ja
persoonallisuus ovat tekijöitä joihin jokainen voi vaikuttaa.
Osaaminen: Jotta hallitsee jonkin asian on harjoiteltava. Tämä on ehkä tärkein asia ja toisaalta
helpoin osa-alue, johon soittaja voi vaikuttaa. Harjoittelua kannattaa analysoida ja pohtia sen
tehokkuutta ja tavoitteellisuutta.
Vuorovaikutus: Vuorovaikutustaidot korostuvat yhtyemusisoinnissa. Hyvä fiilis soittoporukassa
antaa taatusti lisää potkua itse esitykseen. Vuorovaikutustaitojaan voi kehittää hyvin monella tavoin.
Tunteet: Tunteisiin voi vaikuttaa puhumalla niistä esimerkiksi soitonopettajan tai muun
luottohenkilön kanssa. Tunteita ei voi muuttaa radikaalisti, ne ovat aina suhteessa henkilön kokemuksiin.
Mielikuvien ja ajatusten purku auttaa parempaan suoritukseen.
Tahto ja persoonallisuus: Asennemuutoskin voi joskus olla paikallaan. Tämä on aina soittajan
itsensä valinta ja voi kestää pitkään, ennen kuin halu muuttua syntyy. Itsensä hyväksyminen kaikkine
virheineen on osa eheää minäkuvaa ja tässä mielessä persoonallisuus vaikuttaa suoritukseen.
Toiminta ja minäkuva
Monella soittajalla on riippakivenään ns. negatiivinen suggestio joka tarkoittaa omien heikkojen
puolien vahvistamista esimerkiksi puheen avulla. Kukapa ei olisi joskus sanonut ”minä en koskaan
saa korkeita ääniä”. Negatiivinen suggestio voi liittyä myös vanhempien antamaan malliin: ”meidän
Elli se ei koskaan ole ollut matemaattisesti lahjakas”
Omaa minäkuvaansa voi aktiivisesti muuttaa. Positiivinen suggestio rakentaa minäkuvaa ihmisen
mahdollisuuksien ympärille.
- Tässä ja nyt olevan minäkuvan ja siihen liittyvän toiminnan muuttaminen (esim. soiton harjoittelu)
vaatii paljon uskallusta. Tarpeen muutokseen aiheuttavat ihmisen omat toiveet ja haaveet
tulevaisuudessa. Soittajan tulee päättää mihin hän tähtää ja millä strategioilla. Kukaan ei kuitenkaan
pysty takaamaan, että strategiat toimivat ja haaveet toteutuvat. Tämän vuoksi voi olla vaikeaa
tehdä päätöksiä esimerkiksi harjoittelun määrän lisäämisestä. ”Entä jos minusta ei silti tulekaan
mitään”
- Päätöksenteon jälkeen syntyy uusi minäkuva
- Tavoitteisiin pyrkiminen uuden minäkuvan kanssa auttaa sinut uudelle toiminnan tasolle. Toisaalta
nyt ollaan taas aloituspisteessä, josta voi alkaa taas tarkastella omaa toimintaansa ja minäkuvaansa
uusiin tavoitteisiin.
Tärkeää:
- kova harjoittelu
- osaamisen taso
- järkevä tavoite (lähi- ja etätavoitteita)
- positiivinen asenne
- sallii virheitä
- rentous
- minä ja musiikki
- keskittymismallit
- muista elää!
Tavoitteesta
Joillakin soitonopiskelijoilla tavoitteet voivat olla todella korkealla. Esimerkiksi ”Haluan Berliinin
filharmonikkoihin.” Tällainen opiskelija on opettajalleen helppo. Hän on aktiivinen ja etenee määrätietoisesti
kohti päämääräänsä. Lisäksi hän voi myöhemmin tarkentaa päämääräänsä. Toisille
opiskelijoille riittää päämääräksi esimerkiksi musiikkioppilaitoksesta valmistuminen. Heidän kanssaan
työskentely vaatii paljon, sillä he voivat masentua soitto-ongelmiensa äärelle.
Lähitavoitteet kannattaa tehdä mahdollisimman selkeiksi. Mitä nuorempi soittaja sitä lyhyemmän
ajan tavoitteet ovat suositeltavia. Yhtään etydiäkään ei saa soittaa vain soittamisen vuoksi, on päätettävä
minkä asian haluaa harjoitelman aikana parantaa.
Aivot
Ihmisen ihmeelliset aivot jakautuvat kahteen puoliskoon. Vasen puoli aivoista on ns. kronologinen
puoli, johon opitaan vedot ja sormitukset sekä esimerkiksi nuotit. Oikea puoli on taas kokonaisuuden
puoli. Sieltä löytyvät niin erilaiset kuviot, musiikillinen kokonaisuus ja automaatio.
Soittosuoritus tulisi harjoitella niin hyvin ettei tarvitsisi ajatella erillisiä nuotteja tai sormituksia
(vasemmalla aivopuoliskolla) vaan kokonaisuutta ja automaatiota (oikealla). Oikea ja vasen aivopuolisko
toimivat lisäksi eri nopeudella: vasemmasta puoliskosta käskytys vie aikaa jopa puoli sekuntia,
kun taas oikea raksuttaa 0,05 sekunnin vauhdilla. Jos äkkiä joutuukin ajattelemaan jotain tiettyä
ääntä, siirtyy ajattelu vasemmalle puolelle, kuluu puoli sekuntia ja sitten kuuluu KIKS!
Jos jännittää
- Syyt
Ihmiset ja heidän asenteensa vaikuttavat jännittämisen tunteeseen. Mitä kuulijat minusta ajatte-
levat? Monet syistä ovat järjettömiä, mutta aiheuttavat silti paineita esiintyjälle. Pitäisi muistaa
aina suhteuttaa asioita, eikä suurennella tilannetta. ”Jos kiksaan, niin perheeni rakastaa minua
silti” Kukaan yleisössä ei odota epäonnistumistasi
- Oireet
Jalat/kädet tärisevät, hengästyttää, sydän pamppailee, suu kuivuu… Kaikki nämä ovat etukäteen
harjoiteltavissa pois. Juoksemalla portaat ylös voi kokeilla kotona, miten jalkojen täri-
nä/voimattomuus tai hengästyminen vaikuttaa soittosuoritukseen. Lisäksi voi vielä seisoa yh-
dellä jalalla. Syömällä kuivia keksejä saa aikaan tunteen, joka syntyy, kun suu kuivuu.
Suorituskyky esiintymistilanteessa pitää pitää sellaisella tasolla, jossa ei ole tietoa stressaantumi-
sesta tai toisaalta välinpitämättömyydestä. Suorituskyvyn korkealla pitämiseen on ihmisillä erilaisia
strategioita:
- OPTIMISTINEN STRATEGIA
- henkilöllä vahva usko kykyihinsä
- rationaalinen ongelmanratkaisukyky
- aikaisempi menestyminen
- DEFENSSIPESSIMISTINEN STRATEGIA
- huono itsetunto
- aikaisemmat hyvät esiintymiskokemukset eivät auta
- ITSEÄÄN VAHINGOITTAVA STRATEGIA
- soittaja pelkää epäonnistuvansa
- selittelee miksi ei onnistunut
Rentoutuksen opiskelu on tärkeää. Esiintymispäivänä on tiedostamaton noin 15% jännitystila lihaksistossa.
Tämä kuluttaa energiaa ja vaikuttaa suorituskykyyn.
Urheilijat harjoittelevat jo nuorena rentoutumista. Eräs tapa on aloittaa esim. 20 minuutin rentoutuksella
sen opiskelun jälkeen aika puolitetaan ja taas puolitetaan. Vuosien opettelun jälkeen urheilija
pystyy rentoutumaan sekunnissa ja automaattisesti ennen suoritusta.
Millainen itse olet? Mitä tarvitset parhaaseen suoritukseen? Etsi oma paikkasi kolmiosta, joiden
kärjet ovat Energia, Ajatus, Tunne.
Mallioppiminen
Hyvä ja tehokas keino harjoitteluun!
- 4 suoritusta
- 3 mielikuvaoppimista
- 2 mallioppimista (esimerkiksi opettaja näyttää)
- 1 verbaalista oppimista (opettaja selittää)
Esimerkiksi kahdeksan suoritusta peräkkäin itse asiassa huonontaa lopputulosta!
Mielikuvaharjoituksia:
- Käy läpi konserttitilanne: kappaleet, yleisö, lava, vaatteet jotka ovat päälläsi. Tärkeää on
yksityiskohtaisuus.
- Tee harjoitus illalla ennen nukkumaan menoa. Tällöin olet rento.
- Tunnilla: laita silmät kiinni ja kuvittele itsesi keskittymässä ko. paikan soittoon.
NLP-metodi (Neuro Linquistic Program)
Epämiellyttävien kokemusten käsittely:
- kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa olet epäonnistunut.
- Mieti mitä ääniä ja värejä tilanteeseen liittyy.
- Muuta mielikuva musta-valkoiseksi
- Pienennä kuvaa ensin tavallisen TV:n kokoiseksi, sitten postikortin kokoiseksi
- Nopeuta kuvaa, lisää ääniin diskanttia (mikkihiiriäänet)
- Laita kuva mielessäsi itsestäsi riittävän matkan päähän.
Positiivisten kokemusten käsittely:
- Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa onnistuit.
- Mitä ääniä tilanteeseen liittyy, millaisia värejä.
- Lisää mielessäsi kuvaan punaista
- Lisää ääniin bassoa
- Hidasta kuvaa
- Suurenna kuvaa isoksi valkokankaaksi.
- Rullaa valkokangas ylös. Alla on se pieni huvittava mikkihiiriääninen musta-valkoinen kuva.
- Rullaa iso valkokangas taas alas.
Yksi negatiivinen kokemus kompensoituu noin 20 mielikuvaharjoituksella. Siihen vielä 20 harjoi-
tusta lisää ja olet ”voittaja”
Pikarentoutus:
- Ajattele mielessäsi 3 asiaa, jotka kuulet siinä tilassa, jossa olet
- Ajattele 3 asiaa, jotka tunnet
- Ajattele 3 asiaa, jotka näet
- Ajattele nyt 2 asiaa, jotka kuulet
- 2 asiaa, jotka tunnet
- 2 asiaa, jotka näet
- Ajattele 1 asia jonka kuulet
- 1 asia, jonka tunnet
- 1 asia, jonka näet
Nyt ajattele että hartiasi, leuka ja napa muodostavat kolmion, jonka sisältä kuuluu matala hyminä.
|